Bikeservice laajentaa apuvälinetuotantoon

Tapsa-web-800px

Tapio Palomäki esittelee Tuplapotkua, jonka tuotanto siirtyy Saloon muutaman kuukauden sisällä.

Salossa vuoden yritykseksi valittu SP-Bikeservice laajentaa toimintaansa nelipyöräisten ”Tuplapotkujen” valmistukseen.
Bikeservice on ostanut porilaisen Porin Laitepiste Oy:n liiketoiminnan ja aloittaa liikkumisen tarkoitettujen apuvälineiden tuotannon Salossa kevään aikana.
Toimitusjohtaja Tapio Palomäen mukaan Tuplapotkun tuotanto jatkuu keskeytymättä Porissa seuraavien kuukausien ajan.
– Tämän jälkeen tuotanto siirretään meidän Salossa jo olemassa oleviin tiloihin. Uusi aluevaltaus tulee työllistämään tuotannossa 5-10 henkilöä, Palomäki sanoo.
SP-Bikeservice Oy aloitti polkupyörien kokoonpanon Salon tehtaalla vajaa vuosi sitten ja on valmistanut tavoitteensa 10 000 polkupyörää menneenä sesonkina. Yhtiö työllistää tällä hetkellä Salossa 12 henkilöä ja lisäksi kausityöntekijöitä 7.
– Olen tehnyt vuoden verran töitä tämän asian eteen. Mukavaa, että saamme luotua Saloon uusia työpaikkoja, Palomäki sanoo.
Tuplapotku on rekisteröity tuotemerkki. Laitteessa on neljä pyörää ja se helpottaa erityisesti vanhusten ja liikuntarajoitteisten turvallista liikkumista, Palomäki kertoo.
Bikeservice on aloittanut Tuplapotkujen markkinointi- ja myyntiyhteistyön pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa turkulaisen Huntteri Oy:n kanssa.
– Tavoitteenamme on tulevaisuudessa noin 2000 kappaleen vuosituotanto, Palomäki kertoo.

kommenttia