Vilppaalle komea avausvoitto

vilpas

Vilppaan parhaana palkittu Darren Duncan vääntää kaksi pistettä Seagulssin Melsahn Basaben estelyistä huolimatta.

Salon Vilpas avasi pistetilinsä Koriliigassa komeasti lauantaina, kun Helsinki Seagulls taipui kovaa puolustaneen Vilppaan käsittelyssä lukemin 81-60 (30-27).
Salonjokilaakson isännöimä ottelu kääntyi Vilppaalle toisella 20 minuuttisella. Onnistunut heittopeli ja tiukka puolustus olivat yhtälö, johon vierailla ei eilen ollut antaa todellista vastausta.
Vilppaan päävalmentaja Mikko Tupamäki sanoi sen, minkä paikalla olleet katsojat näkivät.
– Puolustus onnistui. Jos kaveri jätetään 60 pisteeseen, se antaa mahdollisuuden voittaa.
Vilppaan parhaana palkittu Darren Duncan (17/3) kertoi joukkueen harjoitelleen hyvin ja tulos nähtiin parketilla.
– Meillä on ollut aikaa harjoitella. Valmentaja on tehnyt hyvää työtä ja tänään onnistuimme puolustuksessa, Duncan sanoi.
Seagulls aloitti ottelun vahvasti ja siirtyi Vilppaasta pääkaupunkiin siirtyneen Eero Lehtisen (7/6) johdolla nopeasti 9-0 johtoon. Pikkuhiljaa peli tasaantui, mutta toisen 20 minuuttisen aikana ote siirtyi selkeästi Vilppaalle.
Seagulssin valmentaja Mikko Larkas ei selitellyt tappiota vaan lupasi joukkueen taistelevan edelleen jokaisen ottelun voitosta.
– Tänään oli aika synkkä päivä kaikilla. Seistiin eikä oltu riittävän aktiivisia, Larkas sanoi.
Vilppaan yllätyskortti oli Perniön Urheilijoiden divarijoukkueesta lainattu Paul Harrison (18/7), joka paransi mahtavasti Kotkassa pelatusta avausottelusta.
William Walker (17/2) onnistui avausottelun tapaan hyvin ja Jukka Kataja (9/6) oli jälleen kerran mies paikallaan molemmissa päissä kenttää. Myös Sami Ikävalko (9/2) saa laittaa sulan hattuunsa.
Sakari Salminen (5/5) paransi loppua kohden ja koko joukkueelle voi antaa kiitosta loppuminuuttien kypsästä pelaamisesta.
Seagullss sen sijaan hukkasi avaimet voittotaisteluun heikkoon hyökkäämiseensä.
Vieraat hakivat Vilppaan korilta peräti 18 hyökkäyslevypalloa ja pääsivät tekemään 16 pelitilanneheittoa kotijoukkuetta enemmän.

kommenttia