Salon Seudun Autoteknillinen Yhdistys hurruttaa eteenpäin jo seitsemättä vuosikymmentään
Salon ensimmäinen auto oli Ford. Sen hankki vuonna 1910 kauppias Frans Virtanen. Tämän historiallisen hetken jälkeen niin autoja kuin automerkkejä on
Salon ensimmäinen auto oli Ford. Sen hankki vuonna 1910 kauppias Frans Virtanen. Tämän historiallisen hetken jälkeen niin autoja kuin automerkkejä on
Rakentamisen tilanne Salossa on tällä hetkellä vaisu, erityisesti asuntotuotannon osalta. Näin sanoo Salon kaupungin maankäyttöjohtaja Raimo Inkinen, jonka mukaan asuntojen uudisrakentamisen
Salossa juhlistettiin Kansallista veteraanipäivää kokoontumalla perinteiseen tapaan Sibeliuspuistoon Salon Vapauden liekki -muistomerkille.Maanpuolustusnaisten puheenjohtaja Pirjo Rajakangas piti seppeleenlaskun jälkeen juhlapuheen lippulinnan suojassa.
Suomen merisäätiedotuksessa mainitaan Orrengrundin, Harmajan, Märketin, Kylmäpihlajan ja Nahkiaisen lisäksi muun muassa Kemin Ajos. Tätä kirjoittaessani Ajoksessa on lämmintä vain 4,3
Salon kansalaisopiston eri alojen opiskelijat pitävät näyttelyitä kevään mittaan. Kuvataiteen kurssien antia on esillä Piritan taidetalon kevätnäyttelyssä 25.-29. huhtikuuta.Perinteinen kevätnäyttely tuo
Salon Vilpas on askeleen päässä Korisliigan finaaleista.Perjantaina Vilpas voitti välieräsarjan viidennen ottelun Uudenkaupungin Korihaita vastaan lukemin 78-71 ja voi ratkaista finaalipaikan
SaloJazz järjestää ravintola Musinessa lauantaina musiikkimatinean. Iltapäivällä klo 16 alkavassa tapahtumassa SaloJazz Quartetin solisteina toimivat Emmi Raasumaan lauluoppilaat. Yhteistyössä Halikon Musiikkiyhdistyksen
Angelniemen Ankkuri järjestää viikonvaihteessa kansainvälisen suunnistuskilpailun Salon Lakianummella.Kansainväliseen kevään päätapahtumaan on tulossa kotimaisten huippujen lisäksi myös kansainvälistä väriä.Angelniemen Ankkuri kertoo tiedotteessa,
Salon kansalaisopiston runoryhmä on rakentanut Naapurista linnunradalle- runoesityksen kulttuuritila Näkkäriin. Päivikki Franckin ohjaama kokonaisuus rakentuu ryhmäläisten valitsemista teksteistä, jotka ulottuvat Larin
Salon urheilutalolla pääsee nauttimaan loppuviikosta kahdesta paikallisin voimin tehdystä konsertista.Torstain illalla Uskelan koulun musiikkiluokkalaiset ja musakylpyluokat järjestävät Salon Urheilutalolla perinteisen kevätkonserttinsa.