Istumme Laura Mänkin kanssa kahvilassa ja keskustelemme vilkkaasti Lauran kokemuksista Vox Saloensis -kuorossa laulamisesta. Nyt ei ole kuitenkaan tarkoitus puhua musiikista vaan dekkarien kirjoittamisesta.
– Mutta laulaminen ja kirjoittaminen tukevat toisiaan. Rakenne, itseilmaisu ja toisten kanssa vuorovaikuttaminen ovat molemmissa läsnä, Laura sanoo.
Palataan musiikkiin kuitenkin hieman myöhemmin. Laura Mänki on salolainen viestintäalan ammattilainen, joka päätti jo 13-vuotiaana tulevansa kirjailijaksi. Hän on jo lapsesta saakka lukenut ja kirjoittanut paljon, vaikka koulussa aineiden kirjoitus olikin joskus tuskaa. Kolmekymppisenä hänellä oli jo yksi käsikirjoitus melkein valmiina, mutta sitten tapahtui muita asioita elämässä ja kirjoittaminen jäi sivuosaan. Kunnes vuonna 2020 Mänki julkaisi kirjailijanimellä Gabriel Korpi ensimmäisen dekkarinsa ”West Endin tytöt”, jossa entinen poliisi Valo Kurki seikkailee 90-luvun Helsingissä. Dekkari valikoitui tyylilajiksi, jotta kirjailija pystyy pitämään omaa mielenkiintoaan yllä kirjoitusprosessin ajan.
– Haluan itsekin tietää, mitä kirjassa tulee tapahtumaan. En välttämättä tiedä aloittaessani kuin joitain tiettyjä kohtauksia tai dialogeja ja alustavan rungon. Saatan tietää loppuratkaisun, mutta en mitkä asiat siihen johtavat, hän kertoo.
– Lisäksi dekkari ei tyylilajina ole mitenkään rajoittava, vaikka näin ehkä usein ajatellaankin. Rikosjuoni on kehikko, jonka ympärillä voidaan käsitellä mitä tahansa asioita, hän toteaa.
Kirjailijanimellä kirjoittamisessa on toki pitkät perinteet Suomessa ja maailmassa, mutta miksi Laura Mänki päätyi juuri tähän ratkaisuun?
– Aina kun tätä kysytään, annan eri vastauksen, jotka ovat kaikki kylläkin varmasti oikein, Mänki nauraa.
– Käyttämällä kirjailijanimeä ei tarvinnut miettiä ammatti-identiteettiä uudestaan, rakensin kirjailijauran ihan omana itsenään, hän miettii.
– Minulla ei ole suoranaista kaipuuta olla jossakin esittämässä kirjailijaa, mutta mikä on ollut tosi kivaa ja palkitsevaa on ollut lukijapalaute ja keskustelut lukijoiden kanssa. En ole edes tiennyt kirjoittavani ihmisille niin tärkeistä asioista. Se on ollut valtavan hieno kokemus, joka tuo myös vastuuta, hän sanoo.
– Moni on sanonut lukeneensa kirjat monta kertaa, on hienoa huomata, että on pystynyt luomaan maailman, johon ihmiset haluavat mennä kerta toisensa jälkeen, hän jatkaa.
Vuorovaikutus lukijoiden kanssa onkin ollut yksi syy, miksi Laura on tullut nyt omalla nimellään esiin kirjailijanimen takaa.
– Siihen liittyy myös eräänlainen vilpittömyys lukijoiden kanssa käydyssä vuorovaikutuksessa, mutta myös näkyvyys ja markkinointi on helpompaa. Aiemmin vain kourallinen ihmisiä tiesi, kuka kirjailijanimen takana on. Nyt on helpompi löytää juuri se oma yleisö, hän kertoo.
Viestintäalan ammattilaisena Laura onkin systemaattisesti pyrkinyt markkinoimaan kirjojaan muun muassa sosiaalisen median kautta. Kuitenkaan esimerkiksi Salosta hänen kirjojaa ei kauppojen hyllyltä löydy.
– Pienten kustantamojen kirjailijoiden on vaikea saada näkyvyyttä, joten joutuu oikeastaan itse hankkimaan omat lukijansa, Laura toteaa.
Palataan hetkeksi vielä musiikkiin. Populaarimusiikkia tuntevat voivat havaita, että jo kirjojen nimet ”West Endin tytöt”, ”Täydellinen päivä”, ”Timantti ja ruoste” sekä ”Sadekoirat” viittaavat musiikin merkitykseen kirjailijan elämässä. Lauran elämässä musiikilla onkin suuri rooli, hän opiskelee laulua Salon musiikkiopistossa ja laulaa myös eri kuorokokoonpanoissa. Jokaiseen kirjaan liittyykin teemamusiikki, joka on yhteydessä myös kirjoitusprosessiin.
– Kuuntelen paljon tiettyä kappaletta, mutta se voi myös vaihtua prosessin aikana. Musiikissa erityisesti lyriikoilla on suuri merkitys, Laura sanoo.
Suomessa on taatusti lukemattomia pöytälaatikkokirjailijoita, jotka miettivät uskaltaisivatko ottaa ison askeleen ja julkaista tekstinsä. Millaisia neuvoja Lauralla on antaa heille?
– Kannattaa luottaa ja uskoa itseensä, mutta hyödyntää myös erilaisia kirjoittamiseen liittyviä kursseja ja oppaita, sieltä saa hyviä neuvoja, miten tarkastella omaa tekstiään ja ihan käytännön neuvoja, miten olla esimerkiksi yhteydessä kustantajiin, Laura sanoo.
– Kirjoittajalla pitää myös olla kova nahka. Pitää kestää kritiikkiä ja hylkäyksiä, hän jatkaa.
– Kustantaminen on kovaa bisnestä ja osin sattumankauppaakin. Esimerkiksi ensimmäistä käsikirjoitusta tarjosin 18 eri kustantamoon, joissa kaikissa se hylättiin, vaikka laatua myös kehuttiin. Kustantajien mielestä teosta oli hankala myydä ja muistan erään kustantajan kommentin ”Eihän tässä ole edes yhtään normaalia perhettä.” Mikä nyt sitten olisi normaali perhe, Laura puuskahtaa.
– En myöskään pidä liiallisesta aukikirjoittamisesta, koen, että lukijoilla on omatkin aivot, joilla ajatella. Valtavirrasta poikkeava kirjoittaminen on kuitenkin haastavaa kustantajien kannalta, hän toteaa.
Laura päätyi kustantamaan ensimmäiset teoksensa itse. Viimein kävi kuitenkin niin, että nykyinen kustantamo Saga Egmont otti itse yhteyttä Lauraan ja heidän kauttaan kaikki kirjat löytyvät nyt myös äänikirjoina. Laura Mänkillä on syytä myös iloita tuoreesta Kirjailijaliiton apurahasta, joka mahdollistaa osaksi aikaa keskittymisen pelkästään kirjoittamiseen.
– Seuraava teokseni tulee sijoittumaan 1800–1900-lukujen taitteeseen, joten se vaatii huomattavasti enemmän taustatyötä kuin aiemmat teokset. Täysin fiktiivinen teos sijoittuu vahvasti Forssaa ja Torroa muistuttavaan ympäristöön, Laura kertoo.
Lauran mukaan aiemmista kirjoista tuttu päähahmo Valo Kurki ei kuitenkaan ole kuopattu, vaan palaa jossain kohtaa dekkariestradille.
Virve Repo
Juttua muokattu 13.12.2023 klo 13:01. Jutussa täsmennetty yksityiskohtia.
