Broadway-musikaali Annie Ypäjän Musiikkiteatterissa

Annie,
Ypäjän Musiikkiteatteri

Esityksiä 5.7. asti.

Ypäjän Musiikkiteatterin Annie-musikaalissa Annien roolin tekee kaksi näyttelijää, joista arvostelijan katsomaa esitystä oli tähdittämässä Silvia Ojala.

Annie-musikaali sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa jo vuonna 1977, ja sitä esitettiin lähes kuuden vuoden ajan. Se piti myös vuosien ajan Broadwayn yleisöennätystä kokonaiskatsojamäärässä. Siinä mielessä iso yleisömäärä ei ole ihme, että koko perheen musikaaleja ei suuressakaan maailmassa ole tarjolla pilvin pimein. Tämä lienee ollut painava syy valita Annie myös Ypäjän Musiikkiteatterin ohjelmistoon.

Musikaali alkaa orpokodista, jossa koko elämänsä asunut 11-vuotias Annie haaveilee oikeiden vanhempiensa löytämisestä. Orpokotia johtaa ilkeä ja alkoholisoitunut neiti Hannigan, mutta ystävät pitävät kaikista asioista positiivisuutta löytävän Annien puolia. Kun Annie saa mahdollisuuden viettää joulua kaupungin toisella laidalla asuvan omalaatuisen miljardöörin luona, Annien koko elämä mullistuu. Juonessa on varsin paljon yhtäläisyyttä tyttökirjojen klassikon, Francis H. Burnettiin kirjoittaman Pikku prinsessan kanssa. Tarina on musikaalien tapaan hieman naiivi ja ennalta-arvattava, mutta siihen perustuu myös esityksen viehätys.

Tämä oli ensimmäinen vierailukertani Ypäjän Musiikkiteatterissa, vaikka sen maine on kantautunut kauas Kanta-Hämeen rajojen ulkopuolellekin. Olin kuullut lukuisia hämmästelyjä teatterin koosta ja puitteista, ja niistä huolimatta olin todella vaikuttunut ja yllättynyt. Katetussa teatterirakennuksessa, jota luulin konehalliksi, on 500 hengen katsomo. Näyttämöllä esiintyi, tanssi ja lauloi 37 näyttelijää ja Samuli Jokisen taidolla johtamassa orkesterissa soitti 17 muusikkoa. Sampsa Jaakkolan suunnittelemassa lavastuksessa oleva pyörivä lavaelementti ei tämän runsauden jälkeen enää hämmästyttänyt.

Kun Ypäjän kunnan asukasluku on vähän yli 2 000 henkeä, voidaan olettaa että teatteritoimintaan on värvätty enemmän tai vähemmän vapaaehtoisina varsin iso osa väestöstä. Ainakin kunta on ihailtavan aktiivisesti mukana teatterin ylläpidossa, sillä sekä tontin että rakennukset omistaa Ypäjän kunta.

Broadway-tason musikaalin ottaminen harrastajateatterin ohjelmistoon on haaste, jonka ottamista hieman kritisoin. Niin huippuammattilainen kuin Samuli Jokinen onkin, niin hänkään ei pysty vaativan musiikin osalta ihmeisiin: osa lauluista vedettiin autuaasti nuotin vierestä eikä sävelten edellyttämiin korkeuksiin ylletty lähellekään. Kuorossa esitetyissä lauluissa oli kuitenkin useampiakin hyvin sovitettuja ja harjoitettuja kappaleita, kuten kodittomien Hooverville ja toisen puoliajan koskettava Huominen. Orkesteri oli koko esityksen hienoimpia elementtejä.

Ohjaaja Heikki Mäkäräisellä on ollut käsissään niin iso näyttelijäjoukko, että pelkästään sen asemoinnissa on varmasti mennyt aikaa. Sama haaste on ollut myös koreografi Kia Lehmuskoskella, mutta hyvin siitä selvittiin: jos joku mahdollisesti oli väärässä paikassa väärään aikaan, niin ei sitä ainakaan yleisössä huomannut, vaihdot sujuivat kuin rasvattu. Pirita Kämi-Conwayn puvustus oli muuten ajankuvaan sopivaa ja asianmukaista, mutta kahta asiaa jäin kummastelemaan: Anniella oli sama orpokotimekko yllään vielä miljardöörin luona oleskeltuaankin; vasta myöhemmin mekko vaihtui. Anniella oli myös juhlamekkoon täysin sopimattomat kengät.

Annien roolissa on Ypäjällä kaksoismiehitys ja tällä kertaa vuorossa oli Silvia Ojala. Sekä näytteleminen että laulaminen oli Silvialle luontevaa, puheen rytmiin kannattaa kiinnittää huomiota eli hieman hidastaa. Orpokodin tyttöjoukosta erottui edukseen Mollya näytellyt Viola Ojala, joka vaikutti suorastaan näyttämölle syntyneeltä ja vielä lauloikin erinomaisesti. Orpokodin ihanan kamalan johtajattaren neiti Hanniganin roolissa Mona Timonen onnistui olemaan niin hauska ja sympaattinen, että lähes ymmärsin hänen lapsi-inhoaan kiljuvan tyttölauman keskellä.

Näytelmässä oli aistittavissa yhdessä tekemisen palo, joka jo itsessään nostaa minkä tahansa esityksen plussan puolelle. Ja selvästikin pikku katsoja eläytyi esitykseen, sillä loppupuolella kuului lapsen murheellinen ääni katsomosta: ” Harmi kun ei se löytänyt oikeaa äitiä ja isää!”

Elina Koskinen

Ohjaus: Heikki Mäkäräinen
Musiikin johto: Samuli Jokinen
Koreografia: Kia Lehmuskoski
Puvustussuunnittelu: Piritta Kämi-Conway
Lavastussuunnittelu: Sampsa Jaakkola

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: