Anu Ennok nosti LP Viestin avausvoittoon

finaaliviesti

LP Viesti avasi lentopallon Mestaruusliigan finaalit kotivoitolla.

Lentopallon naisten Mestaruusliigan finaalit alkoivat keskiviikkona odotetulla kaavalla, kun LP Viesti ja OrPo väänsivät Salohallissa täydet viisi erää ja kotijoukkue voitti.
LP Viestin 3-2 kotivoitto ei tullut helpolla, sillä Oriveden Ponnistus johti peliä ensimmäisen ja kolmannen erän jälkeen. Sitten salolaisten rutiini alkoi purra yhä terävämmin samalla kun vieraiden pelin taso hieman laski.
Niukat voittolukemat antavat odottaa Orivedellä kahta tiukkaa kamppailua perjantaina ja lauantaina.
LP Viesti joutui ensimmäiseen finaaliin ilman tehokasta yleispelaajaansa Noora Kososta, joka paranteli itseään avausottelun ajan pitkään kestäneestä hengitystieinfektiosta.
–          Mukava olisi päästä pelaamaan. Onneksi voitimme, Noora jutusteli pelin jälkeen.
Nooran tilalle yleispelaajaksi siirretty Sini Häkkinen näytti jälleen kerran osaamistaan tekemällä hienon päivätyön. Sinin paikalle hakkuriksi nostettu Mira Hämäläinen pelasi ennakkoluulottomasti ja teki ratkaisuja kun paikka tuli.
Anu Ennok joutui tekemään valtaisan työmäärän niin vastaanotossa kuin hyökkäyksessä eivätkä tehot olleet neljässä ensimmäisessä erässä totutun kaltaisia.
Mutta viidennen erän Anu ratkaisi käytännössä yksin, sillä tilanteessa 8-3 Anu oli tehnyt nelospaikalta viisi pistettä ja nostanut joukkueensa karkumatkalle.
–          Oli hyvä että tuli onnistumisia loppuun, myös syöttöruudussa viiden peräkkäisen pisteen ajan viihtynyt yleispelaaja totesi ennen lähtöään dopingtestiin.
Duda Rakic oli verkolla lähes pitelemätön ja Kassu Jokinen säesti mainiosti. Roosa Koskelo hoiti tonttinsa jälleen mainiosti.
LP Viestin parhaan palkittu Sini Häkkinen oli ylpeä joukkueestaan.
– Oli vaihtelevaa ja oltiin pinteessäkin, mutta hieno homma, että noustiin sieltä ja lopulta voittoon saakka. Olen tosi ylpeä meidän joukkueesta. Tappiotilanteessa korostettiin keskittymistä seuraaviin palloihin, ei edellisiin. Ja pelattiin pallo kerrallaan.
– Neljännen erän jälkeen nollattiin kokonaan tilanne ja pystyttiin siirtämään ajatukset siihen ratkaisuerään. Niihinhän me olemme OrPon kanssa tällä kaudella tottuneet, Sini sanoi.
Orpon kovakätinen Agnes Pallag lupasi uutta yritystä loppuviikosta kotihallissa.
– Hienoa että ollaan finaaleissa ja pystyttiin tarjoamaan nuorella joukkueella Salolle kova vastus. 1-2 -johtotilanteessa ruvettiin liikaa odottamaan voittoa. Kotona pyrimme vielä parantamaan ja voittamaan.
Myös pelin aikana kierroksilla käynyt OrPon valmentaja Laszlo Hollosy oli tyytyväinen joukkueensa pelaamiseen.
– Pelissä oli nousuja ja laskuja, koska tämä on naisten lentopalloa. Nautin todella tästä hyvästä finaalista. Salo pelasi hyvin, mutta kuten ennen finaaleja lupasin, me taistelemme ja me taistelimme. Ollaan tietysti onnellisia, että ollaan finaaleissa ja Salo on edelleen suosikki. Olen tyytyväinen joukkueen hyvään asenteeseen ja saimme laitettua kotijoukkueen ahtaalle.
– Kolmannessa erässä otimme 12 torjuntaa ja se oli yksi hyvä kohta meiltä. Kuten Agneskin sanoi, olemme nuori joukkue ja meidän pitää oppia päättämään eriä. Orivedellä on täysi tupa ja hyvä fiilis, siellä jatketaan, Hollosy lupasi.
LP Viestin valmentaja Kari Raatikaisen mukaan pelin alku hapuileva, osin johtuen uudesta kuusikosta.
– Sini Häkkinen paikkasi mainiosti laidassa. Olihan meillä vähän ”jäpitystäkin” ja huonoa oli kahden tiukan tappioerän häviäminen. Neljännessä erässä oli taas tahtotasoa ja huonosta vastaanottopelistä huolimatta pystyttiin se erä voittamaan. Viides erä oli lopulta muodollisuus, kun saimme siihen hyvän alun. Torjunta pelasi siinä hienosti.

– Sini oli taas kerran hyvä. Myös siinä vaiheessa kun peliä piti ratkaista, Anu Ennok oli taas tuttu ja turvallinen Anu, Raatikainen sanoi.

kommenttia