Harrastekanojen suosio kasvanut reippaasti tämän vuoden aikana

Katja Taskinen ja kanojen herkkuhetki.

Tanja Virtanen

Kuluneen vuoden aikana harraste- ja lemmikkikanojen kysyntä ja kasvatus ovat kasvaneet reippaasti kertoo Raatalassa asuva Elina Lindström. Hän kouluttaa tulevia kanankasvattajia pitämällä pienkanalakursseja, joissa opitaan perustiedot kananhoidosta ja -pidosta. Salon seudulla on jo satoja kanaharrastajia, arvioi Lindström.
-Kursseille tulee ihan uusia ihmisiä, joilla ei ole välttämättä ollut ennen mitään lemmikkejä. Kanoja menee perheille taajama-alueille lemmikeiksi. Yleisimmin ihmiset ottavat neljä kanaa ja yhden kukon.

Usein taajama-alueelle ei mielellään oteta kukkoja naapureiden takia. Kanat pärjäävät keskenäänkin ja munivatkin, vaikka kukkoa ei olisi suojelemassa kanoja. Lindströn selittää, että kanat ovat parvilintuja, viisaita ja nopeita oppimaan, mutta myös tapojensa orjia.

Kanoille pitää olla kunnon tarha, jossa on kestävää, tiheää verkkoa, mieluiten myös maanrajassa, maassa ja kattona petoeläinten takia.
-Ketut ovat ovelia ja vievät kanoja jopa keskellä päivää. Ne pystyvät kiipeämään verkkoa pitkin tarhan puolelle, jos tarhaa ei ole kunnolla suojattu. Yli kahden metrin aidan yli kettu ei pääse, mutta puolitoista metriä ylittyy vielä ketterästi. Minkki tappaa kanoja ”huvikseen” ja tulee uudestaan niin kauan, kunnes kaikki kanat on tapettu, jatkaa Lindström.

Kananpidossa on tärkeää huolehtia myös tuhoeläinten torjunnasta loukuilla, kananruoka houkuttelee muun muassa rottia helposti. Rotat syövät tipuja, jos niitä on, lisää Lindström.

Kananomistajan pitää hankkia itselleen pitopaikkatunnus ja rekisteröityä eläintenpitäjäksi. Usein kana mielletään helpoksi ja vaivattomaksi eläimeksi.
-Kana vaatii talvella plussan puolella olevan tilan, jossa vesi pysyy sulana. Kanat eivät tykkää vedosta ja kosteudesta. Tilassa pitäisi olla ikkunat, pesät ja kuivikepohja, lisäksi olisi hyvä olla ”kylpyamme” hiekkakylpyjä varten.

Kanoja voidaan ruokkia kananrehulla, kotimaisella viljalla, ruoantähteillä sekä viljan iduilla että fermentoidulla viljalla. Näin ruokaan saadaan lisää proteiineja ja suositaan kotimaisia vaihtoehtoja soijan sijaan. Jauhomadot ovat kanojen herkkua, kertoo Lindström.
-On hyvä muistaa, että kanalla on heikko sydän, joten niitä ei saa ruokkia liikaa.

Älä ota kesäkanaa

Katja Taskinen asuu Inkereellä ja on varsin uusi kananomistaja. Hän kävi keväällä kananpitokurssin ja ensimmäiset kanat tulivat heinäkuussa pihapiiriin. Taskinen on eläintenkouluttaja ja häntä kiinnostaa eläinten käyttäytyminen.
-Kanoja on kiinnostavaa seurata. Ne ovat nopeita käänteissään. Kanat ovat yksilöitä, niissä löytyy eroja muun muassa arkuus-rohkeus -asteikolla, ne ovat uteliaita ja tarkkailevat ympäristöään. Ne eivät ole tyhmiä.

Vanha navetta on remontoitu kanoille sopivaksi tilaksi, josta löytyvät kaikki ”mukavuudet” lämmityksestä alkaen. Eli Taskisen sanoin vanha rakennus on palautettu alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa. Kanatarhassa on myös verkkokatto, tämä mahdollistaa sen, että kanat voivat olla keväällä ulkona, koska muuttolinnut eivät pääse kontaktiin kanojen kanssa.

Taskisen kiinnostus kanojen pitämiseen lähti olemassa olevasta tilasta. Tulevaisuudessa häntä kiinnostaisi pitää oma kanakoulutuskurssi.
-On olemassa terapiakanoja, joita viedään esimerkiksi kouluihin ja oppilaat voivat pitää niitä sylissään.

Puhuessaan Taskinen painottaa moneen otteeseen eettistä eläinten käsittelyä, kaikessa pitää ottaa huomioon eläin ja sen käyttäytyminen. Tärkeää kanoja ottaessa oli se, että ne tulivat vastuulliselta kasvattajalta ja olivat terveitä maatiaiskanoja. Hänelle munat ovat onnellisen kanan sivutuote.
-Kesällä kanat munivat munan päivässä, valon vähentyessä muniminen ehtyy.
-Ihmisten pitäisi miettiä, mitä tekevät kanoille kesän jälkeen, nyt on jo nähtävissä ”kesäkana-ilmiö”, jatkaa Taskinen.

Yksi osa eettistä ajattelua on miettiä, mitä tapahtuu kesän jälkeen kanoille.
-Onnellinen kana on se, jota pidetään ja hoidetaan vastuullisesti.

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: