Uimataito voi pelastaa hengen – syksyn uimakoulut alkavat Salossa

Liikuntapalveluiden tiedotussihteeri Kaisa Villa ja liikunnanohjaaja Laura Poikonen muistuttavat, että vesitaitojen kehittyminen vie aikaa eikä yksi uimakoulu vielä riitä.

Suomessa hukkuu joka kesä kymmeniä ihmisiä ja monta hukkumista yhdistää puutteellinen uimataito.

Salon kaupungin liikuntapalvelut panostaa uimataitoon läpi vuoden. Syksyn uimakoulujen ilmoittautuminen on parhaillaan käynnissä.

Liikunnanohjaaja Laura Poikonen kertoo, että keväällä 2025 Salon uimakouluissa oli 112 alkeisuimakoululaista ja 70 jatkouimakoululaista. Kesällä osallistujia oli 113 ja 81.
–Uimakoulut järjestetään kahdessa jaksossa syksyisin ja keväisin. Kesällä toteutetaan erillisiä kesäuimakouluja uimahallissa. Kolmannella uimaopettajalla on voitu kasvattaa ryhmäkokoja ja tehostaa opetusta, Poikonen sanoo.

Kesän uimakoulukurssit toteutetaan tiiviillä aikataululla kahdessa viikossa. Syys- ja kevätkauden kursseilla lapset käyvät uimakoulua kahdeksan viikkoa kerran viikossa. Kesän uimakouluihin olisi tänä kesänä ollut enemmän paikkoja kuin tulijoita.

Pääosa uimakoulujen osallistujista on 5–10-vuotiaita.

Poikonen painottaa, että kertaluonteinen uimakoulu ei riitä:
–Ei riitä, että lapsi käy kerran uimakoulussa ja hankkii jonkinasteisen taidon. Kodin rooli on iso. Vesitaitojen kehittyminen vaatii veden kanssa tekemistä, ja vanhemmat ovat siinä keskeinen mahdollistaja.

Poikonen muistelee omia ensimmäisiä uimakokemuksiaan
–Opin uimaan lapsena Pielavedellä lähijärven rantauimakoulussa, Poikonen kertoo.

Myös liikuntapalvelujen tiedotussihteeri Kaisa Villa on päässyt uimaopetuksen pariin lähijärvellä.
-Uimakoulu järjestettiin Naarjärvellä.

Myös koulut tekevät tärkeän osan uimataitojen opettamiseksi lapsille. Peruskoulujen opetussuunnitelman perusteissa on asetettu tavoitteet uimataidolle.

1.–2. luokilla tutustutaan vesiliikuntaan ja varmistetaan alkeisuimataito. 3.–6. luokilla opetetaan perusuimataito – oppilaiden pitää osata liikkua vedessä ja pelastautua.

Yläkoulussa vahvistetaan uima- ja vesipelastustaitoja ja pyritään pohjoismaiseen uimataitomääritelmään, jonka mukaan jokaisen olisi hyvä osataan uida 200 metriä, josta 50 metriä selällään.

Käytännön toteutus ja opetustuntien määrä vaihtelevat kunnittain

Lisäksi Salon uimahallissa toimiva Salon Uimarit tarjoaa vuosittain alkeis- ja jatkouimakouluja.

Salon kaupunki järjestää myös aikuisille mahdollisuuksia oppia uimataito. Aikuisuimakouluja järjestetään vuosittain.

Kaisa Villa vinkkaa, että ajankohtaiset tiedot löytyvät Salon kaupungin verkkosivuilta ja Salo Vapaalla oppaasta. Myös uimarantojen kohdekortit ja aukioloajat löytyvät sivustolta.

Uimataidon on ajateltu olevan tuhansien järvien maassa tärkeä kansalaistaito.

Suomessa liian paljon hukkumistapauksia

Suomessa tehty pitkäjänteistä työtä hukkumisten ehkäisemiseksi, mutta edelleen Suomi kolkuttelee hukkumistilastoissa Euroopan kärkisijoja.

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) kertoo tiedotteessa, että Suomessa on tehty pitkäjänteistä työtä vesi- ja jääturvallisuuden hyväksi ja vuosien saatossa hukkumisten määrä on laskenut merkittävästi.

Tästä huolimatta Suomen hukkumiskuolleisuus on yhä yksi Euroopan korkeimmista. Lasten uimataidon heikentyminen ja ikääntyneiden lisääntyneet hukkumiset uhkaavat pysäyttää myönteisen kehityksen.

SUH:n toiminnanjohtajan Kristiina Heinosen mukaan Suomi sijoittuu WHO:n tutkimuksessa mukana olevista Euroopan maista kuudenneksi korkeimmalle hukkumiskuolleisuudessa. Korkeammalla ovat vain Latvia, Liettua, Viro, Kreikka ja Romania.
-Tämä osoittaa, että työtä hukkumisten ehkäisemiseksi on Suomessa yhä tehtävä paljon, vaikka suunta on ollut monella tapaa oikea. Etenkin lasten ja nuorten sekä työikäisten hukkumiset ovat olleet jo pitkään laskusuunnassa, mutta ikääntyneitä hukkuu yhä useammin ja pääosa Suomessa hukkuneista on tätä nykyä yli 60-vuotiaita.

Hyvä uimataito yksi avain hukkumisten ehkäisemiseksi

WHO korostaa, että lasten hukkumisten ehkäisyssä keskeistä on: uimataidon ja pelastautumistaitojen sisällyttäminen kansalliseen opetussuunnitelmaan, uimakoulujen ja ensiapukoulutuksen saavutettavuus ja laaja-alainen yhteistyö vesiturvallisuuden edistämiseksi.
-Uimataito pitää ehdottomasti saada nousuun ja tässä on lasten vanhempien lisäksi tärkeä rooli kunnilla, joiden vastuulla on opetuksen järjestäjänä tarjota riittävästi opetusta, että kaikilla lapsilla on mahdollisuus saavuttaa opetussuunnitelman tavoitteet. Kunnat ovat myös avainasemassa turvallisten olosuhteiden, kuten uimahallien ja -rantojen ylläpitäjänä ja näin ikääntyvän väestön toimintakyvyn edistäjänä.

Pekka Mäenpää

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: