”Teatteri on irtiotto arjesta”

Sanni Suvila-Nuutinen aloitti näyttelijän uransa Salon Teatterissa kaksikymmentä vuotta sitten.

Kirsi Uusitalo

– Ramppikuume on pahentunut iän myötä. Noin viisi minuuttia ennen esitystä on hirveä olo, mutta kun on sanonut ensimmäisen repliikin, se menee pois. Sitten pystyn rentoutumaan ja nauttimaan, kertoo ensi-iltajännityksestään harrastajanäyttelijä Sanni Suvila-Nuutinen, joka on tuttu monista Salon Teatterin näytelmistä.
Hiljattain hän on esiintynyt myös turkulaisen suomirock-tulokkaan Nelijalan Tahdon salolaisen naisen -musiikkivideolla.
Videolla kaurismäkeläinen antisankari haaveilee seurasta, lähtee yksin Riikin baariin, nolaa itsensä karaokessa ja kotiin kirmatessa hänen ohitseen vilahtaa salolaisia maamerkkejä. Suvila-Nuutinen nähdään videolla viettämässä iltaa kavereidensa kanssa, joita esittävät bändin jäsenet.
Suvila-Nuutila päätyi videolle tutun suosittelemana.
– Videon tuottaja oli jutellut tuttuni Johanna Parkkisen kanssa, että olisi kiva saada videolle salolainen nainen. Johanna oli sanonut, että ottakaa Sanni.
– Olemme Johannan kanssa impronneet aikaisemmin yhdessä Salon teatterin Katastrofiklubeilla, eli keksineet yleisön antamista vinkeistä näytelmäkohtauksia. Videolla meidän porukkamme tarkoitus oli pitää hauskaa ja olla vastakohta videon päähenkilön ahdistukselle. Olin baarissa nauramassa ja juomassa, mutta laseissamme oli jääteetä ja tiskivettä. Tiskivettä käytetään paljon kuvauksissa, koska siinä pysyy vaahto hyvin. Videon kuvaukseen meni omalta osaltani päivä, ja minulla oli oikeasti hauskaa, kun bändin jätkät naurattivat.

Suvila-Nuutinen sai teatterikärpäsen pureman kaksikymmentä vuotta sitten. Eräänä päivänä ystävän äiti vei hänet ja kaverin käymään Salon Teatterissa. Tarja Saikkonen oli juuri aloittanut teatterin taiteellisena johtajana ja hän keräsi joukkoihin nuoria kykyjä. Suvila-Nuutinen ilmoittautui ja hänen ensimmäinen roolinsa oli vuoden 2000 keväällä Pekka Pelottomassa.
– Siitä kaikki lähti, ja nyt olen ollut aktiivisesti mukana jo kaksikymmentä vuotta. Suosikkinäytelmiäni ovat olleet muun muassa Pauliina Saloniuksen ohjaama Kaaos vuonna 2014 sekä Arto Lindholmin ohjaama Pidän sinusta huolta vuonna 2010. Kaaos oli mielettömän ihana, pienellä porukalla tehty näytelmä, jossa keskityttiin jokaisen näyttelijän ohjaukseen. Pidän sinusta huolta -produktiossa oli tosi simppeli lavastus eikä siinä pelattu rekvisiitalla, vaan näyttelijöiden välisillä suhteilla. Näyttelin Essiä, joka peitti rikkinäisyytensä kovuuteen. Vuoden 2015 Peer Gyntissä näyttelin Vihreäpukuista Naista. Se oli vahvan naisen rooli ja samalla hahmo oli sekä realistinen että epärealistinen. Näytelmää tehdessä tuntui siltä, että teemme matkaa yhdessä. Olisi kiinnostavaa joskus näytellä fyysistä toimintasankaria, kuten Uma Thurman Kill Billissä.
Suvila-Nuutinen on näytellyt vilahdusroolissa sihteeriä Vares-elokuvissa, mutta myöntää, ettei ole katsonut niitä vieläkään. Elokuvat eivät muutenkaan ole hänen sydäntään lähellä, nimenomaan teatteri on kiinnostavaa.
Teatterissa näyttelijät ja katsojat ovat yhtä aikaa läsnä.
– En valmistaudu rooleihin tekemällä mitään syväanalyysejä henkilön motiiveista ja taustoista, vaan keskeistä on esimerkiksi tavoittaa hahmolle ominainen kävelytyyli, maneeri ja olemus, Sanni kertoo.
Myös esimerkiksi Pihla Viitala on sivunnut maneerin löytämisen tärkeyttä tiivistäessään erään roolihahmonsa naiseksi, jolle on hyvin tärkeää järjestää esineet ojennukseen.
– Aika usein prosessoin hahmoani siten, että etsin sille tutuistani löyhän esikuvan. Sen, mitä hahmo tekee lavalla, on oltava loogista, mutta en mieti vaikkapa hahmon lapsuutta, vaan sitä, että tuossa voisi olla vaikka tuota tyyppiä. Jokainen katsoja peilaa hahmoja omista lähtökohdistaan, ja kaikki tulkinnat ovat oikein.
Teatteriharrastus tarjoaa mukavaa vastapainoa päivätyölle.
– Teatteri edustaa minulle irtiottoa. Siellä ollaan omanlaisessa maailmassa, jossa ei tarvitse ajatella muita murheita. Mikään rooli ei ole jäänyt päälle, minulla on selkeät rajat. Kun teatterin oven sulkee perässään, alkaa toisenlainen maailma. Olen töissä Raision lastensuojeluosastolla avo- ja jälkihuollon ohjaajana, tehtäväni on hoitaa sellaisia nuoria, jotka ovat olleet huostaanotettuja tai sijaisperheisiin sijoitettuja. Heillä on lain mukaan oikeus jälkihuoltoon. Autan nuoria itsenäiseen elämään. Asiakkaani ovat 18-25-vuotiaita nuoria aikuisia, mutta toimin tukihenkilönä myös alle 18-vuotiaille. Työ ja harrastus on nykyisin helpompi yhdistää, aiemmin se oli palapeliä, kun tein kolmivuorotyötä lastenkodissa.

Nelijalan laulussa Salosta maalataan melko ankea kuva, vaikka kuvat ainakin lopussa ovat ihan viehättäviä.
Saloa kuvaillaan paikaksi, jossa ollaan tottuneita pettymyksiin. Suvila-Nuutinen näkee Salossa paljon hyvää.
– Tänne olen palannut, vaikka asuin Turussa opiskellessani sosionomiksi AMK:ssa. Salossa on kaupungin hyvät palvelut, mutta ei tarvitse mennä kauas löytääkseen kaunista maaseutua. Vuohensaareen on kiva polkaista pyörällä piknikille ja Salon Teatteri on minulle kuin olohuone. Sinne on kiva mennä vaikka talkoilemaan, kertoo Suvila-Nuutinen kovia kokeneen kaupungin hyvistä puolista.

kommenttia