Ikonimaalaus on rauhoittavaa

Perttelissä kokoontuvan ikonimaalausryhmän jäsenet ovat itse valinneet oman ikoniaiheensa.

Perttelissä kerran viikossa kokoontuva ikonimaalausryhmä nauttii rauhallisesta käsillä tekemisestä. Ikonimaalauskurssin opettaja Raija Laiho opastaa töidensä ääreen syventyneitä maalareita aina tarpeen tullen.

Oman työn ääressä on hyvä hiljentyä.

Chon Nan Multamäki kertoo tykänneensä käsillä tekemisestä pienestä pitäen.

– Eläkkeelle päästyäni halusin kokeilla maalaamista. Ikonien maalaamisesta kiinnostuin nähdessäni matkoilla kauniita ikoneja.

Kolme vuotta sitten sai alkunsa ensimmäinen työ.

– Nyt teen arkkienkeli nimistä taulua. Kaikki ikonit tulevat itselleni kotiin.

Salon kaupungilla taloussihteerinä työskentelevä Kaija Kanervisto kertoo olleensa aina kiinnostunut piirtämisestä ja maalaamisesta.

– Parikymppisenä harrastin posliininmaalausta, joka kuitenkin jäi pois kuvioista vuosikymmeniksi. Ikonit alkoivat sitten jossain vaiheessa viehättää ja kun kansalaisopistossa alkoi ikonimaalauksen alkeiskurssi, niin sinne sitten mentiin.

Useamman vuoden ikoneita harrastanutta Kanervistoa viehättää ikoneiden teologinen yhteys, perinteisyys, historiallisuus, tekniikka ja rauha.

– Samoja ikonimalleja on maalattu jo vuosisatoja ja edelleen maalataan. Maalaaminen rauhoittaa. Työtä voi tehdä vaikka kuinka hitaasti, mihinkään ei ole kiire. Tämä ei ole nopeuslaji!

Tällä hetkellä työn alla on ikoni Franciscus Assisilaisesta eläinten keskellä.

– Franciscus oli muun muassa eläinten, luonnon ja rauhan suojeluspyhimys eli nämä ovat myös minulle ”koiraihmisenä” sydämen asioita. 

Uusin työ saattaa päästä omalle seinälle tai ehkä lahjaksi jollekin.

Riitta Dahlström työskentelee yrittäjänä. Ikonimaalausta hän on harrastanut runsaat kaksi vuotta.

– Olin miettinyt sitä jo jonkin aikaa ennen aloittamista. Olen tutustunut ikoneihin erilaisissa näyttelyissä ja kirkoissa. Ikonimaalaus on rauhoittavaa käsillä tekemistä.

Tällä hetkellä Dahlström työstää Anna ja Joakim-ikonia.

Päivi Villberg-Mäenpää harrastaa monipuolisesti liikuntaa ja käsitöitä luokanopettajan töiden ohella.

– Innostuin, kun näin tuttavani maalaaman ikonin. Ikonimaalauksessa maalattava kuva on valmiina, itse ei tarvitse keksiä. Värejä voi toki pohtia itse.

Villberg-Mäenpää maalaa ikonia arkkienkeli Barachielista, enkelistä joka antaa voimaa jokaisen ihmisen oman ristin kantamiseen.

– Ikonimaalaus on rahoittavaa, tehdessä on jonkinlaisen kuplan sisällä. Nyt maalaan jo lapsena opittuja Raamatun kertomuksia ikoneiksi.

Ikoni on vakiintunut kirkollisissa yhteyksissä tarkoittamaan puulle, kankaalle tai paperille tehtyä maalausta.

Myös Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen kertoo harrastavansa ikonimaalausta kotiseurakuntansa ikonimaalauspiirissä. Hän muistuttaa, että vaikka ikonit nähdään osana ortodoksista kristinuskoa, ne  ovat olleet aina myös kristillisten kirkkojen yhteistä jakamatonta traditiota.

– Jo vuosikymmenten ajan myös luterilainen kirkko on ymmärtänyt ikonit Raamatun kuvittajina. Itse aloitin ikonimaalauksen, kun kaipasin jotain rauhallista uutta harrastusta. Minulle ikonimaalaus on ollut uusi kieli olla vuoropuhelussa Jumalan kanssa, Leppänen kertoo.

Pekka Mäenpää

Jaa uutinen:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on pinterest
Pinterest
Share on whatsapp
WhatsApp

Samasta kategoriasta: