Vaihtuvassa näyttelyssä Muurlan kotiseutumuseossa, Honkalan talossa, on tänä kesänä nähty rakentamisen ja nikkaroinnin ihmeitä. Kunnianosoitukseksi paikalliselle osaamiselle koottu näyttely osoittaa hyvin, kuinka ennen vanhaan syntyivät niin talot, huonekalut kuin pienempikin kodin irtaimisto taitavan materiaalinkäyttäjän käsissä. Esineiden ohella näyttely esittelee perheitä ja yksittäisiä ihmisiä, jotka ovat tehneet mieleenpainuvan ammattiuran puuseppinä ja timpureina Muurlassa ja lähiseudulla.
Honkalan talon näyttelyn esineet ja niiden kertomat tarinat sijoittuvat pääasiassa vuosisadan alusta 1970-luvulle saakka, mutta osa niistä on myös tätä vanhempia. Näyttelyssä on mahdollista itsekin kokeilla muun muassa höyläämistä sekä muita entisajan työkaluja. Onko puun käsittely niin helppoa kuin se ammattisepän tekemänä näyttää?
Käy ilmi, että siihen vaaditaan selvästi enemmän sormivoimaa kuin kepeästä lastujen lentelystä voisi päätellä – mikä hölmöläinen mukavuuteen ja helppouteen tottunut ihminen onkaan!
Yksi nykyajan näkökulmasta kenties kiinnostavimmista mutta pintapuolisesti kovin vaatimattomalta vaikuttavista Honkalan näyttelyesineistä on pala entisajan vesijohtoa. Ne tehtiin aikoinaan puusta. Metrinkin mittaisen kuusi- tai mäntytukin kairaamiseen, jonka sisällä varsinainen vesijohto kulki, on mennyt huomattava määrä aikaa, eikä pehmeä elollinen aines kestänyt ajan hammasta kovinkaan pitkään verrattuna modernin ajan materiaaleihin. Toimivan puisen vesijohdon salaisuus oli, että putken tuli kulkea märässä maassa tai suossa, ja käytetyn puun oli oltava tiheäsyistä. Kosteus nimittäin turvotti puun, jolloin liitokset pysyivät tiiviinä, ja oikein valittu materiaali sekä kesti mahdollisimman kauan että sieti veden paineen.
– Aikoinaan, jo 1870-luvulla, on ollut jopa kahden ja puolen kilometrin mittaisia puisia putkistoja, kertoo Honkalan talon opas Aulikki Randelin.
Pitkään Muurlan kotiseutuyhdistykseen kuulunut Randelin vakuuttaa, että Honkalan näyttelyä on joka vuosi yhtä mielekästä toteuttaa ja suunnitella. Paikallista muistorikasta esineistöä on paljon, ja kotiseutumuseon kodinomaisuus herättää sen henkiin omanlaisellaan tavalla. Näyttelyt tuovat joka vuosi kävijöitä niin läheltä kuin kaukaa, toisinaan jopa hyvinkin kaukaa, kuten tällä kertaa aina ”suuren veden” toiselta puolen.
New Yorkissa asuva Peppi-Emilia Airike nimittäin vieraili Honkalassa perheineen yhdessä siskonsa Saija Suomelan ja tämän lasten kanssa ajatuksenaan tutustua uudelleen omaan sukuunsa Suomessa. Pitkän ulkomailla asumisen jälkeen kokemus synnyinseuduille palaamisesta on ollut Airikkeelle vaikuttava.
– Asumme vakituisesti Yhdysvalloissa, mutta hankimme täältä hiljattain mökin. Olen asunut töiden ja opiskelujen perässä myös Ruotsissa ja Turkissa, tarkemmin Istanbulissa. Nuorena tahdoin kovasti kokea jotakin toisenlaista, ja siksi lähdin ulkomaille. Nyt vanhempana, 20 vuotta myöhemmin, sitä arvostaa erilaisia asioita kuin aiemmin. Halusin lisäksi tietää enemmän omista perheenjäsenistäni, kuten isovanhemmista, ja halusin myös näyttää omalle lapselleni Suomen kulttuuria ja historiaa, hänen juuriaan. Ryhdyinkin tämän kaiken innoittamana tekemään sukututkimusta, Airike kuvailee värikästä tarinaansa.
Hän kertoo myös löytäneensä paljon tuttuja nimiä ja omaa sukuaan niin paikallisista historiikeista ja hautausmailta kuin Honkalan näyttelyn kertomuksistakin.
Airikkeen sekä hänen siskonsa lapset tutustuvat yhdessä näyttelyyn, ja koko pesue pääsi myös kokeilemaan perinnetyökaluja yhdessä. Ainakaan intoa ei uudesta sukupolvesta puuttunut.
Kesänäyttelyillä on kuitenkin taikansa, joka tuo myös tuttuja kasvoja kyläilemään. Lea Aaltonen ja Mirja Vuori kertovat, että heillä on ollut tapana käydä lähes joka kesä katsomassa, mitä Honkalassa on esillä.
– Kumpikaan meistä ei ole alkujaan muurlalainen, mutta olemme asuneet täällä pitkään. Minä muutin Keski-Suomesta Salon seudulle 1980-luvulla ja työskentelin täällä opettajana, Vuori kertoo.
– Minä taas olen asunut täällä 56 vuotta, lisää puolestaan Aaltonen varmalla täsmällisyydellä.
Molemmat heistä pitävät Honkalan taloa mukavana paikkana vierailla yhä uudestaan.
Ateljeekodissa tuttuun tapaan vaihtuva taidenäyttely
Muurlan toinen kulttuurille omistettu vierailukohde kylän keskustassa on Viljo Hurmeen ateljeekoti, jossa niin ikään on nähtävillä uusi taidenäyttely aiempien vuosien tapaan talon yläkerrassa.
Turun taideakatemian opiskelija Sylvi Alinin teokset on ripustettu esille Hurmeen entiseen ateljeehen, ja siten ne noudattavat kiehtovaa ajallista jatkumoa. Hurme itse opiskeli aikoinaan samassa oppilaitoksessa taidetta, vaikka se tunnettiinkin tuolloin nimellä Turun piirustuskoulu. Alinin näyttely ateljeekodissa kantaa nimeä Kesäkolmio.
Alinin työt ovat maalauksia, joissa tunteiden ristiriitaisuus, yksinäisyys ja rakkaus ovat olennaisia tulkinnan aiheita, ja monia niistä luonnehtii tumma sävymaailma. Jo kaksi taiteilijan teosta on myös myyty näyttelyn seiniltä.
– Vielä meillä ei ole tarkkaa suunnitelmaa ensi kesän näyttelystä, mutta ajatuksena on jatkaa tällä tavoin niin, että vastedeskin esillä olisi Turun taideakatemian opiskelijoiden teoksia osoituksena Hurmeen omasta yhteydestä oppilaitokseen, sanoo Hanna-Maija Saarimaa, Muurlan kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja.
Vuosittaisiin näyttelyihin on taiteilijahaku, jonka perusteella kesän taiteilija töineen valitaan. Näyttelyt suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä Viljo Hurmeen Säätiön kanssa.
Sekä Honkalan talon että Viljo Hurmeen ateljeekodin näyttelyt ovat avoinna kävijöille sunnuntaisin vielä elokuun loppuun saakka.
Melissa Koponen
