Lemmikkikanojen suosio kasvussa

Harrastuksesta alkanut kanainnostus kasvoi lemmikkikanojen myynniksi

Elina Lindström ja Mikko-poika esittelevät tämän kevään tipua.

Martina Vara

Harrastuksesta se kaikki alkoi vuonna 2009 kun kuusjokelainen puutarhuri Elina Lindström otti itselleen yhdeksäntoista juuri kuoriutunutta tipua tarkoituksenaan saada kananmunia omaan käyttöön.
-Kysyntää munille alkoi tulla kuitenkin kodin ulkopuoleltakin ja niin kanakantani pikkuhiljaa kasvoi. Nyt kanoja ja kukkoja on yhteensä vähän yli neljäsataa, kertoo yrittäjä Elina Lindström.

Ellun kanat ja munat -yrityksen päätuotteena on tänä päivänä lemmikkikanojen myynti suuren kysynnän vuoksi. Kyseessä on maatiaiskana, joka on hieman helppohoitoisempi kuin jalostetummat kanarodut. Maatiaiskana kestää vähän paremmin kylmää, tulee toimeen hieman niukemmalla ravinnolla ja on kestävä ja pitkäikäinen. Keskimääräinen kanan elinikä on noin viidestä seitsemään vuotta mutta se voi elää jopa viisitoista vuotiaaksi.

Elinan luona tipusta kanaksi kasvanut yksilö viettää maksimissaan kaksi vuotta, jonka jälkeen se myydään harrastelijoille lemmikiksi. Kukkopojat elelevät omissa ryhmissään ja päätyvät paistiksi.

Keväisin syntyvät uudet jäsenet kanalaumaan. Hedelmöitetyt munat ovat hautomakoneessa tarkalleen 21 vuorokautta ja viimeisenä päivänä ne siirretään kuoriutumiskoneeseen. Noin vuorokauden sisällä, kun kaikki ovat kuoriutuneet ja kuivatelleet itsensä pörröisiksi kananpojat, siirretään ne tipulaan. Tipulassa vietetään kahdesta kolmeen kuukautta, jonka jälkeen nuorikot liittyvät isoon kanalaumaan.
-Nokkimisjärjestys on tiukka ja kana on yllättävänkin raaka eläin, mutta nuorikot ovat laumaan liittyessään jo melkein täysikokoisia ja kerralla päästetään isompi määrä pieniä jotteivat jää niin helposti jalkoihin.

Elinalta saa ostaa munia kotitilan lisäksi Salon ruokarengas rekosta.
–Jos tulee paljon munia, olen käynyt myös Paimion, Lohjan, ja Teijon rekossa. Nyt kun pakkaamomme on rekisteröity, voin myydä myös leimattuja munia ravintoloihin ja pieniin puoteihin. Muniamme myyvät muun muassa Matildan kartano, Niinan puoti ja Kuusjoen kahvila.

Kananmuna säilyy yllättävän kauan. Munintapäivästä noin kuukauden, joka sekin on vaan parasta ennen päiväys, mutta sen jälkeenkin kylmässä pidettynä vielä jopa kahdesta kolmeen kuukautta. Yksi syy pitkään tuoreena säilymiseen on se, että Suomessa tuottaja ei saa pestä munia, näin luonnollinen suojakalvo munan ympärillä säilyy.

Monesti kesäkanoiksi perheisiin lähteneet kanat eivät päädykään alkuperäisen suunnitelman mukaan pataan vaan pääsevät hoitopaikkoihin talven yli ja palaavat perheille taas kesän koittaessa.
-Kana on oppivainen ja seurallinen eläin, johon on helppo kiintyä, vinkkaa Elina Lindström.

Elinan hoivissa on reilu neljäsataa kanaa ja kukkoa.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: