Uskelan koulun pihan kunnostustyöt lähiliikuntapaikaksi on saanut valtionapua 65 000 euroa

Valtionapua haettiin Uskelan koulun pihan (Kavilankadun yksikkö) lähiliikuntapaikan rakentamiseen. Uskelan koulu on Salon kaupungin keskustassa sijaitseva 440 oppilaan koulu, jonka piha on viimeksi kunnostettu 1990-luvulla. Suunniteltu lähiliikuntapaikka palvelee kantakaupungin keskusta-alueen asukkaita, noin 9000 asukasta asuu 1,5 km säteellä pihasta. Uusi piha on suunniteltu yhdessä koulun, liikuntapalvelujen, kaupungin viheralueyksikön sekä Smart Sport -osuuskunnan kanssa. Uudelle pihalle toteutetaan mm. pienpeliareena, salibandyareena, leikki- ja keinualue kiipeilytelineineen ja muine välineineen, street workout -alue, leikkipiha (ns. yläpiha), ulkoluokka pöytäryhminä, katukoripallo ja Teqball-pelipöytä. Hanke on kilpailutettu kevättalvella 2018 ja työt ovat alkaneet tällä viikolla ja uusi lähiliikuntapaikka koulun pihalla on valmis elokuussa koulujen alkuun mennessä. Lähiliikuntapaikan toteuttaa Lappset Group Oy.

Työt ovat alkaneet tällä viikolla ja uusi lähiliikuntapaikka koulun pihalla on valmis elokuussa koulujen alkuun mennessä.

kommenttia