Salon kansainvälisten suurmarkkinoiden teemana Italia

Kansainväliset suurmarkkinat saapuvat jälleen Saloon – tänä vuonna teemamaana on Italia.

Suurmarkkinat järjestetään soveltuvin osin torilla, Länsirannassa, Vilhonkadulla, Horninkadulla ja Torikadulla. Torin vuosipaikkalaisilla on käytössään torin kaupungintalon puoleinen alue.
Suurmarkkinat alkavat torstaina ja päättyvät sunnuntaina.

Suurmarkkinoiden järjestäjä Ari Kallas kertoo tiedotteessa, että vuodesta 2011 alkaen Suomessa järjestetty ruokamarkkinatapahtuma kiertää vuosittain noin 20 paikkakuntaa toukokuun alusta lokakuun alkuun.
– Kansainvälisillä suurmarkkinoilla on myynnissä eri maiden ja maakuntien erikoistuotteita niin, että niiden valmistajat ja kasvattajat ovat itse myymässä ja esittelemässä tuotteitaan.

Mukana on noin 150 yrittäjää yli 30 eri maasta ja lukuisista Suomen eri maakunnista erikoistuotteineen.
Teemamaana on Italia, eli ”Bella Italia” -teeman alla on lukuisia ruokapaikkoja, kuten aidot italialaiset pizzapaikat, Parman pastaravintola, Bolognan alueen herkkuja ja Etelä-Italian lihavartaat – puhumattakaan suussa sulavasta gelatosta tai moninaisista suklaa- ja keksiherkuista.

Muista ruokapaikoista mainittakoon iso Australia-osasto kenguru- ja krokotiilipurilaisineen, nepalilaiset, pitkälti vegaaniset ruoka-annokset sekä kolumbialaiset erikoisuudet arepoineen.
Suomalaisia makuelämyksiä edustavat Kuusamon muikut ja erilaiset Lapin herkut.
Tarjolla on myös thaimaalaisia erikoisuuksia, kreikkalainen gyrostaverna, iso saksalainen bratwurst- ja currywurstgrilli, ranskalainen crêperie sekä espanjalainen churrospaikka. Myös muista maista löytyy laajasti tarjontaa.

Kansainvälisille suurmarkkinoille saapuu myös hollantilainen kukkakauppias, ja eri maiden käsityöläiset tarjoavat monipuolisen valikoiman käsitöitä laidasta laitaan.
Muita erikoisosastoja ovat muun muassa laajan valikoiman jalkapallopaitoja tarjoava osasto, eri maiden tekstiilikauppiaat, ranskalaiset erikoissaippuat, taidemetallin laaja myyntinäyttely satoine yksilöllisine lahjaideoineen sekä Best of British -osasto monipuolisine teevalikoimineen. Lisäksi paikalla on useita taiteilijoita, joista monien työskentelyä voi seurata paikan päällä.

Juustoa on laajasti tarjolla niin Hollannista, Italiasta, Ranskasta, Sveitsistä kuin Virostakin.
– Mukana menossa on myös perhetivoli karuselleineen, pomppulinnoineen ja peleineen.
Kallaksen mukaan kansainvälisten suurmarkkinoiden kiertue on positiivinen esimerkki rauhanomaisesta rinnakkaiselosta ja toistensa kunnioittamisesta.

Kiertueella työskentelee kaikkiaan noin 500 henkilöä.
– Tästä huolimatta suurmarkkinoilla on aina ollut hyvä yhteishenki. Eri maissa samaa työtä tekevät yrittäjät työskentelevät yhdessä, ja näin he myös ymmärtävät toisiaan paremmin.

Kansainväliset suurmarkkinat ovat Kallaksen mukaan neutraali vyöhyke, jossa kaikenlainen eri ideologioiden, politiikan tai uskonnon julistaminen on kielletty.

Kansainvälisten suurmarkkinoiden järjestelyistä vastaa TMK Tori- ja markkinakaupan palvelukeskus, joka on kehittänyt tapahtumakiertuetta vuosien ajan.

Salonjokilaakso

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: