Riistamakkarakurssit kiinnostavat niin metsästäjiä kuin ruuanlaittajiakin

Jari (kesk.) ja Riitta Kuisma ovat kokeilevia kokkeja. Kurssilla he pääsivät tutustumaan mallasmakkaran tekoon.

Elina Koskinen

-Makkarakursseilla saadaan myös miehet keittiöön!

Kurssin kouluttajan Janita Kylänpään painavaan lausahdukseen yhtyy myös Metsästäjäliiton Varsinais-Suomen piirin koulutustoiminnasta vastaava Seppo Heinonen.
-Metsästäjän tulee osata tehdä saaliilleen muutakin kuin paiskata se nylkemättä toisten hoidettavaksi. Pääsääntöisesti metsästäjät ovat kiinnostuneita siitä, minkälaista ruokaa itse pyydetystä riistasta voi tehdä.

Janita toimii ProAgrian ruoka-asiantuntijana ja hänellä on vankkaa kokemusta ja osaamista monien eri ruokakurssien vetämisestä: makkarakurssien lisäksi hän on kouluttanut muun muassa kasvisruoka-, tuorepasta-, kalaruoka- ja leivontakursseilla.
-Lähiruoka ja maaseudun perinteiset arvot ovat lähellä sydäntäni. Riistaruoka on myös eettisesti ajatellen kestävää, osa pääsääntöisesti kasvisruokaa suosivistakin syö riistaa. Makkaran tekeminen on siinä mielessä hauskaa, että nykyihmisten isovanhemmat ovat taidon hallinneet, mutta vanhemmat taas välttämättä eivät.

Kaikkein kärsimättömimmän kokin kannattaa harkita makkaroittensa ostoa kaupasta, sillä makkaran valmistuksessa on monta työvaihetta. Kurssilla lihat on valmiiksi jauhettu, mutta jos käyttää kokolihaa, makkaramassa pitää jauhaa 2-3 kertaa jotta siitä tulee tarpeeksi tasainen. Makkaraan käytetään rasvaisia ja edullisia ruhonosia. Koska riistaliha on vähärasvaista ja kuivaa, siihen lisätään silavaa, sillä 20 prosenttia massasta pitää olla rasvaa.
-Rasvaisuus ja suola ovat olennaisia kotimakkaroiden valmistuksessa. Ja jos on saanut yleiskoneen häälahjaksi, niin fasiliteetit löytyvät ainakin osittain kotoa, sanoo Janita.

Kurssin osallistujissa on suurin piirtein puolet miehiä ja puolet naisia. Suurin osa on Varsinais-Suomen alueelta, mutta onpa joukossa pariskunta Espoostakin.

Riitta ja Jari Kuisma Kuusjoelta saivat kurssille peruutuspaikat. Molemmat metsästävät, Riitalla on beagleja ja hän metsästää jäniksiä.
-Meillä on aiemmin ollut myös saksanseisojia, jotka ovat lintukoiria. Jari on jousimetsästäjä ja jousella voi pyytää peuroja ja kauriita. Teemme paljon ruokaa kotona ja olemme kokeilevia kokkeja. Meillä on puuhella, aika hiljattain ostettu ”muna-grilli” ja maakuopassakin olemme valmistaneet ruokaa. Itse olen tehnyt pienenä makkaroita mummini kanssa, Riitta kertoo.

Riitan ja Jarin ryhmä on saanut tehtäväkseen riista-mallasmakkaran, johon tulee myös olutta. Koska massaan olutta laitetaan vain desilitran verran, yritetään tölkin loppua tarjota Riitalle, joka ei kuitenkaan ole oluen ystäviä.
Lähes kaikkiin teon alla oleviin makkaroihin käytetään jotakin alkoholia: brandya, konjakkia tai sherryä, joten kokin mahdollisesti kaipaamaa innoitustakin on makkaran tekijälle tarjolla.

Makkarakurssi pidettiin Kosken Tl Eränkävijöitten metsästysmajan pihapiirissä olevan lahtivajan keittiössä. Seppo Heinosen mukaan erilaisia koulutuksia piirin alueella järjestetään 10-12 vuodessa.
-Meillä on sekä koirien että metsästäjien ensiapukursseja sekä ammuntaan ja aseen huoltoon liittyviä koulutuksia. Näitä makkarakursseja järjestetään useampi vuodessa ja ne ovat erittäin suosittuja. Seuraava koulutus on 31. elokuuta Kuusjoen koululla pidettävä Sorkkaeläinten valikoiva metsästys.

Metsästysseurat toivovat nuoria mukaan harrastukseen ja ne järjestävät nuorille Metso-leirejä. Naisia toiminnassa on mukana enenevässä määrin.
-Naiset pärjäävät metsällä siinä missä miehetkin, joskus paremminkin, sillä naisten hermot pitävät miehiä paremmin, Seppo sanoo.

kommenttia