Isosti ja tunteella

Markus Niemi ja Anniina Jokinen tekevät takuuvarmaa työtä Tohtori Živagon päärooleissa. (Kuva: Jarmo Elomaa)

Reija Palttala

Teatteri Provinssin katsomo oli ääriään myöten täynnä Tohtori Živago -musikaalin ensi-illassa lauantaina. Esityksen lähes 50 henkinen työryhmä toi näyttämölle isosti tehdyn, dynaamisesti etenevän ja vahvojen tunteiden kantaman suurmusikaalin.


Joonas Suomisen ohjaamassa Tohtori Živagossa vahva tarinankuljetus ja hiotut näyttelijäsuoritukset olivat musikaalin kestävä perusta. Kapellimestari Samuli Jokisen luotsaaman orkesterin myötä tarinan kohtalonhetket saivat musiikista voimallisen painotuksen ja henkilöiden tunteiden sävyt lisää merkityksiä.


Musikaalin tarina pohjautuu venäläisen Boris Pasternakin klassikkoromaaniin, ja siitä tehtyyn käsikirjoitukseen, jonka on suomentanut Sami Parkkinen. Esityksen draamallisessa kerronnassa nousee esiin useampikin tarinataso. Venäjän historian vallankumouksen ja sisällissodan aikaiset tapahtumat kietovat tarinan sisältämän intohimoisen rakkaustarinan sodan muokkaamiin kehyksiin. Myös kirjailijan ja taiteilijapersoonan osa yhteiskunnassa ja sen muutoksissa nousee esiin päähenkilö Juri Živagon roolin kautta. Eri kansalaisryhmien ja yhteiskuntaluokkien väliset ristiriidat totalitaarisen vallan ja uhan alla ovat nekin olennainen osa esityksen tarinaa.


Päähenkilöitä Juri Živagoa ja Lara Antipovaa näyttelevät Markus Niemi ja Anniina Jokinen tekevät molemmat hienot roolityöt. Lauluosuudet ovat taidokkaita sekä heidän että muidenkin näyttelijöiden osalta, kuten esimerkiksi Henna-Riikka Rajamäen laulullisissa tulkinnoissa. Markus Niemen roolityössä paineen alla elämisen syyt ja seuraukset tulevat äänen ja eleiden vakuuttavuudessa vavahduttavasti esiin, ja Anniina Jokisen roolityössä löytyy kosolti vivahteikkuutta ja vahvaa lavaläsnäoloa.


Musikaalin rooleihin on saatu hyviä vastinpareja, joissa sekä erilaiset luonteet että erilaisten ideologioiden edustajat joutuvat vastakkain. Kohtauksissa erilaisten tyyppien takaa paljastuu enemmän kuin pelkkä edustamansa asia, ja samalla henkilökohtainen limittyy yleisempään. Mainion näyttelijäsuorituksen tekee muiden muassa Esa Nummela kaksoisroolissaan sekä aviokumppani Pasha Antipovana että pirullisena Strelnikovana.


Musikaalin dynaamisesti etenevät tapahtumat saavat puhtia myös oivallisesta koreografiasta. Tanssikohtauksissa on vauhtia, ja myös monet työnkuvaukset tai rakkauskohtauksiin liittyvät tilanteet on koreografioitu tanssillisesti. Sotatapahtumat haavoittumisineen ja teloituksineen on rytmitetty ryhmä- ja yksilökohtausten vaihtelun myötä dramaattisen tehokkaasti. Monipuolinen musiikki kuljettaa tapahtumia koko esityksen mitassa huikealla rytmityksellä ja tarkalla ajoituksella.

Ajan ja paikkojen vaihtuminen tarinassa tulee lavastuksen, valaistuksen, puvustuksen ja maskeerauksen yhteistyössä näkyviin selkeillä ja ilmaisevilla muutoksilla. Lavastuksen seinärakenteissa valoilla aikaansaatu lilasävyinen tapetti kattokruunuineen vaihtuu sotilaiden harmaanvihreään ja rintamasairaalan valkoiseen. Ruokapöytä onkin toisena hetkenä runoilijan ja lääkärin työpöytä, sotavankien tai sairaalan vuode muuntuu osaksi rakastavaisten tapaamismiljöötä.

Miten unelmille ja idealismille käy, kun valta vaihtuu tai kiristää otettaan ihmisistä, eikä kunnioita yksilöiden oikeuksia tai vallanpitäjien ideologioista eroavia aatteita. Siitäkin on esityksen tarinassa kyse. Ja rakkaudesta, joka ei kysele lupaa keneltäkään, koska tunteen voima vaikuttaa väistämättömänä. Esityksen katsojan itse tulkittavaksi jää myös se, missä määrin ihmisellä on valtaa valita kohtalonsa, tai miten omat teot ja vastuu punnitaan, kun historiallinen totuuskin on vallan alainen.

kommenttia