Skeittileiri on Salon kaupungin nuorisopalveluiden ja Salon Skeittiyhdistyksen yhdessä toteuttama yli 9-vuotiaille tarkoitettu päiväleiri. Kolmatta kertaa yhteistyössä järjestetylle supersuositulle kesäiselle skeittileirille osallistui tälläkin kertaa 15 skeittaamisesta innostunutta nuorta.
– Tiedätkö, Riku, mä olen oppinut jo hallitsemaan mun pelot, nuori Eelis iloitsee. Leirin vetäjä Riku Kotavuopiolla on aikaa jäädä iloitsemaan Eeliksen onnistumista, ja juuri siitä koko skeittikulttuurissa on kyse.
– Skeittaaminen on yksilölaji, jota usein aloitetaan kodin lähellä jollain parkkipaikalla. Samaa temppua tahkotaan uudelleen ja uudelleen. Sillä tavalla kasvatetaan tasapainoa ja rohkeutta, leirin vetäjä ja Salon Skeittiyhdistyksen puheenjohtaja Eppu Tujunen kertoo.
– Laji vaatii aikaa, toistoja ja tasapainoa, Kotavuopio listaa.
– Nuorena tuntuu usein siltä, että harrastaa skeittausta ihan yksin. Skeittileirillä tärkeintä on löytää yhteisö, jonka kanssa voi harrastaa, ja kavereita, joiden kanssa uskaltaa lopulta lähteä kotipihasta skeittiparkeille, Tujunen sanoo. Hän tietää, että skeittiparkille lähteminen voi tuntua pelottavalta, mutta että parkeilta on löytynyt aina seuraa. Seura tuo myös turvaa, sillä lajin harrastaja ei säästy mustelmilta.
Kotavuopio ja Tujunen muistuttavat, että epäonnistumista ei pidä nolostua:
– Kaatumaanhan sinne parkille mennään, Tujunen tunnustaa.
Tujunen muistelee aloitelleensa itse skeittaamisen viitosluokkalaisena saatuaan skeittilaudan veljeltään.
– Ensimmäisen kesän tahkosin katukivetystä, sitten lähdin Tupurin skeittiparkille. Kuten muut junnut, minäkin ajattelin, että keskustan skeittipuistossa skeittaavat kaikki isot pojat. Sinne meneminen oli kauhean jännittävää ja katselin sivusta, kun taitavammat hyppelivät penkkien selkänojille ja tekivät muitakin hienoja temppuja. Kun ensimmäisen kerran uskalsin lähteä keskustaan skeittaamaan, potkuttelin vain asfaltilla. Pikkuhiljaa sitä kuitenkin uskalsi kokeilla uusia juttuja, Tujunen muistelee.
Kun aikaa kuluu, ikäerotkin tasoittuvat.
– Tämänkin pöydän ääressä on niitä isoja skeittaripoikia, joita itse olen nuorena poikana katsonut ylöspäin, Kotavuopio tunnustaa nauraen ja tarkoittaa kollegaansa Tujusta ja Salon kaupungin harrastuskoordinaattori Janne Juusea.
Tujusen mukaan skeittiporukoissa vallitsee erityinen kehumisen kulttuuri.
– Kaikki skeittaajat tietävät, että alku on hankalin. Ennen temppujen tekemistä pitää hallita perusteet ja tasapaino, Tujunen luettelee.
Ja tästä skeittileirilläkin on kysymys: toisten kannustamisesta. Vaikka puhuimmekin skeittaamisesta yksilölajina, niin jokainen tahtoo, että paikalla on joku kaveri, joka näkee onnistuneen tempun.
Skeittileirin tarkoitus on myös madaltaa lajin aloittamisen kynnystä. Leirille osallistuva nuori saa lainata skeittihallilta laadukkaita lautoja ja suojia. Mukaan tarvitaan vain rohkeutta ja itsensä ylittämistä. Suurin ilo syntyy silloin, kun onnistuu jossakin, joka aluksi tuntui vaikealta.
– Skeittaaminen opettaa sietämään epäonnistumista, Juuse huomauttaa.
– Skeittileiri on syntynyt alkujaan puhtaasti halusta viedä harrastamisen ilosanomaa eteenpäin. Meillä on halu saada laji säilymään elinvoimaisena helpottamalla lajin aloittamista ja tuomalla lajin nuoret harrastajat yhteen, Juuse kertoo. Hän kiittelee Salon Skeittiyhdistystä hyvästä yhteistyöstä.
– Tahkonkadun betoninen skeittiparkki on yksi Salon suosituimmista ulkoliikuntapaikoista, joka on koko ajan käytössä, Juuse huomauttaa pieni voitonriemuinen hymynkare silmäkulmassaan.
Skeittileirin äänimaisema on kolisevainen ja halli kaikuisa, mutta kaiken metelin yllä kiirivät nuorten onnistumisen kiljahdukset. Heistä jokainen on näiden kolmen päivän aikana ylittänyt itsensä.
– Vitsi, sä vedit hyvin, iloitaan rampilla kaverin onnistumista.
Jonna Hellberg-Pitkänen
