Roisin yliampuva Don Juan Turun kaupunginteatterissa

Eero Aho ja Hannes Suominen tekevät näytämöllä hyvää yhteistyötä Turun kaupunginteatterin Don Juanissa. (Kuva: Otto-Ville Väätäinen)

Kimmo Lehto

Usealle pelkästään nimi Don Juan tuo jo jonkinlaisen assosiaation nimen kantajastaan. Rietas, irstaileva naistenmies. Sitä tuo Moliéren klassikkotekstin hahmo on myös Turun kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä.

Don Juan (Eero Aho) on paatunut naisten mies, joka ei malta pitää näppejänsä kurissa, kun on naiskauneudesta kyse. Hänen avustajansa Sganarelle (Hannes Suominen) tietää tämän varsin hyvin, ja tuo sen ajoittain myös ilmi kaikille muille, paitsi isännälleen Don Juanille. Maksaahan hän tämän palkan.

Eero Aho ja Hannes Suominen on oiva pari pääosissa. Ahon tarkoituksellisesti yliampuva Don Juan on roolinsa näköinen ja oloinen, josta yleisö saa osansa ihan fyysisestikin. Suominen seuraa Sganarellena perässä yrittäen toppuutella isäntäänsä, mutta vaikeaa se on ihmistä ohjata, joka ei usko taivaaseen.

Paikoitellen erittäinkin hykerryttävä Pasi Lampelan ohjaus tuo myös kaupunginteatterin vakionäyttelijöiden (Kimmo Rasila, Markus Ilkka Uolevi ja Petri Rajala) kautta lavalle sivuhahmoja, jotka tuntuvat olevan vain hidasteena Don Juanin seikkailussa. Eikä ole väliä, oliko kyseessä sitten oma isä, vaimon veli taikka Komendantin muistomerkki. Seikkailujen päätepiste on tietenkin naiset. Rapatessa roiskuu, voisi sanoa katsellessa Don Juanin sekoilua ja sekös nykyistä ja sitä toista tulevaa vaimoa harmittaa. Don Juanin pauloissa rähisevinä naisina lavalla toimivat Minna Hämäläinen ja Riitta Salminen.

Don Juanin tarina ja sen käänteet ovat välillä absurdeja, jopa symbolisia loppukohtauksen myötä. Usein komediat tai farssit alkavat hitaanpuoleisesti ja toisella puoliajalla kaasu laitetaan pohjaan. Näin ei ole tässä näytelmässä. Alkuun vatsalihaksia kuritetaan monella tapaa. Loppua kohden meno ei ole yhtä railakasta, mutta näyttämötyöskentely pitää loppuun asti yleisön näpeissään.

Turun kaupunginteatterin versio kunnioittaa alkuperäistä tekstiä pitkälti dialoginsa kautta. Dialogia on paljon ja herpaantumista kannattaa välttää. Sovituksessa on mukaan tuotu, tarkoituksella tai improvisoimalla, hieman nykyaikaistustakin. Eniten korvaan särähtää kiroilu, muttei mitenkään negatiivisella tavalla. Ja voi helvetti, kun siinä yhdessä kinastelussa vaan kestikin.

kommenttia