Kuukauden kuluttua, 16. toukokuuta, järjestettävä Salon Seiska on monelle yksi kevään odotetuimmista liikuntatapahtumista.
Tapahtuma houkuttelee osallistumaan paitsi yksin liikkujia myös työyhteisöjä, ystäväporukoita ja erilaisia liikuntaryhmiä.
Salon Seiskassa korostuvat hyvä henki ja hauskanpito, ja tapahtuma on toiminut eräänlaisena liimana myös Else Leskiselle, joka kertoo osallistuneensa lähes jokaiseen järjestettyyn Salon Seiskaan.
–Muutin Saloon kahdeksankymmentäluvulla, ja Seiskoja on järjestetty vuodesta 1989 saakka. Luulisin, että viisi kertaa on jäänyt välistä, Leskinen laskee.
Leskinen muutti miehensä kanssa Saloon yli 900 kilometrin päästä Rovaniemen yläpuolelta. Siihen aikaan työllisyystilanne oli toisenlainen kuin tänä päivänä, Saloran houkutellessa ihmisiä töihin jopa ympäri maailmaa.
–Työskentelin ensin jonkin aikaa tehtaalla koneladonnassa, kunnes pääsin keittiöön töihin, Leskinen muistelee.
Tehtaan keittiöporukan kanssa Leskinen osallistui myös ensimmäiseen Salon Seiskaansa. Sittemmin osallistumismotiiveja on syntynyt roppakaupalla.
–Osallistuminen Seiskaan on tarjonnut työporukalle yhteisiä vapaahetkiä, ja usein työpaikka on myös maksanut osallistumismaksut. Seiskassa on aina ollut hauskaa ja sinne on ollut helppo lähteä. Eikä koskaan ole sattunut mitään, eli reitit ovat aina olleet turvallisia. Sekin on hauskaa, kun reitit vähän vaihtelevat. Ja mikä ihmeellisintä, aina on ollut hyvä sää, Leskinen kiittelee.
–Jos työporukka ei ole lähtenyt Seiskaan, olen osallistunut perheenjäsenten kanssa. Meillä on ollut siskojen kanssa oma ryhmä, ja joskus äitinikin on osallistunut. Ellei muita ole lähtenyt mukaan, olen osallistunut koiramme Kaapon kanssa.
–Kaapo oli länsiylämaanterrieri, ja se lenkkeili monta vuotta pinkki huivi kaulassaan, väriteeman mukaisesti. Viimeisenä vuonna se oli jo niin iäkäs, että siskon mies joutui tulemaan noutamaan Kaapon ja viemään sen autokyydillä kotiin, Leskinen tarinoi.
Kehonhuolto on Leskiselle tärkeää.
–Olen yrittänyt pitää itsestäni huolta ainakin säännöllisellä liikunnalla ja terveellisellä ruoalla, Leskinen sanoo. Hän kertoo suosivansa hyötyliikuntaa.
–Mieluiten liikun metsässä, sillä rakastan metsän rauhaa. Talvisin teen puutöitä, se on parasta hyötyliikuntaa. Kesällä marjastan, Leskinen listaa.
–Ja sienestät, kuuluu olohuoneen sohvalta aviomies Jari Leskisen asiantunteva lisäys.
Jari Leskinen ei kerro osallistuneensa Salon Seiskaan, vaikka miehetkin ovat olleet sinne tervetulleita. Sen sijaan miehille suunnattu Kohtuuden Kolmonen on myös Jari Leskiselle tuttu tapahtuma.
Juoksu- ja liikuntatapahtumat ovat kuitenkin houkutelleet ennen kaikkea Else Leskistä. Hän kertoo juosseensa elämänsä aikana useamman puolimaratonin, eli 21 kilometriä ja 900 metriä kerrallaan.
–Siskot minua yllyttivät! Tällaisiin asioihin näköjään innostun helposti, Leskinen naurahtaa.
–Ensimmäisen maratonin juoksin Turussa Paavo Nurmen maratonilla, ja minua jännitti niin paljon, että sykemittari näytti lähtömetreillä jo sataa. Jännitin, jaksanko juosta, mutta jaksoin minä, Leskinen iloitsee. Hänellä on syytäkin olla itsestään ylpeä.
–Kyllä siitä tuli sellainen voittajaolo, hän myöntää.
–Nykyään, kun osallistun Salon Seiskaan, en enää juokse. Kävelen reippaasti, Leskinen kertoo.
–Reipas kävely on terveellistä polvinivelillekin, Jari Leskinen neuvoo.
–Tapaamme joka vuosi tutun rouvan kanssa – olemme tutustuneet Seiskassa. Siinä ehtii lenkin aikana jutella kaikenlaista, liikunnastakin, mutta ennen kaikkea sitä nauttii niistä kilometreistä, Leskinen kertoo valloittavasti.
Jonna Hellberg-Pitkänen
