Fanny ja Alexander Helsingin kaupunginteatterissa
Rooleissa: Eero Aho, Elena Leeve, Rea Mauranen, Anna-Maija Tuokko, Olavi Uusivirta, Rauno Ahonen, Veera Anttila, Helena Haaranen, Pekka Huotari, Sanna-June Hyde, Santeri Kinnunen, Jouko Klemettilä, Jari Pehkonen, Emmi Pesonen, Leena Rapola, Raili Raitala, Aino Seppo.
Sovitus ja ohjaus Paavo Westerberg, Suomennos Elina Hytönen, Sävellys ja äänisuunnittelu Sanna Salmenkallio, Lavastus Antti Mattila, Pukusuunnittelu Anna Sinkkonen, Valosuunnittelu William Iles, Äänisuunnittelu Jaakko Virmavirta, Naamioinnin suunnittelu Jaana Nykänen, Tarpeiston suunnittelu Mira Rokkanen, Dramaturgi Henna Piirto.
Paavo Westerbergin käsistä on totuttu näkemään teatterilavoilla vaikuttavia teoksia. Viimeisin Westerbergin ohjaus, jonka näin, oli Hamlet Turun kaupunginteatterissa. Ajatukset lähtivät liikkeelle ja keskusteltavaa riitti.
Näin myös Helsingin kaupunginteatterin Fanny ja Alexanderissa käy.
Ingmar Bergmanin teokseen perustuva näytelmä on Helsingin kaupunginteatterin vaikuttava teos, joka visuaalisuudellaan ja näyttävyydellään ottaa katsojan otteeseensa. Paljon Bergmanin omaan elämään nojaava tarina on moniulotteinen: hauska, dramaattinen, sekä visuaalinen teos.
Erikseen on pakko mainita toisen puoliajan aloittava Packman-henkinen kohtaus. Ehken kerro tämän enempää, mutta harvoin näin päälle liimatun kuuloinen kohtaus toimii näin hyvin viitekehyksessään. Fanny ja Alexander sijoittuu 1900-luvun alkupuolelle, mutta muutakin modernisointia näytelmään on tuotu. En ainakaan muista, että Red Hot Chili Peppers olisi vielä toiminut viime vuosisadan alkupuolella, vaikka kunniakas ura heilläkin on.
Elena Leeven ja Olavi Uusivirran Fanny ja Alexander on tarkasti nuoren lapsen esittämistä. Lapsekas Fanny ja paikoitellen uhmakaskin Alexander elävät ja ovat itseään vahvasti. Välillä tulee miettineeksi, että ovatko Leeve ja Uusivirta oikeasti sisaruksia. Kemia heidän välillään on luja.
Eero Aho on aina hyvä, vaikkakin piispan hahmon jälkimaku jää hieman yksipuoliseksi. Kohtaukset Anna-Maija Tuokon kanssa ovat näytelmän dramaattisinta antia.
Kokonaisuus on kuitenkin vahva ja väkevä. Ekhdalin perheen boheeminen elämäntyyli ja piispa Vergeruksen kodin ankaruus tuovat syvän draamankuilun aiheuttaen katsojassa voimakkaita tunteita puolelta toiselle.
Visuaalisuudella ei tämän näytelmän kohdalla tarkoita vaikkapa runsasta näyttämäkuvaa (vaikka sitäkin on tarjolla ainakin näytelmän alkupuolella). Pyörivää lavaa käytetään tehokkaasti ja tarinaa tukevasti. Mukana on myös sopivasti elokuvallisuutta.
Näytelmä on istumalihaksia kuormittavasti yli kolme ja puoli tuntia pitkä. Alkuun verkkaisesti lähtevä näytelmä lunastaa kestonsa loppua kohden. Jäljelle jää pohdittavaa ja kysymyksiä. Keskustelu näytelmästä jatkui pitkälle yöhön.
Kimmo Lehto
