Someron kirjasto toimittaa yli 70-vuotiaiden lainat kotioven taakse

Kirjastoautonkuljettaja-virkailija Kari Tommila puhdistaa kirjoja ennen jakokierrokselle lähtöä.

Salonjokilaakso

Someron kirjasto on ryhtynyt toimittamaan koronaviruksen riskiryhmiin kuuluville kirjoja ja muuta laina-aineistoa suoraan kotioven taakse. Kirjastosta soitetaan kaikille yli 70-vuotiaille, joiden varauksia saapuu kirjastoon. Puhelimessa sovitaan toimituksesta esimerkiksi postilaatikkoon tai ovenkahvaan. Palautuksina tai uutuuksina saapuneiden varausten lisäksi kirjaston väki lupaa toimittaa riskiryhmäläisille myös muuta aineistoa. Myös muut riskiryhmiin kuuluvat kuin yli 70-vuotiaat voivat pyytää kirjastosta lainoja suoraan kotiin.
Kaikkien toimitettavien kirjojen kannet desinfioidaan ja kirjat pakataan muovipusseihin. Kirjastoauton kuljettaja toimittaa paketteja perille sitä mukaa, kuin ehtii. Kirjastosta kirjoja ei voi hakea, vaan palvelu toimii ainoastaan kotipalveluna.
– Palvelulla haluamme ilahduttaa asiakkaitamme ja myös kannustaa riskiryhmiin kuuluvia ihmisiä pysymään kotona, kuten hallitus on ohjeistanut. Kotona on mukavampi viettää aikaa, kun seurana on hyvä kirja, toteaa kirjastonjohtaja Laura Tyysteri.
Normaalisti kirjasto tarjoaa kotipalvelua ihmisille, jotka eivät pysty asioimaan kirjastossa tai kirjastoautossa muulla tavalla. Normaalioloissa kotipalvelulla on alle kymmenen vakioasiakasta, mutta nyt kotiin sidottujen määrä kasvoi kertaheitolla. Laajennettua kotipalvelua jatketaan niin pitkään, kuin tilanne sen sallii tai sitä vaatii.

kommenttia