Hampun ja kutterinpurun seoksessa liikahtelee, kun Jonna Saarnin arosopulit vipeltävät kuivikkeen sekaan kaivamassaan tunneliverkostossa. Kun terraarion kansi avataan, pilkistää pian laumanjohtajan pieni viiksekäs pää tunnelin suulta.
-Nämä ovat hirmuisen uteliaita eläimiä. Kun terraariota siivotaan ja jyrsijät viettävät hetken tilapäisasunnossaan, koiramme Kollaa tulee silloin paikalle. Koira vahtii arosopuleita, ja sopulit killittävät takaisin. Kahden lajin kohtaaminen sujuu ongelmitta, sillä Saarnin lauma on tottunut toisiinsa. Samassa asunnossa asuu 22 arosopulia, 5 gerbiiliä, 3 koiraa, 2 kissaa ja yksi hamsteri. Eläimet ovat Saarnille tärkeitä, mutta samalla ne myös rajoittavat suunnitelmia:
-Lauma vaatii oman aikansa. Tämä on minun perheeni: eläimet ja Hannu, mieheni tietysti myös. Kaikki, mikä ei tapahdu kotona, pitää suunnitella niin, että eläimet eivät jää yksin pitkäksi aikaa. Jo työpäivän kahdeksan tuntia on koirille pitkä aika olla ilman ihmistä. Saarni ei vaihtaisi eläimenomistajan arkeaan pois:
-Uskon, että eläimistä saa energiaa. Eläin maadoittaa ihmisen ja erottaa hänet arjen hullunmyllystä. Työpäiväänsä Saarni tasapainottaa paitsi huolehtimalla eläimistä, myös kasvattamalla orkideoita, kokoamalla 1000 palan palapelejä ja kävelemällä pitkiä metsälenkkejä. Sopulit ovat hauskalla tavalla työllistäneet myös Hannua, joka on päässyt nikkaroimaan terraarioihin kansia, Saarni hihittää.
-Ei minulla lapsuudessani, tai aikuisenakaan, ollut kuin kissoja ja koiria. Vasta täytettyäni neljäkymmentä tulin ajatelleeksi, että ”hetkinen – maailma on vapaa paikka, kyllä minulla voi olla jyrsijöitä, jos haluan”. Onhan se aika hauska yhdistelmä: koirat, kissat ja jyrsijät yhdessä, mutta kaikki eläimet ovat löytäneet oman rytminsä täällä. Kun koirat nukkuvat öisin, kissat valvovat. Hamsterit ovat hämäräeläimiä, arosopulit puolestaan touhuavat myös päiväsaikaan. Kissat mielellään seurailevat, mitä arosopulit tekevät, mutta eivät ne välitä kissasta mitään, Saarni naurahtaa. Mutta miksi hän halusi kasvattaa juuri arosopuleita?
-Arosopuli on aivan äärettömän söpö eläin, Saarni huudahtaa.
-Arosopuleita on paljon lemmikkinä USA:ssa ja Japanissa, mutta Suomessa laji on harvinainen. Ihmettelen, miksi, sillä ne ovat hyvin seurallisia ja tulevat mielellään kädelle. Ne tarvitsevat lauman voidakseen hyvin, mutta ehkä juuri sen vuoksi niitä onkin niin mukava seurata. Terraariossa sirputtaa ja piiputtaa koko ajan, kun nämä kommunikoivat keskenään. Ja kun yksi yksilö tulee juomaan, kaikki tulevat jonossa perässä. Kun yksi oppii jonkin jutun, pian kaikki tekevät samaa, Saarni hihittää. Koska arosopulit ovat Suomessa niin harvinaisia, eläinten löytäminen ei ollut helppoa.
-Minun oli löydettävä itsestänikin aivan uusia puolia, Saarni huomauttaa, ja jatkaa:
-Viestittelin tuntemattomille etsien vihjeitä arosopuleista. Yksi tiesi jonkun, joka taas tunsi toisen… Lopulta löysin Turun seudulta itselleni pienen naaraslauman. Jatkoin urosten etsintää. Sain vihjeen hollantilaisista jyrsijämessuista, mutta sieltäkään en saanut ostettua itselleni yksilöitä. Viimein kuulin belgialaisesta arosopulinkasvattajasta, ja silloin minua onnisti: sain häneltä 4 urosta ja 4 naarasta. Mutta miten saisin eläimet Belgiasta Suomeen? Lopulta arosopulit saapuivat eläinten kuljetukseen erikoistuneen yrityksen mukana, joka nouti arosopulit puolestani Belgiasta ja kuljetti ne maateitse ABC Piihoville. Vihdoinkin jokin oli helppoa ja yksinkertaista, Saarni taivastelee. Sitten hän vakavoituu:
-Kyllä kaikista lemmikeistä on aina työtä. Eläimet tarvitsisivat mahdollisimman lajityypilliset elinolosuhteet, mutta se ei tarkoita samaa, kuin että eläin kulkisi vapaana. Joskus turvallisuus menee kaiken edelle: meidän kissamme eivät pääse ulos, sillä melkein pihapiirissa asuu huuhkaja ja asumme vilkkaan tien varrella. Mutta mielestäni ihmisten tulisi hakeutua enemmän luontoyhteyteen tavalla tai toisella, Saarni miettii.
-Elämään pitää suhtautua positiivisesti. Oppia otan eläimistä: heille jokainen hetki on mahdollinen herkkuhetki tai rapsutus! Ja on minulla myös missio: täyttää Suomi arosopuleilla, Saarni hihittää.
Jonna Hellberg-Pitkänen
