Syksyllä avattavaan Avara Perniöön 15 vieroitus- ja päihdekuntoutuspaikkaa

Päihdekuntoutus- ja vieroitusyksikkö Avara sijoittuu muutaman kilometrin päähän Perniön keskustasta rakennukseen, jossa on sijainnut muun muassa lastenkoti.

Pekka Mäenpää

Reilut kaksi vuotta sitten perustettu kotimainen Suvera Oy laajentaa palvelujaan Saloon.

Perniöön Lemuntielle avataan syksyn aikana 15 hoitopaikkaa käsittävä vieroitus- ja päihdekuntoutusyksikkö.

Suveran palvelu- ja kehityspäällikkö Inka Tahvanainen kertoo, että työntekijöiden rekrytointi on parhaillaan menossa.
-Olemme saaneet yli 60 hoitoalan henkilöstön hakemusta. Paikat kyllä kiinnostavat, Tahvanainen iloitsee.

Päihdekuntoutus- ja vieroitusyksikkö Avara sijoittuu muutaman kilometrin päähän Perniön keskustasta rakennukseen, jossa on sijainnut muun muassa lastenkoti.
-Olemme kasvuvaiheessa oleva terveys- ja hyvinvointialan yritys. Tuotamme palveluita yksityisille sekä julkisen sektorin asiakkaille. Tällä hetkellä toimipisteitä on Oulussa, Helsingissä ja Siuntiossa; toimimme siis jo nyt valtakunnallisesti.

Tahvanainen kertoo, että Suveran erityisosaamisen olevan päihde- ja mielenterveyspalveluissa.
-Toiminnassamme korostuu henkilöstön hyvinvointi, palveluiden laatu ja sitoutuneisuus, joiden avulla pystymme tuottamaan korkeatasoisia palveluita. Perniöön tulee 0,8 mitoituksella 12 hoiva-alan työntekijää; lisäksi yksikössä toimii koulutuksen saanut laitoshuoltaja.

Perniön Avara tulee olemaan ympärivuorokautinen yksikkö, jossa voi saada lyhytaikaisen katkaisuhoidon lisäksi myös useamman kuukauden kestäviä kuntoutusjaksoja.
-Hoitoideologiamme perustuu asiakkaan kokonaisvaltaiseen hoitamiseen, jossa vuorovaikutuksella ja kuulluksi tulemisella on suuri merkitys. Otamme huomioon asiakkaan koko elämänhistorian ja sen vaikutukset nykyhetkeen, Tahvanainen kertoo.

Avaran avaavan yrityksen omistavat sen perustajat ja joukko lääkäreitä ja muita hoitolan asiantuntijoita.

Suvera suunnittelee avaavansa yksikön syyskuun alussa.
-Tällaiselle palvelulle on kysyntää. Avara Perniö tarjoaa laitosmuotoista päihdevieroitusta sekä kuntouttavaa laitoshoitoa päihderiippuvuuksiin. Tuemme hoidossa asiakkaan päihteettömyyttä, toimintakykyä ja voimavaroja sekä autamme löytämään keinoja arjessa selviytymiseen.

Kehityspäällikkö Inka Tahvanaisen mukaan henkilöstön rekrytointi on parhaillaan menossa.

kommenttia