Suokorpien monitoimipihassa voi treenata ja käydä nukketeatterissa

Laura Leivo

Tiina Suokorpi ja Petra-tytär näyttävät treenaamisen mallia Suokorpien uudella ulkopunttisalilla.

Tiina ja Matti Suokorpi asuvat Halikon Lempilän kylässä tontilla, josta on hierottu kauppaa useaankin otteeseen.
– Isäni Leo Aaltonen yritti ostaa tätä tonttia jo 40 vuotta sitten. Lempilän kartanon isäntä ei myynyt vedoten siihen ettei rahapula vaivannut kartanoa eikä sen isäntää.

Kauppa lopulta toteutui monen mutkan kautta ja pariskunta on asunut talossaan jo 14 vuotta.
– Matti kuuli tontista tiistaina ja perjantaina vastaanotin tililleni isän perintöosuudesta summan, joka vastasi täsmälleen pyydettyä kauppasummaa. Näin tiesin, että tontti oli minulle tarkoitettu ja isäkin puolsi kauppaa tahollaan, Tiina muistelee.

Tontilla on puuhattu monenlaista projektia. Ensimmäiseksi kunnostettiin 100 vuotta vanha torppa ja heti perään nousi kaunis kivitalo.
– Torppa on kunnostettu niin, että voin siirtää jonain päivänä sinne liiketoimintani Salon Länsirannasta. Vielä haluan kuitenkin säilyttää työmatkani, joka usein taittuu hyötyliikunnan merkeissä kävellen, juosten tai pyörällä, Salon Turkisateljeen yrittäjänä toimiva Tiina kertoo.

Suokorvet kuvailevat pihaa metsäiseksi tontiksi, joka on suunniteltu niin että itseä miellyttää. Mielikuvitusta pihasuunnittelusta ei ole puuttunut. On alpakka-laidun, kissojen asuttama Nuppula, lapsenlapsille Roopelle (3) ja Hertalle (5) rakennettu satumetsä Pöllölä sekä uusimpina Seniori-puisto ja pihapunttisali.
– Senioripuistossa ja punttisalissa on otettu huomioon, että ikää voi alkaa kertyä meillekin, Tiina hymyilee.

Hiljattain käyty kuntotesti osoitti, että 60 vuotta toukokuun lopulla täyttävä Tiina on rautaisessa kunnossa.
– Motivaatiota liikuntaan pitää joskus kerätä, mutta kaiken takana on ajatus, että olisimme Matin kanssa hyväkuntoisia ja toimintakykyisiä myös ikääntyessämme.

Tiina hiihtää talvisin joko hiihtoputki Paipissa tai Märyn laduilla. 8,5 kilometrin työmatka Saloon hoituu omin voimin ja kuntohuipun viimeistelee ohjattu kuntosaliharjoittelu ja pilates.
– Poikkeuksellinen aika on tuonut lanteille koronakireyttä, mutta varsinaisista koronakiloista ei voi puhua, Tiina esittelee Matin myhäillessä vieressä.

Matti pitää huolta kunnostaan tenniksellä ja golfilla, talvisin myös keilaamalla.
– Tiina työllistää minut kiitettävästi pihatöillä, mutta kahdesta kolmeen kertaan viikossa pääsen karkaamaan tenniskentälle.

Takaisin Suokorpien pihalle, jossa kulkijoita tarkkailee kahden koiran ja kissan lisäksi lauma uteliaita alpakoita.
– Alpakat hankittiin vuonna 2014 ja ne ovat varsin sympaattinen näky, jota varten moni ohikulkija hidastaa tai jopa pysähtyy katselemaan.

Projekteille ei näy loppua, vaan Tiinan mielissä siintää jo pienen pihalammen kasvattaminen kastautumiskokoon ja pihasaunan rakentaminen sen vierelle.
– Pihasuunnitelma käynnistyy usein rumasta kohdasta pihalla, johon haluan jotain kaunista täytteeksi.

Jos Tiinan Leo-isää aikoinaan kutsuttiin Salottaren käytävillä Touhu-Aaltoseksi, ei liene syytä epäillä että omena olisi kovin kauas pudonnut Tiinan kohdallakaan.

Matin tuorein projekti on pihan läheisyydessä kasvavan iankaikkisen vanhan visakoivun raivaaminen esille.
– Katselimme Tiinan kanssa, että kotipihaa lähestyttäessä tien varressa kasvaa erityisen kaunis puu. Jouduin ulkomaanmatkan jälkeen kahdeksi viikoksi karanteeniin, joten tekemisen puutteessa otin yhteyttä maanomistaja Berndt Stenforsiin. Lupa heltisi ja visakoivun ympäriltä katosi Lehden Jukan avustuksella näkyvyyttä heikentävät kolmekymmentä puuta ja runsaasti pienempää kasvustoa, Matti kertoo.

Nyt puu kohoaa arvoisessaan ilmatilassa ja se on nimetty Suokorpien toimesta satupuuksi. Ohikulkijoilla riittää ihmeteltävää, mutta sen verran vinkiksi ohi ajaville, että Touhu-Tiinan kakkajakelu on tänä vuonna alpakkalaitumen laajennuksen vuoksi jäissä. Alpakoiden jätökset ovat erinomaista lannoitetta, jota Suokorvet ovat jättäneet pihatien päähän pussikaupalla ohikulkijoiden iloksi. Nyt ei pidä huolestua, eläimet ovat hyvävointisia ja hyvin palanutta lannoitetta on saatavilla taas ensi keväänä.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: