
Halikon Nummen Metsästysseura ilahdutti maanantaina Halikossa talven yli asuvia Rannikon puutarhan kausityöntekijöitä lahjoituksella.
Halikkoon talveksi jääneet työntekijät vastaanottivat metsästysseuran kaataman peuran lihat, joista valmistuu talven aikana monta maukasta ateriaa.
Puheenjohtaja Mikko Both kertoo, että metsästysseura toimii osin Rannikon puutarhan mailla ja idea lahjoitukseen tuli sitä kautta.
-Tämä on meille hyvä tapa auttaa ja ilahduttaa täällä asuvia naisia ja lapsia.
Seuran sihteeri Aleksi Kokko kertoo, että aiemmin ukrainalaisille on tuotu lahjoituksena myös fasaaneja, joiden valmistamista ruoaksi on opastettu alusta pitäen.
Halikon Nummen Metsästysseuralla on täksi kaudeksi 50 peuralupaa, joista lähes kaikki on käytetty.
-Kolme kokonaista viikonloppua siihen meni. Meillä on myös viisi hirvilupaa.
Seurassa on tällä hetkellä 70 jäsentä, joista parisenkymmentä aktiivia. Vaskion ja Hajalan metsästysseurojen naapurina toimiva Nummen Metsästysseura tekee myös laajaa riistanhoitotyötä ja metsästää alueella esiintyviä lajeja kestävän käytön periaatteella.
-Pyrimme edistämään eläinten runsasmuotoisuutta ja vahvoja kantoja. Seuralla on käytössään noin 3500 hehtaaria metsästysmaita.
Seuralla on Halikon Salaisissa metsästysmaja, jota on uudistettu vuosien varrella useaan kertaan.
-Maja on rakennettu 1980 -luvulla talkoovoimin ja sitä vuokrataan kiinnostuneille.
Majalle mahtuu noin 50 henkeä ja se toimii hyvin esimerkiksi juhlien järjestämiseen.
-Pihalla on myös puulämmitteinen sauna, erillinen makuutupa ja iso kota, johon mahtuu noin 20 henkeä nauttimaan tulen loimusta.
Pekka Mäenpää