Salolainen Henriikka Pitkänen päätyi kolme vuotta sitten sattuman kautta kokeilemaan jenkkifutista, kun eräs tuttava ehdotti hänelle lajiin tutustumista. Pitkänen harrasti aktiivisesti uintia seitsemänvuotiaasta lähtien aina viiteentoista ikävuoteen asti, kunnes lopetti harrastuksen. Harrastukset jäivät vuosiksi, kun aikuistumisen kynnyksellä elämä vei toiseen suuntaan.
Viisi vuotta sitten Pitkänen löysi jälleen ilon kuntosalilta, ja aloitti aktiivisen treenaamisen. Myöhemmin hän päätti muuttaa elämän suunnan, ja alkoi etsimään uutta harrastusta kuntosalin rinnalle.
-Paljon tuli ehdotuksia erilaisista harrastusmahdollisuuksista, kunnes sitten lohjalainen tuttavani soitti minulle ja kysyi, kiinnostaisiko minua lähteä kokeilemaan jenkkifutista. Sille tielle sitten jäin ja koukussa olin lajiin ensimmäisistä treeneistä lähtien, kertoo Henriikka Pitkänen.
Pitkänen pelaa Lohja Lionesses -seurassa, ja ajaa kolme kertaa viikossa Lohjalle treeneihin. Ulkotreenit kestävät yleensä noin kolme tuntia, sisätreeneissä ollaan noin puolitoista tuntia kerrallaan. Sen lisäksi hän treenaa samanmoisen määrän kuntosalilla joka viikko.
-Oikeastaan mitään muuta harrastusta ei ole aikaa tällä hetkellä edes ajatella, naurahtaa Pitkänen.
Lajin myötä Pitkänen on todennut, että fyysinen kunto on kohentunut ja rohkeus kasvanut vuosien aikana, sillä jenkkifutiksessa pelaajat joutuvat olemaan jatkuvassa fyysisessä kontaktissa vastapelureihin, ja käyttämään välillä rajultakin näyttäviä taklauksia ja blokkauksia. Harrastusvarusteisiin saa helposti uppoamaan useamman satasen, sillä pelkästään kypärä voi maksaa yli viisisataa euroa. Lajiin tutustujille on kuitenkin aina tarjolla lainavarusteita, eikä omia tarvitse heti hankkia.
-Alkuun jenkkifutis tuntuu vähän jopa sekavalta ja vaikealtakin, mutta kun peliin pääsee sisälle, niin se on erittäin vauhdikas ja hauska laji. Myös jokaiselle pelaajalle löytyy sopiva rooli pelikentällä, kertoo Pitkänen, joka itse pelaa puolustuksen linjassa.
-Harrastuksen myötä sellainen rämäpäisyys on kasvanut. Jos pelkää kontaktia ja toisia ihmisiä, niin sitten tämä ei ehkä ole se oma laji. Välillä voi sattua enemmän ja vähemmän, tulee mustelmia ja venähdyksiä. Tyypillisiä harrastuksen tuomia vammoja on yleensä polvivammat, sillä laji on vauhdikasta ja liikkeet nopeita, tulee taklauksia ja iskuja, lisää Pitkänen.
Yleensä linjassa pelaavat ottavat iskut vastaan ja siinä pelaa ne isommat ja vahvimmat tyypit. Pienet, ketterät, nopeat juoksijat hoitavat juoksevat hommat kentällä. Jenkkifutiksen peliaika on 4 kertaa 12 minuuttia, mutta kuten useissa muissakin urheilulajeissa, pelit venyvät kellopysähdysten takia. Kerralla kentällä pelaa 11 henkilöä, mutta joukkueessa saattaa olla yli kolmekymmentä pelaajaa.
-Jos pitäisi lyhyesti kertoa, millaista peliä jenkkifutis on, niin se on vähän kuin pelaisi shakkia viheriöllä. Eli pyrkimys on aina kuljettaa pallo vastustajan maalialueelle vastustajan estelyistä huolimatta. Pelirakentajalla on tärkeä rooli pelissä ja jenkkifutiksessa kaikki on aina tarkkaan ennalta suunniteltua, miten kentällä edetään, lisää Pitkänen.
Pitkänen kiittelee siitä, miten hyvin hänet aikoinaan vastaanotettiin uuteen lajiin ja joukkueeseen. Hän on saanut lajin myötä paljon uusia ystäviä joukkuetovereista.
-Heistä on tullut kuin perheenjäseniä, vietämmehän paljon aikaa yhdessä harrastuksen parissa, kiittää Pitkänen.
Jenkkifutiksen pelejä löytyy seuran verkkosivuilta.
Sari Tuomi
