Viime viikonloppuna Veturitallissa avattu kahden uuden näyttelyn kokonaisuus on oikeaa vastakohtien ilotulitusta.
Suurista, yksityiskohtaisista maalauksistaan tunnettu taidemaalari Petri Ala-Maunus hallitsee La-La Land -nimeä kantavalla näyttelyllään pääsaleja, kun taas museon Galleria Sivuraiteella kävijä voi hiljentyä graafikko Juha Joron pienemmän näyttelyn, Hiljaisuuden polulla, esittämien herkkien mustavalkoisten valokuvien äärelle.
Tyylilajillisesti teokset edustavat kokonaan eri maailmoja. Tästä huolimatta taiteilijakaksikko kokee molempien näyttelyjen toimivan hyvin yksiin ja tukevan toisiaan olemalla esillä yhtä aikaa.
– Siinä missä minun töissäni on helposti jopa hengästyttävän paljon villin ja kesyttömän maiseman luonnetta, Juhan töissä tunnelma on päinvastainen. Niitä katsoessa mieli seestyy, kun jää pohtimaan ajan ja ihmisyyden merkitystä. Tällaisen ajatustuokion jälkeen on hyvä jatkaa takaisin minun maalauksieni fantasiamaailmoihin, Petri Ala-Maunus naurahtaa.
Helsinkiläinen Petri Ala-Maunus ja taannoin salolaistunut Juha Joro ovat tuoneet työnsä esille kahtena erillisenä näyttelynä, jotka ovat avoinna 9. tammikuuta saakka. Tämän jälkeen Petrin työt siirtyvät Jyväskylään.
La-La Landin teoskokonaisuus on saatu kasaan monesta eri paikasta: yksikin maalaus lainattiin Tukholmasta.
– Laina-ajaksi annoin taulun nykyiselle omistajalle toisen teoksen, kun tyhjä kolo seinässä harmitti heitä, Petri nauraa jälleen.
Taiteilija kertoo musiikin kulminoituvan maalauksissaan. Visuaalisesti häntä on innoittanut esimerkiksi black metal-bändien estetiikka, vaikkei genren musiikkia kuuntelekaan. Kiinnostuksensa ansiosta Petri onkin tullut tehneeksi useita levynkansia eri bändeille, niin ikään black ja death metal-yhtyeille.
– Nuoruuteni haaveammatti oli rock-tähti. Kitarakin minulla oli, mutta soittamisen oppiminen kunnolla oli liian vaikeaa. Yksi laulu sanoituksineen tuli siitä huolimatta tehtyä. Ja Hanoi Rocks oli yksiä suosikkiyhtyeitäni, Petri paljastaa.
Yksi salien seinistä esitteleekin Petrin taiteellisen ja musiikillisen minän yhteistä puolta: vanhoja vinyylilevyjen kansia, joita on tuunattu uudelleen. Esimerkiksi The Beatles-yhtyeen jäsenet ovat saaneet uudet kasvot, jotka paljastuvat kanteen tehtyjen repeämien alta. Leikkaa-liimaa-askartele -teema toistuu sarjan kaikissa teoksissa.
Petrin töistä on myös koottu yli 100-sivuinen, Salon taidemuseon ja Jyväskylän taidemuseon toimittama teos, jossa on mukana kirjoittajina Mokoma-yhtyeen Marko Annala sekä Kiasman intendentti Kati Kivinen. Teos on vielä painossa, mutta tulossa myyntiin Veturitallin myymälään.
– Minun ei oikeastaan edes pitänyt maalata maisemia. Aikoinaan se ei tuntunut kovin kiinnostavalta. Lopulta aloin pohtia asiaa tarkemmin ja käänsin sen siten, että mikäli maisema ei kiinnosta, teen siitä kiinnostavan – ainakin omalle itselleni. Maisemistani ei löydy ihmisiä tai eläimiä, vaan ne ovat omia kesyttömiä itsejään. Ylimääräiset hahmot ovat tuntuneet jotenkin kuin ”tahroilta”, kuulumattomilta kuvaan.
Petrin La-La Land -näyttelyn maisemissa näkyy niin realistisempia kuin kokonaan kuviteltuja maisemia. Ne vaihtelevat pohjoisen erämaan kesyttömyydestä, vuoristoista – joita voisi kuvitella näkevänsä fantasiaelokuvissa – ja tulevaisuuden dystopisista mielikuvista myyttisiin paikkoihin, kuten kadonneeseen Atlantikseen.
– Olen Pohjanmaalta kotoisin. Siellähän maisema on aivan tasaista. Luultavasti sen vuoksi pidän niin paljon vuorien kuvaamisesta, jonkinlaista kaukokaipuuta saattaa olla kyseessä, Petri pohtii.
Tavoitteena puhtaan kokemuksen hetki
Vastaavasti Juhan puolella Veturitallia, Hiljaisuuden poluilla, on esillä Haiku-nimisen sarjan valokuvia. Suurin osa otoksista on kuvattu Varsinais-Suomessa, etenkin Turun seudulla, mutta myös Uudenmaan puolella Karjalohjalla.
– Minua on aina kiehtonut perinteisen aasialaisen taiteen tapa kuvata luontoa herkällä ja minimalistisella tavalla. Siitä olen saanut innoitusta tähän sarjaan, Juha kertoo.
– Pyrin tallettamaan valokuviini sitä niin sanotun “puhtaan kokemisen” hetkeä. Eli sellaista hetkeä, jossa ihminen on balanssissa itsensä ja ympäröivän maailman kanssa. Tällaisille hetkille ihmisillä on tarvetta nykyajassa, joka on muutoin kiireistä, meluisaa ja ahdistavaa.
Ja vaikka Juhalta onkin tällä kertaa esillä valokuvia, pitkän linjan tekijä on myös taidegraafikko ja -piirtäjä. Hänellä on monivuotinen tausta Turun Taidegraafikot ry:n puheenjohtajana, mutta viran jätettyään Juha muutti Saloon. Juha on myös opettanut vuosien ajan päätoimisesti Turun piirustuskoulussa sekä toiminut aikuiskouluttajana.
Yksi merkittävä syy Juhan muutolle Saloon oli mahdollisuus parempiin ja väljempiin työtiloihin. Taiteilija kehuu kaupungin potentiaalia.
Museonjohtaja Susanna Luojus on samoilla linjoilla.
– Suuremmissa kaupungeissa tilat tosiaan ovat kiven alla. Me näemme tässä asiassa hienon mahdollisuuden Salon kannalta luoda uutta, rikasta taiteilijoiden yhteisöä, Luojus pohtii.
Jotain yhteistä Petrin ja Juhan töistä silti löytyy: molemmissa pohditaan ihmisen ja luonnon suhdetta, paluuta kaiken alkuun.
– Tunnen olevani kuin tinapillin soittaja paikassa, jossa seinän toisella puolella on hevibändi ja sinfoniaorkesteri – niin erilainen rytmi meidän maisemissamme on. Sellaista luonnon monimuotoisuutta tässä on havaittavissa, Juha lohkaisee osuvasti ja korostaa sitä, miten sen jokaiselle katsojalle on nyt tarjolla jotakin.
– Toivomme tietenkin kovasti, että mahdollisimman moni tulisi katsomaan. Olemme kokonaisuuteen hyvin tyytyväisiä, Petri viimeistelee hymyillen.
