Salossa on kaksikin Arpalahti-nimistä kylää, kolmas Sauvossa aivan lähellä.
Kuka noilla lahdilla on arponut ja mitä? Taas mennään kauas nimistöhistoriaan ja vanhaan maailmaan.
Ainakin Perniön ja Sauvon Arpalahdet ajoittuvat rautakaudelle, Suomusjärvenkin Arpalahti lienee vähintään keskiaikainen.
Perniön Arpalahden kylä sijaitsee erään Suomen vanhimman kirkonpaikan ja kristillisen kalmiston vieressä, aivan Yliskylän kirkon itäpuolella.
Kylän juurella levittäytyvä entinen merenlahti on jo aikaa sitten maatunut peltoaukeaksi. Vanha lahdenpohjukka on edelleen selkeästi näkyvissä, hautausmaan rantaan lyövät laineet kuviteltavissa.
Yliskylän kirkkoa on vanhoissa käräjäkirjoissa kutsuttu viereisen Arpalahden mukaan Arpalan kappeliksi. Varhaisimmat säilyneet maininnat Perniön Arpalahdesta ovat 1400-luvulta: nimi Arpala mainitaan jo vuonna 1464 Turun tuomiokirkon Mustassakirjassa eli asiakirjakokoelmassa, jossa on Turun tuomiokirkon omistamiin tiloihin liittyviä dokumentteja. Arpala säilyy asiakirjoissa 1700-luvun alkuun asti lähes yksinomaisena nimiasuna, asu Arpalax mainitaan vasta vuonna 1622 ja harvinainen rinnakkaisasu Arpolaks vuonna 1845, kun lahti on jo kauan ollut peltona.
Suomusjärven Arpalahti eli Arpolahti on ollut yksinäistalo ja kylä Enäjärven rannalla aivan Lohjan ja Uudenmaan läänin rajan lähellä ainakin keskiajalta asti. Ensimmäinen nimeltä tunnettu isäntä on ollut Gudmund Larsson: hänet mainitaan Suomen ensimmäisen maakirjan aikaan vuonna 1540 ja hänen asuinpaikkansa asussa Arpalax. Nykyinen Kotolahti on toiselta nimeltään Arpalahdenlahti.
Lähiseudun kolmas samanniminen kylä, Sauvon Arpalahti on yksinäistalo ja rekisterikylä Halikonlahdella, nykyisen Ruonanlahden pohjoisrannalla, aivan vanhan Halikon ja Angelniemen rajalla. Vaikka Sauvo on nykyisin kaksikielinen kunta, Arpalahden nimi kuuluu selkeästi vanhaan suomenkieliseen nimikerrostumaan ja siten rautakauden loppupuolelle. Kylällä on myös keskiaikainen ruotsinkielinen nimi Brittsböle.
Sauvon Arpalahti lienee nykyisen Ruonanlahden entinen nimi. Ruonanlahti taas liittynee Sauvon Ruonankartanon kruununkartanoon, joka on Sauvon historian mukaan perustettu Halikonlahdelle sotilaallisista syistä jo ennen 1200-luvun loppua ja se olisi siten vanhempi kuin Turun linna. Itse kartano tosin mainitaan vasta vuonna 1350, jolloin Ruotsin silloinen kuningas Maunu Eerikinpoika myi kartanon alustalaistiloineen Turun linnan haltijalle Gerhard Skyttelle. Kruununkartanotoiminnan oletetaan päättyneen Turun linnan perustamisen aikoihin jo 1200-luvun lopulla, jolloin alue olisi asutettu ruotsinkielisellä väestöllä.
Muualla Suomessa esihistoriallisiksi tulkittavia Arpa-nimiä on muun muassa Maskuun nykyisin kuuluvan Askaisten Louhisaaren kartanon mailla oleva Arpanperä-niminen merenlahti, Juuan Vaikon Arpakallio Vaikkojärven rannalla ja Ruokolahden Arpolahden kylä lähellä nykyistä Imatran vastaista rajaa. Samannimistä Saimaan lahtea Ruokolahdella ei ole, mutta Arpolahti lienee joko Huopalahden, Sammalisenlahden, Mustalahden tai Raukkalanlahden vanha nimi.
