LP Salo mukaan CEV-cupiin, avausottelu Sveitsissä

Viime kaudella LP Salon nimellä Challenge-cupissa jaetulle kolmannelle sijalle sijoittunut LP Viesti pelaa ensi eurocupin kaudella jälleen CEV-cupissa. Avauskierroksella vastustaja on Sveitsistä, Kanti Schaffhausen. Otteluparin avaus pelataan sveitsiläisten kotikentällä 22.-24.10.2013 välisenä aikana, LP Salon kotiottelu ajoittuu välille 29.-31.10.2013.
LP Viesti pelaa aiempien vuosien tapaan eurocupin ottelunsa LP Salon nimellä.

Avauskierroksen vastustaja VC Kanti Schaffhausen on Sveitsin tämän kevään hopeamitalisti Volero Zurichin jälkeen. Viime kaudella sveitsiläiset eivät olleet mukana eurocupeissa, mutta sitä ennen se on ollut säännöllisesti mukana joko CEV- tai Challenge-cupissa.
Joukkue oli päättyneellä kaudella todella kansainvälinen, sillä mukana oli pelaajia kotimaan Sveitsin lisäksi USA:sta, Islannista, Saksasta, Espanjasta, Norjasta ja Tshekistä! Päävalmentajana oli saksalainen Dirk Gross.

LP Salo ja Kanti Schaffhausen ovat kohdanneet aiemminkin eurocupeissa: kaudella 2010-11 sveitsiläiset voittivat kotiottelunsa tuolloin 3-0, mutta hävisivät Salohallissa 3-0 ja putosivat jatkosta kultaisessa erässä (15-8).

Pääsy Euroopan toiseksi arvostetuimpaan cup-kilpailuun (Mestareiden liigan jälkeen) merkitsee sitä, että LP Salo pääsee pelaamaan kaudella 2013-14 vähintään neljä kovaa kansainvälistä ottelua: mikäli CEV-cupin avauskierroksella tulisi tappio, jatkuisi eurokausi joka tapauksessa Challenge-cupissa.
Viime kaudellakin LP Salo aloitti CEV-cupissa, mutta hävisi avauskierroksella kultaisessa erässä ranskalaiselle Beziers VB:lle ja jatkoi sen jälkeen eurocupia Challenge-cupissa voitokkaasti aina välieriin saakka. Loppusijoitus siis jaettu kolmas sija ja ainoa tappio koko cupin voittaneelle nimekkäälle Krasnodarin joukkueelle. Muilla kierroksilla tappion salolaisille kärsivät Peelpush Meijel (NED), Calcit Kamnik (SLO) ja Khimik Yuzhni (UKR).

kommenttia