Näin toteaa neljävuotias Sisu palatessaan metsästä autolle. Sisu on äitinsä Johanna Raikkosen kanssa sieniretkellä. Matkaa kotoa on vain vajaa 2 kilometriä sienipaikalle. Mukana on myös perheen koira Viljo, cockerspanieli, joka pääsi mukaan, vaikka edellisellä kerralla oli rypenytkin peuran jätöksissä ja joutunut sen jälkeen pesulle. Tällä kertaa sellaista ei onneksi tapahtunut.
Johanna kertoo palanneensa tämän kesän aikana perusasioiden pariin, koska aikaa on ollut ja matkustamaan tai tapahtumiin ei ole päässyt.
– On tullut nautittua yksinkertaisista ja ilmaisista asioista, kuten uimisesta, marjastuksesta, sienestämisestä ja luonnossa olemisesta.
– Olen yllättäen löytänyt hyvät mustikkapaikat aivan kotini läheltä ja käynyt poimimassa mustikoita useampaan kertaan poikieni kanssa tai yksinään. On ollut ihanaa syödä niitä töissä eväinä ja tehdä perheelle mustikkapiirakkaa ja pakkaseenkin asti niitä kertyi, kertoo Johanna.
– Tavallaan olen huomannut, ettei onnellisuuteen tarvitse ihmeellisiä asioita, jos vain osaa rauhoittua niiden asioiden äärelle, mitkä ovat jo olemassa, kuten luonto, perhe, ulkoilu, lukeminen.
Nyt hän on innostunut tattien poimisesta ja onneksi niitä tällä sieniretkellä löytyykin.
– Kävin jo aiemmin katsomassa tietämääni kantarellipaikkaa, mutta ne olivat suurimmaksi osaksi vielä liian pieniä. Olen seurannut Instagramissa Vappu Pimiää, joka on päivittänyt kivoja juttuja tateista. Hänellähän on mökki Salon seudulla. En ole aiemmin juuri poiminut tatteja, kun en ole ollut ihan varma tunnistuksesta. En poimi mitään, mitä en varmasti tunnista syötäväksi.
Retkellä löytyy herkkutatteja, karvarouskuja ja hieman kantarelleja. Herkkutateista osa on ylimenneitä, etanoiden ja matojen syömiä. Mutta niiden läheltä löytyy juuri sopivan kokoisia ja sitten niitä ihan uusia tulokkaita, jotka juuri ja juuri pilkistävät sammaleiden, varpujen ja karikkeiden seasta. Sellaisen kun vetäisee varovasti ylös voi todeta, että alapuolella on tynnyrimäinen jalkaosa, joka yleensä on aivan virheetön. Herkkutatteja kannattaa oppia keräämään, ne ovat niitä herkuttelijoiden sieniä.
Karvarouskuja löytyy runsaasti ja täysin koskemattomia, madot eivät niistä välitä. Karvarouskut on helppo oppia tunnistamaan. Ne on keitettävä väljässä vedessä 10 minuuttia ennen kuin ovat syöntikelpoisia. Ne ovat suolasieniksi sopivia ja muun muassa perussienikastike niistä tulee oikein hyvä.
Sieniretken lopulla löytyy sitten se elämän kantarellipaikka. 10 kertaa 10 metrin alueelta löytyy pienen pieniä ”kultahippuja” aivan valtavasti, alueen keskellä kasvaa koivu ja maassa on varpuja ja heinikkoa. Tänne Johanna päättää palata muutamien päivien tai viimeistään viikon päästä.
Herkkutatit Johanna kokeilee kuivata uunissa 45-50 asteessa useita tunteja. Näin ne säilyvät pienessä tilassa ja ovat helppoja lisätä ruokiin.
– Tein kantarelleista munakasta ja ihan vain pannulla paistettunakin ne ovat herkullisia syötäviä. Vielä kun saisi perheen miehet syömään sieniä.
”Aivan järkyttävällä sienipaikalla” Sisu tarkoitti sitä, että sieniä oli runsaasti ja varmasti äidin hehkutus isosta kantarelliesiintymästä tarttui pojan korviin. Sienet löytyivät pieneltä alueelta, nyt ei tarvinnut kulkea kauas eikä kauan. Poika ilmoitti aina, kun näki sieniä ja puolukoista kysyi äidiltään voiko näitä syödä. Maasto oli vanhojen harvennusten jäljiltä hieman vaikeakulkuinen, mikä oli pojan mielestä vain hauskaa.
