Äidinmaa edustaa melko harvinaista genreä, uutta suomalaista musikaalia. Sen kantaesitys oli Espoon Kaupunginteatterissa vuonna 2017 ja Vuohensaaressa nähdään näytelmän ensimmäinen kesäteatteriversio. Aarni Kuorikosken, Esa Niemisen ja Niklas Rosströmin alkuperäistarina oli kuitenkin peräisin jo parinkymmenen vuoden takaa siinä vaiheessa kun käsikirjoittaja Annina Enckell muokkasi tarinan näytelmätekstiksi.
Musikaalissa liikutaan kahdessa aikatasossa: 1940-luvulla sotien aikana ja 1980-luvulla, ja tarinaa kerrotaan kolmen sukupolven naisten näkökulmasta. Näytelmä alkaa 1980-luvulta isomummi Vienon perunkirjoituksesta, johon osallistuvat Vienon tytär Anni ja tyttärentyttärentytär Laura. Annin tytärtä ja Lauran äitiä Leenaa ei esityksessä nähdä, mutta hänenkin kohtalonsa tulee tapahtumien myötä esiin. Tästä lähtökohdasta päädytään takaumien kautta sotia edeltävään ja sotavuosien aikaan, ja välillä palataan taas kahdeksankymmentäluvulle.
Näytelmän teemat ovat vahvoja ja vakavia: muukalaisviha, rahan ja rakkauden ristiriita, sukupolvelta toiselle periytyvät traumat, vieraantuneisuus ja ulkopuolisuus. Toisaalta näytelmää voidaan pitää aitona melodraamana suorastaan Teuvo Tulion tyyliin: on epäsäätyistä rakkautta, lehtolapsia ja perheessä piileviä salaisuuksia. Ajoittaisesta pateettisuudestaan ja ennalta-arvattavuudestaan huolimatta tällainen vanhanaikainen juonen kuljetus tuntui pitkästä aikaa suorastaan yllättävältä.
Musikaalin eittämättä parasta antia on Esa Niemisen ja Niklas Rosströmin säveltämät laulut. Musiikki on välillä kevyttä, lähes iskelmällistä ja toisinaan taas hyvin dramaattista, mutta yhtä kaikki todella kaunista ja upeasti toteutettua. Vuohensaaren näyttelijät laulavat luonnostaankin hyvin, mutta valtavan työn on tehnyt laulujen sovituksesta ja harjoituksesta vastannut Outi Ollila. Tarkasti harjoitettuja stemmoja kuunteli ilokseen mm. On koko maailma meidän ja viimeisessä Aseet laskekaa -lauluissa.
Ohjaaja Toni Ikolalla on ollut käsissään työryhmä, jolta on voinut vaatia huippusuorituksia ja niitä hän on myös onnistunut saamaan aikaan. Vahvasta näyttelijäjoukosta nousee kuitenkin kaksi roolisuoritusta ylitse muiden: Sari Koskelan esittämä Vieno ja hänen tyttärenään, nuorena Annina, nähtävä Vilma Koskela. Vieno on ristiriitaisuudessaan näytelmän ehdottomasti kiinnostavin hahmo, ja sekä Sari Koskelan syvästi eläytyvä näytteleminen että laulu koskettavat katsojaa. Niin syvästi, että ensimmäisen puoliajan päättävän Hyvää tarkoitan -laulun jälkeen oli hieman vaikea sumein silmin löytää ulos katsomosta. Vilma Koskelan laulu on aivan harvinaisen upeaa kuultavaa ja hänen Anninsa kasvaa nuoresta, haaveilevasta tytöstä pettymysten kautta vahvaksi aikuiseksi naiseksi.
Pukusuunnittelusta vastaava Jenny Sainio on onnistunut löytämään jostain juuri niin lievästi sanottuna kamalia vaatteita kuin 80-luvulla käytettiin ja pidin myös paljon Mia Czakanin suunnittelemista kampauksista. Vuohensaareen näyttämölle on rakennettu korotettu lava, joka helpottaa taaimmaisilla riveillä istuvien näkyvyyttä. Erityismaininta vielä käsiohjelmalle, jossa on laulujen luettelo, ensimmäinen johon tänä kesänä olen törmännyt.
Äidinmaa jatkaa Vuohensaaren musikaalien sarjaa komeasti!
Elina Koskinen
