Varsinais-Suomen pelastuslaitos on tänään purkanut toukokuun lopussa tekemänsä avotuli- ja kulotuskiellon. Vaikka tulen sytyttäminen on jälleen sallittua, pyydetään juhannuksen viettäjiä noudattamaan erityistä varovaisuutta tulen käsittelyssä.
Metsäpalovaara-alueilla nuotiota, kokkoa tai muuta avotulta ei saa sytyttää. Metsä- ja ruohikkopalovaroituksesta kerrotaan säätiedotuksissa tai Ilmatieteen laitoksen nettisivuilla.
Varomattomasta tulen käsittelystä voi seurata sakkorangaistus ja vahingonkorvausvastuu.
Pelastuslaitos ja hätäkeskus eivät ota vastaan ilmoituksia juhannustulien polttamisesta, eivätkä myönnä erikseen lupaa avotulen sytyttämiseen. Kokon polttaja on vastuussa mahdollisesti aiheutuvista vahingoista.
Polta kokossa vain puuta
Kokkoa tulee polttaa palamattomassa paikassa, kuten hiekalla, kalliolla tai veteen rakennetulla lautalla. Kokon polttajan on pidettävä huolta siitä, ettei lähettyvillä ole metsää, rakennuksia tai syttyvää maastoa. Juhannuskokko ei ole roskanuotio.
Varaudu sammutukseen
Pidä runsaasti vettä kokon lähettyvillä. Palojätteet tulee sammuttaa aina vedellä, sillä tuhka saattaa pysyä kuumana jopa vuorokausia. On hyvä huolehtia myös kokon ympäristöstä. Ravinnepitoinen tuhka rehevöittää vesistöjä ja iso avotuli voi häiritä vesilintujen pesintää.
Kokon polttamista koskevat samat säännöt kuin mitä tahansa avotulen tekoa
Taajama-alueella avotulen teko on yleensä kokonaan kielletty. Haja-asutusalueella juhannuskokkoa voi polttaa omalla maalla tai maanomistajan luvalla silloin, kun metsäpalovaroitus ei ole voimassa, paikka on soveltuva kokon polttoon ja kun kokon poltto ei häiritse naapureita. Tulta on vartioitava kokon sytyttämisestä sammuttamiseen asti ja valvottava myös, ettei tuli syty uudelleen.
Pelastusviranomainen voi kieltää avotulen teon tai muun tulipalon vaaraa aiheuttavan toiminnan määräajaksi pelastustoimen alueella.