Someron kaksi helmeä – Anita ja putiikki

Yrittäjä Anita Hallapellon Muotiputiikki Helmi Someron vanhan meijerin tiloissa on yhtä pirskahteleva kuin omistajansakin.

Elina Koskinen

”Oo Sabeline, oo Sabeline…” kuuluu avatessani Someron vanhan meijerin oven. Ison huoneen nurkkauksessa soittaa ja laulaa kauniisti bändi ja pariskunta tanssii taidokkaasti. Jos ei huone olisi täynnä toinen toistaan kauniimpaa mekkoa, luulisi tulleensa väärään paikkaan. Meneillään on yksi yrittäjä Anita Hallapellon ehtymättömästä ideariihestä peräisin oleva tapahtuma.

– Mun pää on hullu! Mieluummin överit kuin vajarit! Päätin että jos Vesa Keskinen saa keskellä-ei-mitään olevan kauppansa kannattamaan, niin kyllä saan minäkin Somerolla, sanoo Anita silmät sädehtien.

Anita on koulutukseltaan artesaanipuuseppä, ja hänen kädentaitojaan, muun muassa upeita kattokruunuja, on esillä Muotiputiikki Helmessäkin. Ennen vaate- ja muotibisnekseen ryhtymistä Anita toimi kuitenkin maatalon emäntänä.

– Meillä oli sikala ja sen lisäksi kanoja ja lampaita. EU toi kuitenkin taloudellisia haasteita maatiloille ja rupesin miettimään sellaista lisätienestiä, joka ei vaatisi suurta alkupääomaa. Olen aina pitänyt kauniista vaatteista ja alusasuista ja ryhdyin tuomaan maahan alusvaatteita, ensin Ranskasta ja myöhemmin myös Espanjasta ja Italiasta. Lähdin liikkeelle hyvin pienillä rahoilla, mutta toiminta laajeni niin, että hankin parakin tilamme pihalle ja minulla oli jälleenmyyjiä sekä Suomessa että Ruotsissa.

Anita korostaa moneen otteeseen olevansa hyvin spontaani tunneihminen. Sangen nopeasta päätöksentekokyvystä kertoo se, että kun eräs kotimainen vaatevalmistaja tuli pitämään kotikutsuja Anitan luo, hän päätti ostaa koko yrityksen. Jonkin aikaa hän suunnitteli ja valmistutti vaatteita, hankki jälleenmyyjiä ja painatti katalogeja.
– Possuja, kanoja, tissiliivejä ja sitten samassa hötäkässä syntyi vielä kolmas lapseni. Jos oli kaksi vanhempaa lasta oleilleet saaveissa pihatossa, niin kolmas nukkui kangaspakkojen päällä. Niin ison paletin pyörittäminen yksin kävi liian raskaaksi ja niin jouduin surukseni lopettamaan toiminnan.

”Tuo ei tule ikinä toimimaan!” Tämän lauseen Anita on saanut yrittäjätaipaleensa aikana kuulla useampaan kertaan, mutta hänellä on myös koko ajan ollut tärkeitä mentoreita, jotka ovat luoneet häneen uskoa.
– Saatan olla hetkellisesti masentunut ja itkeä silmät päästäni, mutta niistä hetkistä syntyy aina jotain uutta ja hyvää. Verkostoituminen on yrittäjille todella tärkeää ja minähän verkostoidun vaikka kenen kanssa! Hyvistä yhteistyökumppaneista on ollut iloa myös hyväntekeväisyysprojekteissa, mainittakoon vaikka Someron Rotaryklubin kanssa järjestettävä Someron Laitalainen Joulu, jolla kerätään rahaa vähävaraisille perheille.

Anita löysi 50-luvun kellohelmat ja tyllialushameet 2000-luvun alussa ja vuonna 2006 avattiin Somerolle Muotiputiikki Helmi.
– Laajensin putiikkia aina kun liiketilaa vapautui ja loppujen lopuksi meillä oli Helmi 1,2 ja 3 ja eri tilojen välissä oli vielä kahvila. Viime vuoden toukokuussa muutimme ja avasimme 400 neliön putiikin Someron vanhan meijerin idyllisissä tiloissa. Täällä käy bussilasteittain ihmisiä, jopa Ruotsista asti! Meillä on myös ilo tehdä yhteistyötä ja vaatettaa monia esiintyviä artisteja, kuten Saija Tuupasta ja Suvi Karjulaa sekä seniori-laulukisoissa menestynyttä Marja-Liisa Närästä. Marja-Liisa oli ollut 18 vuotta esiintymättä tullessaan Helmeen. Valitsimme hänelle vaatteet ja hän rohkaistui jälleen kilpailemaan hyvällä menestyksellä.

Anita panostaa henkilökohtaiseen palveluun, vaikka nettimyyntikin on nykypäivänä lähes välttämättömyys. Helmessä parveilevista naisista vähintään joka toinen halaa Anitaa lähtiessään. Täällä ei selvästikään hoideta vain ulkoista olemusta vaan myös itseluottamusta ja omanarvontuntoa. Onnellisuutta.

kommenttia