Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:ssa otetaan seuraavia askeleita kohti uusiutuvia energianlähteitä, kun Halikon Prisman aurinkopaneelit kytkettiin päälle. Paneelit tuottavat sähköä kiinteistön omaan käyttöön.
– Prisman katolle on asennettu kesän aikana yli 1 400 paneelia, joiden vuosituotanto vastaa jopa 85 omakotitalon vuosittaista kulutusta. Vaihtoehtoisesti tuotannolla voisi ajaa jopa 7 miljoonaa kilometriä sähköautoa, laskeskelee SSO:n kiinteistötoimen päällikkö Ismo Louhi.
Asennukset ovat osa S-ryhmän mittavaa aurinkosähköhanketta, jossa noin 40 toimipaikan katolle rakentuu lähes huomaamaton aurinkovoimala.
– Haluamme, että käyttämämme sähkö on tuotettu ilmaston kannalta kestävästi ja mahdollisimman kustannustehokkaasti. Nyt käyttöönotettujen aurinkopaneelien tuottamalla sähköllä vähennämme Halikon Prisman hiilidioksidipäästöjä jopa 2 43 tuhatta kiloa vuodessa, kertoo Louhi.
Energiaa säästetään yksinkertaisilla ratkaisuilla
Kaupan toimijat ovat vapaaehtoisilla toimenpiteillään edelläkävijöitä energiansäästössä. SSO:n myymälöissä ei ole tehty taikatemppuja vaan yksinkertaisia ratkaisuja, joilla parannetaan energiatehokkuutta.
– Hyviä esimerkkejä ovat muun muassa led-valaistus, ovelliset kylmäkaapit ja uudet kylmälaitteet. Teknologian kehitys tukee säästötoimenpiteitämme vuosi vuodelta enemmän. Näillä ratkaisuilla voimme tarjota entistä parempaa palvelua ja hyötyä asiakkaillemme sekä vähentää ympäristön kuormitusta, kertoo Louhi.