Aurinkorannikon suomalaiset viihtyvät toistensa seurassa

Ville Witka on asunut jo kymmenen vuotta talvet Espanjan Aurinkorannikolla.

Suomalaiset ovat palanneet pandemian päätyttyä Espanjan Aurinkorannikolle monien muiden kansallisuuksien tavoin.

Erityisesti Fuengirolan alue on täyttynyt tänä syksynä talviasukkaista ja lomalaisista; asuntojen vuokrat ovat nousseet lähes 15 prosenttia ja alueen kallistuneet golfkentät ovat olleet poikkeuksellisen ruuhkaisia.

Salonjokilaakso tapasi alkuviikosta Fuengirolassa salolaisen sisustussuunnittelijan Ville Witkan. Mies oli tuomassa Los Bolichesin kylässä sijaitsevaan kyläkauppaan kehittämänsä Don Witka olive oil -brändin täydennystä.
-Olen asunut ja tehnyt etätöitä viimeiset kymmenen talvea täällä Aurinkorannikolla. Tämä oliiviöljy on tämmöinen kallis harrastus, Witka naurahtaa.

Nuorempana musiikin parista salolaisille tutuksi tullut Witka kertoo kontaktoivansa muotoilu- ja suunnittelutoimistonsa asiakkaita kesällä Suomessa ja kiertävänsä paljon alan messuilla.
-Espanjassa teen etänä muun muassa somemarkkinointia ja suunnittelua yhteistyökumppaneilleni.

Witka kertoo tekevänsä Espanjassa yhteistyötä monien eri suomalaistahojen kanssa.
-Käyn muun muassa joulun alla soittamassa taustamusiikkia ruokaileville asiakkaille suomalaisessa ravintola Kukossa ja olen mukana myös suomalaisen seurakunnan messussa.

Fuengirolassa ilmestyy säännöllisesti suomalainen kaupunkilehti Fuengirola.fi sekä paperisena että verkkolehtenä. Seurakunta kokoaa viikoittain yhteen tuhansia suomalaisia ja talvikaudet toimiva Asociación Finlandesa Suomela järjestää toimintaa noin 30 harrastuspiirissä.

Fuengirolassa pitkään toiminut yhdistys julkaisee sekin omaa lehteä, mutta Suomelan viestinnästä vastaava päätoimittaja Riitta Pulkki kertoo, että ajantasaisen tiedon löytää parhaiten suomela.info -verkkosivustolta.
-Suomelaan perustettiin aikanaan golfinpelaajien toimesta. Jäsenmäärä on kasvanut voimakkaasti ja esimerkiksi meidän viikoittaiset golf- ja padel -kilpailumme ja harrastevuoromme täyttyvät aina minuuteissa.

Suurin osa Aurinkorannikolla lyhyemmän tai pidemmän aikaa talvesta asuvista suomalaisista on eläkeläisiä.

Heidän lisäkseen Fuengirolan alueella vaikuttaa satoja perheitä, joiden lapset käyvät Aurinkorannikon suomalaista koulua. Sieltä löytyy esiopetuksen lisäksi ala- ja yläkoulut sekä lukio.

Koulun salolainen terveydenhoitaja Petriina Thomander-Salin kertoo tulleensa Espanjaan töihin vajaa kymmenen vuotta sitten – vuodeksi.
-Tulimme tänne tyttären kanssa ja vuoden kuluttua päätimme jäädä pidemmäksi aikaa. Hän kävi täällä yläkoulun ja lukion ja palasi sitten Suomeen ja opiskelee nyt Turussa.

Thomander-Salin kertoo lähteneensä maailmalle Perttelin perämetsästä eli Inkereeltä.
-Työskentelin aikanaan Salossa monissa kouluissa. Täällä terveydenhoitaja on koulun omaa henkilökuntaa ja siinä on omat isot etunsa.

Salonjokilaakso vieraili Fuengirolassa koulun lisäksi Suomelassa ja seurakuntakodilla. Kaikissa paikoissa ihmiset kehuivat suomalaisten yhteishenkeä ja halua tehdä asioita yhdessä. Vapaaehtoisilla on oma tärkeä tehtävänsä niin kahvinkeitossa kuin jumpparyhmien vetäjinä.

Toimistosihteeri Marja Karjalainen kertoo, että seurakunnan eri tapahtumissa käy päivittäin 200-400 ihmistä; osa vain kahvittelemassa tai syömässä.
-Juuri nyt täällä seurakuntakodilla on perhekerhossa iso joukko pieniä lapsia vanhempineen. Meillä käy myös messuissa paljon ihmisiä, kirkko on lähes aina täynnä.

Salonjokilaakso tapasi joukon suomalaisia yhteisessä golftapahtumassa. Omanlaisensa kulttuurikokemus oli Suomelan lauluryhmän Fugesingersin keikka.

Hotelli Palmerasiin oli kokoontunut monisatapäinen suomalaisyleisö, joka viihtyi Fugesingersien laulajien ja muusikoiden eläytyessä tunteella suomalaisten ja ulkomaalaisten kappaleiden tulkintaan.

Lauluryhmän show ”Laulusta kuplien” sisälsi sooloja ja yhteislaulua iskelmästä jazziin ja hevistä countryyn ainakin näin amatöörikuulijan korvin.

Parasta paikan päällä oli lauluryhmän ja yleisön iloinen mieli; lavalla musisoitiin oman kylän väelle; suurin osa paikallaolijoista tuntui tuntevan tavalla tai toisella toisensa.

Viikonvaihteessa sai ensi-iltansa Teatteri Suomelan musiikkinäytelmä ”Irwinille” ja itsenäisyyspäivän alla teatteri esittää Hotelli Palmerasin Espanja-salissa Tuntemattoman sotilaan. Edellinen harrastuspiirin tekemä musiikkinäytelmä oli Albatrossi ja Heiskanen.

Viime viikonvaihteessa pelattiin Suomelan Padel open luonnollisesti ulkokentillä ja tämän viikon tiistaina sadat Fuengirolan suomalaiset matkasivat Malagaan kannustamaan Suomea tenniksen Davis cupissa hallitsevaa mestaria Kanadaa vastaan.

Ville Witka näkee ison suomalaisyhteisön rikkaudeksi ulkomailla.

– Olen vuosien aikana tutustunut täällä moniin suomalaisiin. Koti on kutenkin Salossa Lukkarinmäessä ja koko talven saa odottaa kesää ja sitä, että pääsee Saloon torikahville.

Lisää suomalaisten elämästä Aurinkorannikolla Salonjokilaakson seuraavissa numeroissa.

Pekka Mäenpää

Petriina Thomander-Salin työskentelee terveydenhoitajana suomalaisessa koulussa.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: