Elina Koskinen
Metsän keskellä, kallioitten suojaamassa lumoavassa laaksossa oli pieni talo, vähän kuin Lumikki-sadussa. Sillä erotuksella kuitenkin, että tässä talossa ei onneksi asunut seitsemää pientä miestä.
-Halusimme irtioton tavallisesta elämästä. Asuimme Sauvossa, minä tein rakennushommia ja vaimoni Ann Mattsson toimi tekstiilitaiteilijana. Etsimme kaksi vuotta sopivaa vanhaa maalaistaloa, johon voisimme asettua. Pyörimme pitkin länsirannikkoa Rauma-Pori-Uusikaupunki -akselilla ja etelärannikkoa Inkooseen asti. Talot olivat joko liian kalliita tai hyvin huonokuntoisia tai sitten ne sijaitsivat liian lähellä vilkkaita teitä, aloittaa Olavi Mattsson, jonka Ann on kutsunut tornista alas kelloa helistämällä.
-Ajaessamme Yliskylän sillan yli ja kirkon ohi ihastuimme heti maisemaan: tuomia ja muita kauniita lehtipuita, Perniönjoki ja kartanoympäristön läheisyys viehättivät. Laaksosta löytämämme 1967 rakennettu pieni omakotitalo ja tila sen ympärillä eivät sen sijaan aiheuttaneet ihastuksen huudahduksia. Puutarhasta ei voinut puhua, kaikkialla oli pelkkää savea ja kolmen sukupolven keräämiä romukasoja. Kasoihin oli kerätty kaikkea mahdollista tyyliin jos-joskus-kumminkin-tarvitaan, oli klapeja, hetekoita ja jos jonkunlaista romua. Yhden kasan sisältä löytyi saunarakennus, joka on tontilla edelleen. Kaiken roinan poiskuljettamiseen tarvittiin 18 täysperävaunullista rekkaa.
Keskustelua käydään Kalliolaakson linnan viisi vuotta sitten avatussa tornikahvilassa. Joku linnan vieraista oli vuosia sitten huomauttanut, ettei linna ole oikea linna, kun siinä ei ole torneja. Pitihän ne sitten rakentaa.
-Olin aina halunnut että meille tulee kesäkahvila, sanoo Ann Mattsson.
Päivä on ollut ilahduttavan vilkas ja vielä illallakin riittää vieraita nauttimaan kahvilan suussasulavista herkuista. Apuna kahvilassa häärää tällä hetkellä myös Mattssonien nuorin tytär Desirè.
-Olen tällä hetkellä lomautettuna ja pääsin siksi auttelemaan vanhempiani tänne. Olin 5-vuotias kun linnan toimintaa aloiteltiin ja olen kiitollinen siitä, että täällä on oppinut tekemään työtä jo nuorena.
Desirè on varsinaisesti saksan kielen opiskelija, mutta on nyt ennen lomautusta työskennellyt lentoemäntänä vuoden verran. Sopivampaa ammattia ei herttaiselle ja viehättävälle nuorelle naiselle voisi keksiä!
Isäntä jatkaa tarinaa.
-Paitsi että romua ja savea oli ympäriinsä, niin aavemaista tunnelmaa oli luomassa myös joka puolella lojuvat hautakivet. Talon edesmennyt isäntä oli viimeisimpänä työnään kunnostanut ja kierrättänyt vanhoja hautakiviä. Siihen aikaan sai vielä käyttää kunnan kaatopaikkaa ja paikallisten ilmeet oli näkemisen arvoisia kun kiikutin kiviä sinne. Sitähän ei olisi kannattanut tehdä, niillä olisi voinut tehdä huomattavan tilin, Olavi huokaa.
Mattssonien perhe asui vanhassa talossa sitkeästi 1982-1990, vaikka se Olavin sanoin ”heilui hengityksen tahdissa”.
-Nykyisen talon hirsirunko on siirretty Somerolta Häntälän notkoista pala palalta Perniöön. Talo oli aikoinaan Nokan tilan päärakennus, jossa on kuvattu vanha Suomi-filmi ”Kun tuomi kukkii”, ja jonka salissa elokuvan päähenkilö Mauno Kuusisto lauloi ensimmäisen kerran suuren hittinsä ”Kertokaa se hänelle”.
Talon hirsistä löytyy myös poltinmerkki B, joka merkitsi aikoinaan että se on palovakuutettu.
Tilan kiehtovaan historiaan kuuluu sekin, että muinainen Kuninkaantie on luultavasti mennyt talon ohi.
-Läheiseltä pellolta on löydetty paistiveitsi, jota vain kuninkaat käyttivät, Ann kertoo.
Ann ja Olavi olivat rakentaneet taloa kodiksi itselleen ja nelilapsiseksi kasvaneelle perheelleen. Olavilla oli 12 eri ammattia, mutta 1900-luvun loppuvuosina ne alkoivat kutistua ja kuihtua.
-Kun et itse vielä tiedä, niin sinua jo viedään, muistelee Olavi joskus kuulemaansa sanontaa. Vuonna 1999 Nokialla työskentelevä tuttu ilmoitti, että hän tuo kokousvieraansa Kalliolaaksoon.
-Yritimme estellä, mutta tuttumme ilmoitti, että teillä on tarpeeksi tilaa ja hän tietää että te osaatte tehdä hyvää ruokaa. Vuonna 2000 aloitimme sitten varsinaisesti toimintamme.
Nyt Kalliolaakson linna toimii juhla- ja kokoustilana sekä kesäisin lounaskahvilana. Ann Mattsson suunnittelee edelleen vaatteita, tapetteja ja kankaita, erityisesti talviaikaan ja myös linnan myymälässä on näitä tuotteita tarjolla.
Linna-nimitys ei ole Mattssonien vaan Turun Sanomien keksintö, Kalliolaakso sen sijaan tulee paikan sijainnista. Päärakennuksen, muurien ja tornien lisäksi tilalta löytyy myös ihastuttava lasipaviljonki, joka oli alunperin hevosten hätätalli.
-Ann halusi ulkouunin ja kun se oli valmis, piti tietysti rakentaa terassi, johon pääsee ruuasta nauttimaan. Ja koska Suomessa aina silloin tällöin sataa, niin pitihän siihen saada katto päälle. Paviljongissa on järjestetty monia juhlatilaisuuksia.
Kalliolaakson linnan tunnelmassa on jotain ainutlaatuisen viehättävää ja rauhoittavaa; ehkäpä eräs tapahtuma vuosia sitten vaikuttaa asiaan.
-Ann halusi ehdottomasti lähteä myymään tekstiilejään joillekin markkinoille. Ilma oli ankea ja rahat sekä bensa niin vähissä, ettei ollut mitään takuuta siitä että päästään takaisin kotiin. Ostajia ei ollut liikenteessä juuri ollenkaan ja lähistöllä pyörivä laitapuolen kulkijalta vaikuttava tyyppi kävi höpöttelemässä kunnes häipyi. Tuli kotiinlähdön aika ja päivän myynti oli ollut surkea. Olavi totesi että tänne tuleminen oli aivan turhaa ja tuon tyypin kahden tunnin höpötys karkoitti loputkin asiakkaat. Ann tuumi että ajattele että jos me puhuttiinkin Herran kanssa.
Hetken päästä kulkija ilmestyi uudelleen paikalle ja oli silmin nähden hermostunut sanoen että hänen piti ottaa yksi olut, jonka jälkeen hän lisäsi että hänen piti ottaa yksi grokikin. Me molemmat katsoimme ihmeissämme häntä. Sitten hän lopulta sanoi: ”Jumalan siunausta teille kaikissa toimissanne”.
Sen jälkeen hän lähti itsekseen sadatellen pois ja mutisi vielä että miksi hänen piti tulla meille niin sanomaan. Sen jälkeen ei harmittanut yhtään että myynti oli ollut olematon. Bensa riitti kotiin asti eikä nälkäänkään ole kuoltu.
-Joskus enkelit ottavat vähän yllättävän muodon, Ann ja Olavi hymyilevät.
