David Haughton Vilppaan korin alle

Salon Vilppaan pelaajahankinnat kaudelle 2018-2019 jatkuvat ja tällä kertaa vahvistusta tulee korin läheisyyteen. Vilpas on tehnyt sopimuksen 198-senttisen David Haughtonin kanssa. 26-vuotias Haughton on jo kokenut Euroopan matkaaja, sillä pelikokemusta vanhalta mantereelta löytyy neljän kauden ajalta. Viime kauden Vilppaan uusi sentteri pelasi Bulgariassa, josta taskuun jäi hopeamitali.

Yhtymäkohtia päättyneeseen kauteen siis löytyy. Viime kesänä Vilpas palkkasi Bulgarian hopeajoukkueesta (BC Beroe) Aaron Jonesin ja jälki oli huikeaa. Korisliigan vuoden ulkomaalaispelaajaksi valittu Jones sai juuri kutsun Boston Celticsin minileirille, joten Haughtonilla on suuret saappaat täytettävinään. Senttejä on Jonesiin verrattuna kahdeksan vähemmän, mutta ilmavuus korin yläpuolella on samaa tasoa. New Yorkin Greenburghista kotoisin oleva Haughton aloitti ammattilaisuransa Purchase Staten yliopiston jälkeen etelänaapuri Virosta, jossa vierähti kaksi kautta Rakvere Tarvasin paidassa. Kaudella 2014-2015 hän pelasi 35 ottelua tehoin 9.0/8.0 ja kausi 2015-2016 päättyi 32 ottelun jälkeen tilastoihin 10.1/7.9.

Rakveresta Haughtonin tie vei Kreikan pääsarjan Aries Trikallaan, jossa urheilullinen sentteri iski tilastot 5.9/4.8. Viime kaudella Haughton pelasi Bulgarian liigaa Balkan Botevgradissa, joka osallistui myös FIBA Europe Cupiin. Balkanin kausi päättyi toukokuun lopussa finaalisarjassa 3-1 tappioon Levski Lukoilille ja miehen käteen lyötiin hopeamitali. Bulgarian liigassa Haughtonin tehot olivat 34 ottelussa 7.4/5.2 ja FIBA Europe Cupin kymmenessä pelissä 7.8/6.0.

– Haughton on pick and roll vitonen, joka paikkaa puuttuvat sentit atleettisuudella, räjähtävyydellä sekä hustlella. Hän rullaa erinomaisesti, pelaa renkaan yläpuolella ja on hyvä levypallopelaaja. Hän on jo pelannut kovissa sarjoissa, mutta nyt on tarjolla enemmän vastuuta. Suuri syy nopeaan sopimukseen on hänen agenttinsa, joka on sama kuin Aaron Jonesin. Agentti tietää miten hyvin meidän pelisysteemi, erinomaiset heittäjät ja Teemu toimii Haughtonin kaltaisen vitosen kanssa, päävalmentaja Joonas Iisalo toteaa.

Vilppaan sopimuspelaajat kaudelle 2018-2019: Teemu Rannikko, Juho Nenonen, Mikko Koivisto, Aatu Kivimäki, Miikka Luosmaa, Riku Laine, Henri Kantonen, Leevi-Matias Taimela, Henri Wade-Chatman, David Haughton. Haussa on vielä ulkomailta laitahyökkääjä sekä pelaaja isompaan päähän.

kommenttia