Salolainen Helvi Wahlsten (os. Virtanen) täytti syyskuun 12. päivänä kunnioitettavat 100 vuotta. Helvin syntymäpäiväjuhlaa vietettiin Halikossa sijaitsevassa Koivulehdon vanhustentalossa omaisten, läheisten, palvelukotiystävien ja naapurien ollessa läsnä.
Muutamaa viikkoa myöhemmin sirkeäsilmäinen Helvi istuu Koivulehdon olohuoneen ison pöydän ääressä yhdessä siskonsa Rauni Heinon kanssa, joka on häntä kolme vuotta nuorempi. Paikalla ovat myös Helvin poika, Viljo Wahlsten ja Koivulehdossa hoitajana työskentelevä Päivi Panu. Tarkkaavaisesti silmiin katsova Helvi osoittaa huumorintajunsa, kun haastattelun aihe otetaan esiin.
– En mää nii vanha vielä ole, Helvi sanoo ja huitaisee ilmaan kädellään.
Helvi kertoo syntyneensä Uskelassa ja asuneensa lapsuutensa ja nuoruutensa maalaistalossa Villilän kylässä. Lapsuuden tapahtumista kysyttäessä hän tuumaa, ettei kaikkea voi muistaa. Tietyt asiat ovat kuitenkin erityisen tärkeitä ja niistä hän haluaa kertoa.
– Hevosten kanssa tein kaikkia töitä. Hevonen on kaikkein kivoin eläin! Tottakai mää lypsin lehmätkin ja tein kaikkia muitakin töitä. Mää hiihdin paljon lapsena ja olen monta palkintoakin voittanut, Helvi kertoo.
Helvin lapsuudenperheessä oli yhteensä kahdeksan lasta, neljä tyttöä ja neljä poikaa. Viljo kertoo äitinsä olleen lapsista neljänneksi vanhin.
– Helvi teki maatilan ulkotöitä ja pikkusisko Rauni teki sisätöitä. Siskokset kävivät Villilän koulua ja pääsivät ripille Uskelan kirkossa. He ovat nyt laajan sukunsa vanhimmat. Siskoksilla on hyvät geenit, heidän äitikin eli 96-vuotiaaksi, Viljo sanoo.
Helvi tapasi parikymppisenä Armas Wahlstenin, jonka kanssa hänet vihittiin vuonna 1944. Samana vuonna syntyi Viljo, pariskunnan ainoa lapsi.
– Asuimme Uskelankadulla, puukerrostalon toisessa kerroksessa sijainneessa asunnossa. Isä oli ammatiltaan kirvesmies ja hän rakensi Somerojankadulle omakotitalon, jonne muutimme vuonna 1950. Äiti oli tuolloin kotirouvana, Viljo kertoo.
Wahlstenin perhe muutti Turkuun vuonna 1959 ja Helvi lähti työskentelemään Lainnon Kutomoon. Hyvät kädentaidot omaava Helvi alkaa muistelemaan käsitöiden tekemistä, varsinkin kahden isokokoisen, Musta tulppaani -nimisen ryijyn valmistusta.
– Tein ryijyt itse, kaiken alusta loppuun. Värjäsin langat ja punnitsin ne. Tein toisen ryijyn äidille ja toisen itselleni. Käsitöissä pitää olla väriä. Mitä kirjavampi, sen parempi, Helvi toteaa.
Helvi muutti Armaksen kanssa Piikkiöön 80-luvun alkupuolella ja takaisin Saloon kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Viljo kuvailee äitinsä elämän olleen monella tapaa haasteellista.
– Äiti on minun mielestäni selviytyjä. Hän oli perheessämme se, joka piti huushollin pystyssä. Äiti on aina ollut päättäväinen ja itsevarma. Hän sanoo pikkusiskolleen edelleenkin, mitä kuuluu tehdä, Viljo hymyilee.
Armas kuoli vuonna 2003 ja Helvi asui Inkerinkadulla yksin siihen saakka, kunnes alun perin kokeiluluontoisesti perustettu Koivulehto avattiin vuonna 2018. Helvi oli tukiasuntoon ensimmäisenä muuttanut asukas.
– Täällä on joka tavalla hyvä olla. Kaikki hoitajat ovat kivoja. Hänen kanssaankin voi jutella kaikkea, Helvi sanoo nyökäten Päivi Panuun päin.
– Ja täytyy jottain tehdäkin, Helvi jatkaa.
Tekemisellä Helvi tarkoittaa pieniä askareita, lyhyitä kävelylenkkejä käytävällä rollaattorin kanssa, leipomista tai askartelua. Helvi vaikuttaa varsin tyytyväiseltä elämäänsä. Huonoa kuuloaan lukuun ottamatta hän ei löydä voinnissaan mitään suurempaa valittamista.
– Mää olen niin terve kuin pukki. Mikään paikka ei särje, ei edes varpaat, Helvi toteaa.
Koivulehdon tukiasuminen luo yhteisöllisyyttä ja sitä kautta turvaa ja seuraa. Päivi kertoo säännöllisimmäksi harrastukseksi muodostuneen päivittäin kokoontuvan korttiringin.
– Joka päivä neljän jälkeen kaksi Koivulehdon vuokra-asunnoissa asuvaa miestä tulee pelaamaan korttia. Helvi ja Rauni tykkäävät pelata varsinkin Maijaa. Ääntä riittää välillä, kun peli käy kiivaana, eivätkä pelaajat meinaa malttaa mennä nukkumaankaan, Päivi kuvailee.
Koivulehdon tukiasunnot ovat tarkoitettu pitkäaikaiseen asumiseen. Asumismuoto soveltuu henkilöille, joiden päivittäinen avuntarve ei ole runsas ja joilla on halu asua yhdessä muiden kanssa. Asukashuoneita on viidelle henkilölle ja jokaisella asukkaalla on oma huone, jossa on wc- ja pesutilat sekä omat kaapit. Asukkaat saavat sisustaa oman huoneensa itse. Yhteisinä tiloina ovat keittiö, olohuone ja pyykkitilat. Kulku ruokailupisteeseen on esteetön. Viljo on erittäin tyytyväinen, että hänen äidillään on turvallinen asuinpaikka, jossa on tarjolla myös seuraa ja virikkeitä.
– Tästä tukiasumisen muodosta voitaisiin ottaa mallia muuallakin Suomessa, Viljo sanoo.
Maritta Määttänen
