Positiivisinta salolaista haetaan jälleen

Salon Nuorkauppakamari hakee yhteistyössä Positiivareiden kanssa jälleen positiivisinta salolaista. Viime vuoden tapaan, äänestää voi internet-, tekstiviesti- sekä perinteisellä lipukeäänestyksellä raadin etukäteen valitsemista ehdokkaista.
Vuoden positiivisin on henkilö, joka voi olla nuori tai vanha, mies tai nainen, alkuperäinen salolainen tai vasta myöhemmin paikkakunnalle muuttanut, tohtori tai peruskoululainen. Tärkeintä on, että hänessä on jotakin, joka voi toimia innoittajana tai esikuvana muille. Palkinnon voi vaihtoehtoisesti saada myös organisaatio; yritys tai yhteisö, joka on toiminnallaan vaikuttanut ympäristössään positiivisesti edellä mainittujen kriteerien mukaisesti.
–  Positiivisella asenteella ja otteella saadaan aikaan myönteisiä asioita ja kanssakäymistä. Positiivinen henkilö luo aina ympärilleen iloista mieltä ja hymyä. Osallistumalla Positiivisin salolainen – projektiin tehtailija Juho Leinon säätiö haluaa tavoitteidensa mukaisesti olla kehittämässä eteenpäin salolaista positiivista energiaa ja aktiivisuutta, millä on vaikutusta koko talousalueen elinvoimaisuuteen ja menestymiseen, sanoo raadin puheenjohtaja Liisa Leino.
Tänä vuonna raati valitsi äänestykseen kuusi ehdokasta; Thaimaalaisen katukeittiön iloinen kokki Wirat Dolprasit, yritysyhteisö HubSalon perustaja ja Pro Viljavaraston puuhanainen Tiina Vainio, Salon Vilppaan koripallojoukkueen kannattajaryhmä Vilpas Ultras, Salon kesään perinteisesti kuuluva Lasten laulukaupunki ry, Maran grillin, Salon torikeitaan, Höyrymaran ja Salon golfklubin Mara Catering sekä aktiivisesti ja iloisella asenteella monessa mukana oleva huonekalupuuseppä Uolevi Nurmi.
Positiivisimman salolaisen äänestys käynnistyi torstaina ja äänestää voi K-Citymarketissa, Kauppakeskus Plazassa, Herkku ja Lahja Murenassa, Halikon Prismakeskuksessa, Virtasenkaupassa, K-Market Enolassa sekä Salon matkailuneuvonnassa torilla aina 4. elokuuta saakka. Internet- ja tekstiviestiäänestys on mahdollista osoitteessa www.positiivisinsalolainen.fi.
Vuoden positiivisin salolainen on yksi Salon Nuorkauppakamarin perinteisistä vuotuisista projekteista.
– Salon Nuorkauppakamarille on tärkeää  nostaa esille positiivisia salolaisia tekoja ja ihmisiä sekä toimijoita niiden takana. Haluamme osaltamme muistuttaa projektin kautta salolaisille, miten paljon hienoja asioita tapahtuu kotikaupungissamme vaikeista ajoista huolimatta. Oma asenne on avainasemassa. Ilman positiivista ajattelua ja tekemisen meininkiä emme pääse eteenpäin, sanoo Vuoden positiivisin salolainen 2016 projektipäällikkö Saku Nikkanen Salon Nuorkauppakamarista.
Voittaja julkistetaan Salon iltatorilla torstaina 11. elokuuta.
Voittajalle luovutetaan palkinnoksi kunniakirja ja lahja sekä hänet kukitetaan Salon Kukkakorin kukka-asetelmalla.
Vuoden 2016 raatiin kuuluvat raadin puheenjohtaja Liisa Leino / Juho Leinon säätiö, Anni Rasilainen / Kauppakaeskus Plaza, Tarja Hiltunen / Suvisalo ry, Kirsti Kirjonen / Kauppakamari / Salon Seudun Sanomat, Laura Hurri / Salon Kukkakori, Teija Järvelä / Salon kaupunki, Jyrki Sjöholm / Yrityssalo ja Teemu Alanko / Salon Nuorkauppakamari ry.

kommenttia