Dramatisointi Sami Keski-Vähälä, Ohjaus Mikko Kouki, Lavastus Teemu Loikas, Pukusuunnittelu Pirjo Liiri-Majava, Valosuunnittelu Janne Teivainen, Projisointien suunnittelu Sanna Malkavaara, Äänisuunnittelu Iiro Laakso, Naamiointien suunnittelu Minna Pilvinen, Nukkien suunnittelu Pia Kalenius, Pyrotekniikan suunnittelu Tero Aalto, Taistelukoreografiat ja apulaisohjaus Oula Kitti, Smaugin ääni Eero Aho.
Rooleissa mm. Teemu Aromaa, Iiro Heikkilä, Minna Hämäläinen, Stefan Karlsson, Miska Kaukonen, Mika Kujala, Marko Pekkarinen.
Teatterissa on parhaimmillaan jotain sellaista taikaa, jota on vaikea selittää. Se pitää nähdä ja kokea. Se syntyy, kun katsoja liimautuu penkkiinsä, unohtaa muut ympärillänsä ja antaa seikkailun viedä mennessään.
Ehkä hieman korni aloitus, mutta minkäs sille voi. Turun Kaupunginteatteri on palannut Tolkienin maailmaan visuaalisesti mielenpäräyttävällä elämyksellä. Sitä on Hobitti.
Tarina itsessään Hobitissa on hyvinkin tuttu. Bilbo Reppuli (Teemu Aromaa) lähtee Gandalfin (Mika Kujala) johdattelemana seikkailuun, jossa tarkoituksena on lohikäärme Smaugin (äänenä Eero Aho) varastaman kääpiöiden kullan saaminen takaisin. Mukaan lähtee viisipäinen kääpiöiden joukko, Thorin Tammikilpi (Stefan Karlsson), kaksoset Kili ja Fili (Minna Hämäläinen, Ulla Reinikainen), Gloin (Antti Kyllönen) ja Dwalin (Paimion Teatterista tuttu Marko Pekkarinen). Matkalla kohdataan peikkoja, örkkejä ja muita vaaroja.
2018 ensi-iltansa saanut Taru Sormusten Herrasta oli myös teknisesti ja visuaalisesti jotain sellaista, jota harvoin näkee Suomen teatterilavoilla. Suurimmaksi kompastuskiveksi siinä muodostui lähdemateriaalin laajuus. Tolkienin tunnetuin kirjasarja on laajuudeltaan jotain sellaista, että vaikka yritys oli Turun kaupunginteatterilla parempi kuin hyvä, eri tarinalinjojen ja muiden ymppääminen yhdeksi siedettävän mittaiseksi näytelmäksi osoittautui katsojan näkövinkkelistä hieman haastavaksi. Osa kohtauksista oli lähes läpijuoksuja, vaikka välillä katsoja olisi kaivannut hieman rauhaa tarinan käsittelemiseen. Näytelmän visuaalisuus paikkasi tekstin puutteita.
Hobitissa on toisin. Toki alkuperäinen tarina ei ole läheskään niin laaja, kuin Taru Sormusten Herrasta, mutta uskaltaisin väittää, että näytelmän dramatisoija Sami Keski-Vähälä on saanut vastaavaa palautetta muualtakin, kuin minulta edellisessä kappaleessa. Tarinan punainen lanka on läsnä, eikä katsojalle jää oloa missään vaiheessa, ettei olisi mukana seikkailussa.
Välillä kaiken visuaalisen silmäkarkin takia katsoja jäi nauliintuneena tuijottamaan erilaisia lavastuksellisia ratkaisuja, ja itse tarinan seuraaminen jäi paitsioon. Paljon yksityiskohtia, näyttävyyttä ja ulottuvuuksia sisältävä näyttämökuva vie mennessään helposti.
Teemu Loikas työryhmineen on taikonut lavalle jotain sellaista, mitä harvoin pääsee todistamaan. Se itsessään on syy mennä tutustumaan Hobitin maailmaan. En voi olla kovin väärässä, jos väitän että verrattuna edeltävään Tolkienin näytelmäseikkailuun Turussa, on lavastuksessa kiinnitetty huomiota ja hyödynnetty päänäyttämön kokoa vaikuttavan syvyysvaikutelman luomiseen. Monin erilaisin elementein kalliot, luolat, ja metsät heräävät aivan eri tavalla eloon, kuin aiemmin.
