Uskelan koulu tekee koululaisoopperan Kansallisoopperan kanssa

Uskelan koulun oppilaiden koululaisooppera nähdään Salon urheilutalolla 23. maaliskuuta.

Aino Saari

Uskelan koulun Kavilankadun yksikkö on yksi Suomen kymmenestä koulusta, jotka pääsevät tekemään Ihmepoika A-koululaisoopperan yhdessä Kansallisoopperan kanssa.

Ooppera kertoo pienestä Suomeen saapuneesta pakolaispojasta, joka on menettänyt vanhempansa. Koulussa hän joutuu kohtaamaan kiusaamista ja ennakkoluuloja.

Oopperan on käsikirjoittanut rap-artisti Paleface ja säveltänyt Timo Hietala.
Uskelan koulusta oopperassa esiintyy noin 60 oppilasta neljänneltä, viidenneltä ja kuudennelta luokalta, minkä lisäksi oppilaita on jakautunut muun muassa tiedotus- ja markkinointitiimeihin.

Kuudesluokkalaiset Arttu Lahti, Luukas Angelin ja Salli Siltanen sekä viidesluokkalainen Jetta Kosonen kertovat, että esitystä varten on harjoiteltu pari kertaa viikossa.
– Ooppera kertoo syrjinnän vastustamisesta ja me esitämme koviksia. Tänään harjoittelemme koko koulupäivän.
Oppilailla on esiintymiskokemusta vaihtelevasti.
– Olen esiintynyt jonkin verran, sillä harrastan teatteria, Arttu kertoo.
– Minulla ei ole esiintymistaustaa, mutta tykkään näytellä, Luukas puolestaan sanoo.

Uskelan koulun luokanopettaja Virpi Turunen kertoo, että oppilaita on mukana noin 70, joista esiintyjiä on kuutisenkymmentä.
– Halukkaat koulut saivat hakea projektiin. Mukaan valikoitui kymmenen koulua. Meidän lisäksi mukana on koulu Oulusta ja Iisalmesta ja loput seitsemän koulua ovat pääkaupunkiseudulta. Olemme harjoitelleet nyt kuuden viikon ajan ja vielä on muutama viikko aikaa, Turunen kertoo.

Esityksessä käsitellään monia teemoja.
– Aiheina on esimerkiksi pakolaisuus, ennakkoluulot ja sukupuoliroolit. Esitys käsittelee myös kouluihin kohdistuvia säästöjä, mikä on osoittautunut ajankohtaiseksi aiheeksi koulullemme. Oppilaat ovat tunteella mukana, koulun luokanopettaja Tiina Koski kertoo.
– Huoli kuuluu esityksessä jopa enemmän kuin on ollut tarkoitus, Turunen lisää.

Esiintymisen lisäksi oppilailla on myös muita tehtäviä.
– Musaluokkalaiset saavat esiintyä paljon ja haluamme, että myös muilla on mahdollisuus päästä esiintymään. He, jotka eivät halua olla lavalla, pääsevät osallistumaan jotenkin muuten. Tarjolla on monenlaista tekemistä ja osa oppilaista hoitaa esimerkiksi markkinointia, Koski sanoo.

Kuudesluokkalaiset Eeli Rouhiainen ja Miro Sirkiä toimivat osana tiedotustiimiä. Heistä on ollut mukavaa päästä osallistumaan projektiin ja saada erilaista tekemistä.
– En halunnut esiintyä, mutta halusin olla jotenkin mukana tässä, Miro sanoo.

– Minäkin halusin tehdä jotain muuta kuin esiintyä, vaikka minulla on siitä kokemusta. Olemme tehneet jo paljon kaikenlaista, mutta vielä on vähän tekemistä. Tämä on ollut mukavaa, Eeli pohtii.

Uskelan koulun esitys nähdään maanantaina 23. maaliskuuta klo 18 Urheilutalolla.

kommenttia