Mitä näiden nimien arpa sitten tarkoittaa? Miksi ne kaikki liittyvät vesistöjen rannoille? Sanalla arpa on vanhastaan sellaisia merkityksiä kuin perintöosuus, viestikapula, taikakeino tai onni. On arveltu, että arpa olisi joko germaaninen lainasana, jolloin merkitys olisi sama kuin ruotsin sanalla arv ’perintö’, tai samaa kantaa kuin unkarin lääkäriä merkitsevä sana orvos. Lääkärin ja taikakeinojen välillä lienee jonkinlainen syy-yhteys, molempia voinee pitää rautakautisen tietäjän ammattiin liittyvinä asioina. Arpomisen eli ennustamisen taustalla voi olla myös venäjästä lainattu sana arbuj, joka esiintyy sukukielissä ja tarkoittaa esikristillistä pappia, tietäjää tai noitaa.
Perniön historian kirjoittaja Veikko Litzen yhdistääkin Perniön Arpalahden nimen pakanuudenaikaisiin eli esihistoriallisen ajan uskonnollisiin paikkoihin ja arpomiseen eli ennustamiseen. Ainakin saamelaiseen arpomiseen on käytetty noitarumpua symboleineen. Arpana käytetty luulevy, rengas tai muu esine on asetettu rummun kalvolle ja rumpua lyötäessä arpa on liikkunut jonkin kuvion kohdalle, jolloin siitä on voitu ennustaa.
Ja toki jonkinlaiset noitamenot voisivat ollakin Perniön Arpalahden kohdalla mahdollinen selitys. Yliskylän kirkko ja sitä ympäröivä varhainen kristillinen hautausmaa ovat nimittäin selkeää jatkumoa pakanuudenaikaiselle kulttipaikalle. Jo ensimmäinen kirkko on rakennettu keskelle rautakautista kalmistoa, joka on paavin määräyksestä otettu kirkon haltuun jo 1200-luvun alussa. Kalmisto ei kuitenkaan liene shamaanin luontaisin työskentelypaikka, mutta suoraan Arpalahden nykyisen kylätontin juurella, entisen Arpalahden rannalla on ainakin yksi 10-kuppinen uhrikivi. Sen löysi kesällä 2018 eräs tarkkasilmäinen lukiolaispoika etsittyämme ensin tuloksetta Kemppilän keskiaikaista talonpaikkaa Arpalahden takaa.
Suomusjärven Arpalahden nimeä asutusnimistön tutkija Saulo Kepsu selittää sanalla arpa, joko niin että paikan nimeäjä on saanut lahden apajapaikat osakseen arvonnassa tai sitten perintönä. Perniön nimeä hän ei osaa selittää lahdennimellä vaan olettaa, että Arpalan taustalla on jokin muu nimi kuten Arpaniittu tai jokin Arpa- tai Arpoi-alkuinen henkilönnimi. Rautakauden alkupuolella paikalla on kuitenkin ollut selkeä lahti, johon Perniönjoki on laskenut Yliskylän kohdilla hieman nykyistä vuolaampana.
Arpa-nimiä on yhdistetty myös Arvas-nimiin. Turun yliopiston kasvitieteen professori Sakari Hinneri selittää Uudenkaupungin Arvassalon entisen saaren nimeä sanalla arvas ~ ärväs, joka tarkoittaisi runsastuottoista, varsinkin kalaisaa.
Vaikka Suomusjärven Arpalahtea pidetään pysyvän asuttamisen näkökulmasta vasta varhaiskeskiaikaisena kylänä, tuolla nimeltään ikivanhan Enäjärven lahdekkeella on ollut vakiintunut nimi jo kauan ennen talon perustamista.
Veikko Litzenin mukaan se olisi siirrynnäinen ja viittaisi asukkaiden perniöläiseen alkuperään Suomusjärven Lemulan ja Lapparlan ohella.
Suomusjärven muu vanha paikannimistö kuitenkin osoittaa, että siellä on ollut vakituista asutusta tai ainakin vakiintunutta paikannimistöä jo paljon ennen keskiaikaa. Siinä on niin paljon sekä saamelaisperäistä että hämäläisperäistä ainesta, että itse kallistuisin siihen, että nimet ovat syntyneet autonomisesti, toisistaan riippumatta. Ja vieläpä ilman noitakeinoja tai kahvinporoja, ikivanhoja perintöosuuksia jaettaessa.
Johanna Halonen
Kirjoittaja on suomen kielen opettaja ja asutushistoriallisen kielitieteen tutkija.
Sähköposti salostanimittain@gmail.com