Ei voi olla myöskään mainitsematta koreografioita. Taistelukohtaukset ovat Oula Kitin jäljiltä niin uskottavia, kuin teatterissa voi olla. Turun ammattikorkeakoulun sirkuslinjan opiskelijat tuovat komean lisän muutamiin näytelmän kohtauksiin, joista esille nostettakoon hämähäkkiarmeijan hyökkäys ja matkaseurueen pelastuminen haukkojen avulla örkkien kynsistä. Näissä kohdissa katsoja voi vaan haukkoa henkeään.
Hobitti on elämys, joka kannattaa käydä katsomassa.
Taru Sormusten Herrasta innosti Jasmin Oran maskeeraajaksi
Turun kaupunginteatterin Hobitissa on salonseutulaisittain kiinnostavia kulmia. Lavalla Dwalin nimisenä kääpiönä nähdään Paimion ja Salon Teatterin lavalta tuttu Marko Pekkarinen. Taustalla, kampaamo-maskeeraamon puolella muun muassa Hobitin parissa työskentelee turkulaistunut salolainen Aki-Matti Kallio ja hänen työparinaan Inkereellä asuva Jasmin Ora.
Parhaillaan Salon ammattikoulussa opiskeleva Ora on suorittamassa työssäoppimisjaksoa parturi-kampaamo Blandoksessa. Ora on pestistään Turun kaupunginteatterissa silmin nähden innoissaan.
– Pääsin Turun kaupunginteatterin maskeeraamoon töihin ihan yleisen haun kautta. Kesällä pääsin tekemään Naantalin Emma-teatterissa 39 askelta -näytelmää ja nyt Hobitin lisäksi olen ollut Kullervon maskeeraajana, Ora toteaa.
Maskeeraajan opit on hankittu niin koulun, kuin käytännön kautta.
– Olen maskeerannut Teatteri Provinssin eri produktioissa jo vuodesta 2016 asti. Olin heillä työvoimatoimiston kautta työkokeilussa. Tein kaikenlaisia talon töitä, mutta kerroin myös kiinnostukseni meikkaamista ja maskeeraamista kohtaan. Teatteri Provinssin Ritva Suominen ehdotti, että alan tekemään heidän näytelmiensä maskeerauksia. Laittoi siis tytön testiin, Ora kertoo.
Oppia koulunpenkiltä on hankittu Helsingin International Maker Academystä ja Stadian aikuisopiston teatterimaskeerauslinjoilta.
Hienoa juuri Hobitin tekemisessä on yksi toinenkin asia.
– Taru Sormusten Herrasta herätti mielenkiintoni maskeerausta kohtaan. Nyt sitten olen itse tekemässä samaan maailmaan sijoittuvaa näytelmää ja se on lähes unelmaduuni minulle, Ora toteaa.
Jasmin tekee Hobitissa maskeerauksia ennen esitystä, mutta myös esityksen aikana. Hobitin näytöksissä on yhteensä neljä maskeeraajaa alkutöissä ja esityksien aikana.
– Muutamassa kohtaa esityksen aikana tulee kiire, kun moni ihminen tekee niin sanottuja vaihtoja hahmojen välillä. Menee lähes yhteentörmäilyksi, muttei ihan.
Erityisesti Ora mainitsee Klonkun (Miska Kaukonen) hahmon maskeeraamisen, mutta tarpeen tullen tehdään hahmoa kuin hahmoa.
– Sairaustapauksen tai muun esteen sattuessa on taivuttava moneen.
Asia, jota katsojana harvoin tulee mietittyä, niin vaikka työryhmän jäsenet harjoittelevat näytelmää useasti ja esittävät kymmeniä kertoja, niin itse näytelmää ei välttämättä olla nähty kertaakaan. Näin on myös Jasminin kohdalla.
– Toivonkin, että jossain kohtaa itse pääsisin näkemään näytelmän, paljon sitä on kehuttu, hän toteaa lopuksi.
Kimmo Lehto
