Muurlassa asuvan Henna Moilasen käsissä syntyy rukilla kehrättyjä lankoja ja variksenmarjan varvuista valmistettuja luutia. Henna kertoo äidinisänäidillään Beda Sainiolla olleen suuren merkityksen hänen perinteisten kädentaitojen vaalimisessa ja toteuttamisessa.
-Beetu-mammalla oli minulle aina aikaa. Muistan, miten hänen keräämänsä varvut olivat kallionnokassa kuivumassa. Mamma hakkasi varpuja kalliota vasten, jotta sai kuivuneet lehdet irtoamaan. Hän teki luutia myös tilauksesta. Äitini muistaa myös sen, miten Beetu-mamma kehräsi rukilla. Mamma kuoli juuri ennen ylioppilaskirjoituksiani. Minulla on tallessa hänen rukkinsa, joka oli aina koristeena kodissamme. Isäni kunnosti sen ja oli todella hienoa saada kehrätä sillä. Kudon jonkin verran myös kangaspuilla. Kävin nuorena tyttönä vierailulla vanhan sukulaisnaisen luona. Minuun teki suuren vaikutuksen pieni nainen, joka istui isossa salissa kangaspuiden äärellä ja kutoi. Silloin tajusin, että haluan tehdä sitä itsekin ja siitä kangaspuilla kutomisen opetteleminen alkoi, Henna kertoo.
Tekstinkäsittelyopettajana työskennelleen Hennan kiinnostus perinnekäsitöihin ja -tapoihin kasvoi niin suureksi, että hän perusti kolme vuotta sitten toiminimi Leperen. Sen myötä Hennan kodin alakerrassa sijaitseva kehruupiste ja piharakennuksen varpupaja alkoivat täyttyä materiaaleista ja myytävistä tuotteista.
-Perustettuani Leperen koin, että jatkan näin Beetu-mamman kädentöitä. Harrastukseni muuttui työkseni. Myyn kehräämiäni lankoja ja varpuluutia pihapuodissa ja erilaisissa myyntitapahtumissa.
Henna kertoo kehränneensä lankaa yhdeksän vuoden ajan. Hän kuvailee lankojen kehräämistä pitkäksi ja hitaaksi prosessiksi. Esimerkiksi lampaanvillan työstäminen vaatii monia eri työvaiheita.
-Keritty lampaanvilla lajitellaan ensin eripituisten karvatyyppien mukaan. Lampaan eri osissa karvan karkeus on myös erilainen. Roskien poistamisen jälkeen lampaanvilla pestään ja kuivatetaan. Tämän jälkeen villaa karstataan ja sen jälkeen alkaa kehrääminen. Ensin kehrätään yksisäikeistä lankaa, joka kerrataan yleensä kaksi- tai kolmikerroksiseksi langaksi. Tämän jälkeen langat vyyhditetään ja lopuksi kastellaan tai pestään. Kuivumisen jälkeen lanka on valmis käytettäväksi. Kehräämisessä on paljon pieniä asioita, jotka jakavat mielipiteitä. Työtapoja on yhtä monta, kuin on tekijöitäkin, Henna sanoo.
Henna kertoo lampaanvillan olevan helpoin tapa lähteä liikkeelle, jos haluaa kehrätä lankaa. Hän käyttää kehruumateriaalinaan myös muita, hieman eksoottisempia kuituja.
-Koirankarva on materiaalina aina yllätys, koskaan ei tiedä, millaista lankaa siitä tulee. Koiran ikä, rotu ja esimerkiksi ruokailutottumukset vaikuttavat koirankarvan laatuun. Sen lämpöarvo on suurempi, kuin lampaanvillan, sillä koirankarvat ovat onttoja. Koirankavoista tehdyt langat ovat oma, spesiaali juttunsa ja ne menevät kaupaksi heti. Minulle lahjoitetaan kyllä koirankarvaa materiaaliksi, mutta haluan tehdä lankoja kuitenkin myös muista materiaaleista, enkä ota tällä hetkellä koirankarvasta tehtyjen lankojen tilauksia vastaan.
-Kehrään myös alpakkaa ja muitakin kuituja, kuten silkkiä, pellavaa, nokkosta, helmeä, banaania ja soijapapua. Mahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon. Kierrätyskuidut kiehtovat minua erityisesti. Eräästä karstaamosta syntyy sivutuotteena kuitumateriaalia, jossa on mohairia ja villaa ja olen kehrännyt siitä lankaa. Hankin myös Paimiossa sijaitsevalta vaatteiden kierrätyslaitos Resteriltä kuitunäytteitä. Kehräsin polyesterikuitua ja yhdistin sen lampaanvillaan. Polyesterikuitu antoi lankaan kivaa efektiä ja teki siitä myös kestävämmän.
Hennaa innostaa vanhan ja perinteisen työtavan yhdistäminen nykypäivään. Käsin kehrätty lanka voi olla trendikästä ja ekologista, taiteellista näkökulmaa unohtamatta.
-Mielikuvitus on vain rajana taidelankoja kehitellessäni. Lainalaisuuksien rikkominen kiinnostaa, se että tekee tietoisesti jotain väärin. Värjään lankoja jonkin verran myös itse. Yksi menetelmäni on nykyään kylmävärjäys purkissa. Käytän kasvivärjäykseen usein kestosuosikkejani raparperinlehteä ja punasipulia. Tarhakäenkaalista pidän erityisesti, sillä se värjää langan siniseksi.
Varpuluutien tekemisen Henna aloitti noin viitisen vuotta sitten.
-Se oli sellaista sattumankauppaa. Olimme mökillä, äidin kotipaikalla, ja tuli mieleen selvittää, mitä varpuja mamma käytti. Variksenmarjan varvut löytyivät heti mentyäni läheiseen metsään. Siitä varpuluutien tekeminen alkoi ja niiden tekeminen on kehittynyt vuosien varrella. Lähdin kehittämään ideaa ja toteutusta. Sidon luudat eri tavoin, kuin mamma. Käytän varren sitomiseen sataprosenttista pellavaa, hauenkoukkusiimaa. Yhdistin siihen myös virkkaamista, jotta luuta on kaunis ja mukava käyttää. Moni kertoo heillä olleen ”aina” sellaisen ovenpielessä ja lähetänkin luutia ympäri Suomen. Jotkut kertovat pitävänsä luutaa koristeena, mutta se on tehty käyttöä varten. Sillä puhdistuu kätevästi ulkoportaat, kesäkalusteet ja vaikka ulkohuussin lattia. Sillä saa poistettua nurkista hämähäkinseitit ja perennapenkkien roskat keväisin. Varpuluuta on eri, kuin risuluuta. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, juuriluudan lisäksi sitä kutsutaan myös kraakkuluudaksi, Henna kertoo.
Maritta Määttänen