Kymmenvuotias Yrityssalo katsoo tulevaan

Kehittämispäällikkö Maija Pirvola, erityisasiantuntija Tommi Virtanen, toimitusjohtaja Jyrki Moilanen, hallituksen ensimmäinen puheenjohtaja Kalle Isotalo ja nykyinen puheenjohtaja Ari Aalto ovat olleet vahvasti mukana Yrityssalon ensimmäisellä kymmenvuotistaipaleella.

Pekka Mäenpää

Salon kaupungin elinkeinoyhtiö Yrityssalo Oy juhlii tällä viikolla 10-vuotista taivaltaan.
Samaan aikaan työ salolaisten yritysten kasvun ja kansainvälisyyden edistämiseksi jatkuu –unohtamatta aloittavia yrittäjiä.
Marraskuussa 2009 aloittanut Yrityssalo on nähnyt muun kaupungin tavoin hyviä ja huonoja hetkiä alueen elinkeinoelämässä.
Erityisasiantuntija Tommi Virtasen mukaan Salon yritysten henkilöstömäärä on kehittynyt positiivisesti jo pidemmän ajan.
– Valmet Automotiven akkutuotanto on käynnistynyt Salossa syksyn aikana ja se työllistää ensi vuoden puolella jo jopa 350 henkilöä. Odotukset yleisemminkin akkuteknologiaan liittyvän yritystoiminnan kehittymiselle Salossa ovat korkealla.

Matkailualalla yritysten liikevaihdot kehittyvät edelleen hyvin positiivisesti, rakentamisen hyvä kasvuvauhti on sen sijaan kääntynyt ainakin hetkellisesti laskuun. Salon toimialoista ICT-alalla tilanne on ollut edelleen haastavin niin liikevaihdon kuin henkilöstömäärän kehityksenkin osalta.
Toimitusjohtaja Jyrki Moilanen näkee Yrityssalon tulevaisuuden liittyvän yhä enemmän globalisaatioon ja kansainvälisyyteen perustoimintaa unohtamatta.
– Jatkossa kansainvälisyys tulee painottuman. Yrityssalon pitää pystyä auttamaan salolaisia yrityksiä viemään tuotteitaan ulkomaille ja palkkaamaan tarvittaessa ulkomaalaisia työntekijöitä tänne Saloon.

Moilasen mukaan Salon kaupunki päättää jatkossakin elinkeinopoliittisista linjauksista ja tulevaisuuden visiosta, joita Yrityssalo pyrkii toteuttamaan.
Kehittämispäällikkö Maija Pirvola kertoo, että hanketoiminta on ollut jo pitkään yksi Yrityssalon vahvuuksista. Pirvolan mukaan yksi tulevista mielenkiintoisista hankkeista kulkee nimellä Sähköisen liikkumisen ekosysteemi Varsinais-Suomessa.
– Hankkeen lähtökohtana on luoda edellytykset pitkäaikaiselle sähköisen liikkumisen yritysekosysteemin visiolle ja kasvustrategialle Varsinais-Suomessa ja laajemmin Lounaisessa Suomessa. Se luo pohjan alueen vahvuuksien tuomiseen esille kansallisissa ja kansainvälisissä yhteyksissä, projektin esittelytekstissä sanotaan.

Hankkeessa tehdään sellaisia tavoitteellisia kokeiluja, joiden tuloksena voidaan jatkokehittää sähköisen liikkumisen ekosysteemiä ja mahdollistaa vision toteutuminen alueella.
– Kerromme tästä myöhemmin lisää, Pirvola sanoo.

kommenttia