Pertti Falkstedt on Salon Unikeko 2018

Pertti Falkstedt on Salon Unikeko 2018

Salolainen Pertti Falkstedt heräsi Salonjoesta kaupungin Unikekona Unikeon päivän aamuna. Angelniemen Airon soutajien varovaisesti kuljettama kirkkovene kippasi nukkuvan matkustajansa Salonjokeen puoli kymmeneltä.

Kastumisen jälkeen Salon Unikeko sai kaulaansa Unikeko 2018-kyltin, Kello ja Kulta Jokisen lahjoittaman perinteisen herätyskellon sekä diplomin.

Salossa Unikeon valitsee Iltatoreja järjestävä Suvisalo ry, joka kiittelee valintaperusteissa Falkstedtin aktiivisuutta Salon kehittämisessä.

– Hän on mukana muun muassa Lasten Laulukaupungissa, Sotilaspoikien perinneliitossa, Hermanni-seurassa, Salon Elektroniikka Museon Ystävät ry:ssä ja LC Salo-Uskelassa. Lisäksi Pertti Falkstedt on ollut vahvasti mukana ideoimassa Salon torin luistinrataa ja torin ohjelmallisia kesäsunnuntaita, Suvisalosta kerrotaan.

Järjestelytöiden  lisäksi mies on tuttu näky kameransa kanssa erilaisissa salolaisissa tapahtumissa. Pertti Falkstedt onkin ansioitunut salolaisuuden puolestapuhuja.

 

Unikeot Salossa eri vuosina ja heidän silloinen roolinsa:

  • 1983 Ossi Helin, Hermannin koulun rehtori
  • 1984 Juhani Simola, Salon palopäällikkö
  • 1985 Pertti Heinonen, Iltatorin kehittäjä
  • 1986 Helena Ahanen, luokanopettaja
  • 1987 Hilkka Orava, kirjastotoimenjohtaja
  • 1988 Osmo Koskinen, Suvisalo ry:n perustajajäsen ja kunniapuheenjohtaja
  • 1989 Alla Bergen, Lasten Laulukaupungin toiminnanjohtaja
  • 1990 Hannu Paronen, pankinjohtaja
  • 1991 Jouko Laxell, yrittäjä
  • 1992 Kirsi Ruotsalainen, yrittäjä
  • 1993 Arto Arvonen, Salon Seudun Osuuskaupan toimitusjohtaja
  • 1994 Marja-Liisa Kanervo, Sammon toimistopäällikkö
  • 1995 Pertti Vuorio, Salon Seudun Puhelimen toimitusjohtaja
  • 1996 Voitto Laine, toimitusjohtaja
  • 1997 Jarmo Vähäsilta, Salon Seudun Sanomien päätoimittaja
  • 1998 Marjatta Hyttinen, lastenlääkäri
  • 1999 Tapio Äyräväinen, Radio 88,2:n päätoimittaja
  • 2000 Heljä Karjalainen-Manninen, Salon kulttuuritoimenjohtaja
  • 2001 Jyrki Toivonen, Salon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
  • 2002 Kirsti Kirjonen, Salon Seudun Sanomien toimitusjohtaja
  • 2003 Jukka E. Lehtinen, Suvisalo ry:n kunniapuheenjohtaja
  • 2004 Matti Rasila, Salon kaupunginjohtaja
  • 2005 Helena Voitto, Salon torin torivalvoja
  • 2006 Jyrki Homanen, Salon nuorisotoimenjohtaja
  • 2007 Päivi Kallio, Salon kulttuuritoimiston toimistonhoitaja
  • 2008 Juhani Nummentalo, Salon kaupunginhallituksen puheenjohtaja
  • 2009 Pekka Mäenpää, Salonjokilaakson päätoimittaja
  • 2010 Irma Nieminen, Salon kaupungin hallintojohtaja
  • 2011 Seppo Suominen, teatteriyhdistys Provinssin tuottaja
  • 2012 Katja Taimela, kansanedustaja, Salon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
  • 2013 Antti Ketonen, Neljänsuora-yhtyeen solisti
  • 2014 Kari Raatikainen, lentopallojoukkue LP Viestin päävalmentaja
  • 2015 Tony Hellström, ravintolayrittäjä
  • 2016 Vappu Pimiä, juontaja
  • 2017 Vilpas Vikings, toiminnanjohtaja Marko Vihiniemi joukkueen puolesta

kommenttia