Improklubi Iloton saa lokakuussa helsinkiläisvahvistusta
Lokakuun Improklubi Ilotomassa vierailee helsinkiläinen improryhmän KukaMitäHäh? Pari vuotta toiminnassa ollut ryhmä on saanut alkunsa ohjaaja Johanna Torasvirran kerätessä yhteen entisiä
Lokakuun Improklubi Ilotomassa vierailee helsinkiläinen improryhmän KukaMitäHäh? Pari vuotta toiminnassa ollut ryhmä on saanut alkunsa ohjaaja Johanna Torasvirran kerätessä yhteen entisiä
– Oikein kiva! Hyvä, just noin, Elias Sahlberg kannustaa kameran takaa Mitja Tyyskää. Turkulaiset ystävykset ovat tulleet Halikon Kurpitsapuistoon aikomuksenaan ottaa
Syöpäsäätiön järjestämällä valtakunnallisella Roosa nauha -keräyksellä on kerätty reilun 20 vuoden aikana jo yli 20 miljoonaa euroa rintasyöpätutkimukselle. Roosa nauha -keräyksen
Peltojen keskellä keltainen maalaistalo kylpee syysauringossa. Pihalla nököttävät vaaleanpunaiset kottikärryt ja punaisen piharakennuksen oveen ripustettu kyltti “kanala” ilmoittaa asukeistaan. Kaksi aurinkotuolia
– Talkoohenki on meille sydämen asia. Tätä painottaa ponnekkaasti Kuusjoen VPK:n Sari Källö, joka esittelee itsensä muonituspäälliköksi ja porukan Justiinaksi. Hän