Kaupunginjohtaja Lauri Inna lähtee Salosta liike-elämän haasteiden pariin

Talousjohtaja Anna Korhonen on aloittanut keskiviikkona vt. kaupunginjohtajana Lauri Innan aloittaessa vuosilomansa.

Talousjohtaja Anna Korhonen aloitti keskiviikkona vt. kaupunginjohtajana

Pekka Mäenpää

Valtiotieteiden maisteri Lauri Innan vastuut Salon kaupunginjohtajana ovat päättyneet.
Keskon aluejohtajana kesäkuussa aloittava Inna on aloittanut vuosilomansa ja siirtyy sen jälkeen suoraan uuteen tehtäväänsä.
Vt. kaupunginjohtajana toimii keskiviikosta alkaen talousjohtaja Anna Korhonen. Uuden kaupunginjohtajan hakuprosessi on alkanut ja valinta tehdään kesän aikana.

Lauri Inna istui viime perjantaina levollisen oloisena kaupunginjohtajan huoneen neuvottelupöydän päässä. Saman pöydän ääressä on innovoitu ja suunniteltu vajaan kolmen vuoden aikana monenlaista.
– Kaupunginjohtajan työ on yksi palvelutehtävä yhteiskunnassa. Olen äärimmäisen kiitollinen näistä vuosista Salossa, Inna sanoo.

Sosiaalinen ja helposti lähestyttävä kaupunginjohtaja on ollut koko virkakautensa monessa mukana; innostuva ja innostava nelikymppinen ammattijohtaja lähtee seuraavaksi liike-elämän palvelukseen. Hän tunnistaa kolmen vuoden pestin jääneen lyhyemmäksi kuin alkujaan oli ajatus. Uusi tehtävä oli kuitenkin niin kiinnostava, että mahdollisuuteen oli tartuttava.
– Opinto-ohjaaja tiesi jo lapsuudessani, että minusta tulee pappi, kaupunginjohtaja tai upseeri. No pappia ei tullut, Inna naurahtaa.

Hän sanoo saaneensa jo aiemmin muutamia yhteydenottoja ja työtarjouksia, mutta kieltäytyneensä niistä. Kolme vuotta tuntuu nyt lyhyeltä ajalta, jossain toisessa tehtävässä se olisi pitkä rupeama.
– Toisaalta paljon ehdittiin saada aikaiseksi, Inna sanoo ja alkaa kerrata pala palalta kaupungin strategiaa.
Kahvi jäähtyy kaupunginjohtajan kupissa, kun tehtyjä toimia käydään läpi yhdessä haastattelijan kanssa. Vastikään julkisuudessa on puhuttu paljon sairaalahankkeen etenemisestä, sitä ennen keskustelussa ovat vuorotelleet myös ekovoimalaitos, Kantatie 52:n jatkaminen, oppimisympäristöselvitys ja Tunnin juna.

Yksikään kärkihankkeista ei ole edennyt ilman keskustelua ja osin myös vastustusta, mutta demokratiassa näin kuuluu ollakin. Vastuulliset päättäjät ovat vieneet suurinta osaa esitetyistä asioista eteenpäin, kaikki virkajohdon esitykset eivät ole kuitenkaan edenneet.
– Oppimisympäristöuudistuksen käsittelyssä ei voi väheksyä päättäjien tuskaa tehdä päätöksiä, jos ei sitä ollut helppo valmistellakaan. Ketään ei kannata lähteä syyllistämään, mielestäni meidän olisi hyvä olla armollisempia itseämme ja toisiamme kohtaan, Inna sanoo.

Hän muistuttaa, että samaan kokonaisuuteen kuulunut Oppiva Salo -hanke on ollut menestys. Osin sen vuoksi ja erityisesti opetushenkilökunnan ammattitaidon ja joustavuuden ansiosta poikkeusolojen etäopetus on saatu hoidettua mallikkaasti.

Kärkihankkeista Kantatie 52:n varren asemakaava on pikkuhiljaa valmistumassa.
– Hanke vaikuttaa Salon kasvun ja elinvoiman kehittämiseen muun muassa moottoritien suunnassa, jossa kaava tuo Saloon uusia kaupan, pienteollisuuden sekä asumisen mahdollisuuksia.

