Salon kaupunki mukana sopimassa Turun Tunnin Junan edistämisestä

Valtio ja kunnat ovat päässeet yhteisymmärrykseen Suomi-radan ja Turun tunnin junan suunnittelua edistävien hankeyhtiöiden perustamisesta sekä eri osapuolten rahoitusosuuksista.

Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) on tänään perjantaina tiedottanut, että valtio ja kunnat ovat päässeet yhteisymmärrykseen Suomi-radan ja Turun tunnin junan suunnittelua edistävien hankeyhtiöiden perustamisesta sekä eri osapuolten rahoitusosuuksista. Molemmille hankkeille haetaan EU:n CEF-rahoitustukea (CEF, Connecting Europe Facility).

Salon kaupunki on ollut mukana neuvottelemassa Turun Tunnin Juna Oy:n perustamisesta. Hankeyhtiöiden toimialana ja tehtävänä olisi raidehankkeisiin liittyvä suunnittelu ja sen rahoittaminen rakentamisvalmiuteen asti. Rakentamisvaiheeseen siirtyminen edellyttää uusia neuvotteluja. Hankkeen jäljellä olevat suunnittelukustannukset on arvioitu reiluun 75 miljoonaan euroon, josta valtion osuus on 51 % ja loput 49 % muodostuu kuntien ja kaupunkien osuuksista.
– Olen erittäin tyytyväinen hankeyhtiön etenemiseen. Tunnin Juna on eräs kaupungin kärkihankkeista ja on hienoa, että valmistelu on edennyt niin nopeasti, että siihen voidaan hakea EU:lta CEF-tukea. Tämä on merkittävä panos Salon kaupungin elinvoimalle tulevaisuudessa ja lisää positiivista virettä jo muutenkin hyvässä kehityksessä olevaan tämän päivän tekemiseen, toteaa kaupunginjohtaja Lauri Inna.

Salon kaupungin osuus hankkeen suunnittelukustannuksista olisi 3,74 miljoonaa euroa.
– Vuoden 2020 talousarviossa on varauduttu osallistumaan yhtiön perustamiseen. Suunnitteluvaiheen arvioidaan kestävän vuoteen 2025, joten kustannukset jakautuvat usealle vuodelle, sanoo kaupunkikehitysjohtaja Mika Mannervesi.

Osakassopimusten lopullinen hyväksyminen ja hankeyhtiöiden perustaminen edellyttävät vielä valtion ja kuntien päätöksentekoa omissa päätöksentekoelimissään. Salon kaupunginhallitus ja –valtuusto päättävät asiasta maalis-huhtikuussa 2020.

kommenttia