Innan tulevalla työantajalla Keskolla on varauksia ja julki kerrottuja kiinnostuksen kohteita Salon uusilla kaava-alueilla. Inna pitää tarkasti huolen siitä, että kaupunginjohtajan vastuut ja tulevat pörssiyhtiön aluejohtajan tehtävät pysyvät visusti erillään.

Kaupunginjohtajan visioissa ja ajattelutavassa käyttötalousmenojen saaminen kuriin on oma tehtävänsä ja tulevaisuuteen katsovat investoinnit oma kokonaisuutensa. Salon kaupungin ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin rakennushanke sairaalanmäellä on tarkoitus toteuttaa yhteisesti omistettuna kiinteistöosakeyhtiönä, millä voi olla oma taloudellinen merkityksensä, jos mahdollinen tuleva sotemaakunta joskus syntyy.
– Myös kärkihankkeisiin kuuluvaa Salo2021-kokonaisuutta on viety tehokkaasti eteenpäin ja uusi organisaatio aloitti huhtikuun alussa, Inna sanoo.

Organisaatiomuutoksella valmistauduttiin mahdolliseen sote- ja maakuntauudistukseen Salon kaupungin osalta. Konserni- ja hyvinvointipalvelut organisoitiin uudelleen ja esimiestyötä ja toimintakulttuuria vietiin uudelle tasolle.
– Työyhteisön hyvinvointiin on kiinnitetty huomiota Toimiva Työyhteisö – hankkeella ja esimerkiksi viime vuonna kaupungin henkilöstön sairauspäivät vähenivät 7000:lla edellisvuodesta, Inna kertoo.

Salon kaupunginvaltuusto päätti maanantaina kaupungin mukanaolosta Tunnin Juna Oy:ssä. Inna sanoo tulevaisuuteen tähtäävien hankkeiden auttavan Saloa kohti uutta nousua.
– En koe olevani mikään mr. Tunnin juna, mutta tulevaisuudessa liikkumisen tarve vain kasvaa. Ratahanke on toteutuessaan myös miljardiluokan työmaa ja se tuo paljon työtä myös meille Saloon, Inna sanoo.

Hän näkee Valmet Automotiven akkutehtaan saamisen Saloon myös isona liikkumisen tulevaisuuteen liittyvänä asiana. Asiasta enemmän tietävät ovat kiitelleet Innan ja Iot Campuksen toimitusjohtajan Jukka Vakulan panosta tehtaan saamiseksi Suomeen ja Saloon.
Lauri Inna sanoo tehneensä parhaansa kaupunginjohtajana ja haluaa kiittää johtoryhmää ja muita työkavereitaan hienosto matkasta.
– Olen jättänyt kaikki kentälle ja tehnyt parhaani. Salon kaupungilla on Suomen upeimpia organisaatioita osaamisen perusteella.

Inna sanoo saaneensa uuden työnantajansa ensimmäisen yhteydenoton jo viime vuoden puolella. Pitkän harkinnan jälkeen päätös tarttua mahdollisuuteen tuli sydämestä.
– Pohdin missä voin olla viiden vuoden päästä. Kun tulee momentum on tartuttava tilaisuuteen ja oltava rehellinen itselleen, Inna sanoo.
Uudessa tehtävässään Inna tietää saavansa jatkaa erilaisten hankkeiden kehittämistä. Kesko on 13 miljardin liikevaihdollaan iso kotimainen toimija, joka on valittu useaan kertaan maailman vastuullisimmaksi palvelualan yritykseksi.

Aluejohtaja tekee sidosryhmätyötä ja edustaa maakunnassa Keskon ylintä johtoa.
– Olen halunnut aina olla kehittämässä uutta ja viemässä hankkeita eteen päin. Aluejohtajana osa tehtävääni liittyy Keskon strategian ja brändin tunnetuksi tekemiseen ja yhteiskuntavastuuseen, Inna sanoo.

kommenttia