Kauppakeskus Plazassa vietetään lauantaina joulunavaustapahtumaa.
Päivän aikana kuullaan muun muassa huippukokki Kape Aihisen jouluruokavinkkejä, esimerkiksi sitä miten hävikkiruuasta saa loihdittua maukkaita annoksia vielä pyhien jälkeenkin. Kapen kokkailuja pääsee seuraamaan kahteen otteeseen kello 11 ja 13.
– Tunnettujen esiintyjien lisäksi ohjelmassa on mukana upeita paikallisia tekijöitä, jotka tuovat tapahtumaan omaa tunnelmaa ja ripauksen joulun taikaa, kauppakeskusjohtaja Anne Kitula sanoo.
Laulun iloa päivään tuo salolainen Leticia-kuoro, joka virittää Plazan joulutunnelmaan esityksillään ja aloittaa päivän yhteislauluhetkellä. Vauhdikkaasta menosta taas vastaa Makkia Studio, jonka monipuolisia tanssiesityksiä nähdään pitkin päivää ympäri kauppakeskusta. Päivän tanssiohjelman kruunaa värikäs sambakulkue.
Ketolan Kotieläintilan eläinystävät ilahduttavat vierailullaan sisällä ja ulkona. Mukana on poniratsastusta, pupuja, viiriäisiä sekä Aku- ja Iines-ankat. Joulunavauksessa pääsee tutustumaan lisäksi liikuteltavaan telttasaunaan ja robottikoira Labbikseensekä osallistumaan jouluisten istutusten ja asetelmien työpajaan.
Päivän lopuksi herkkujen valmistuksesta ja humoristisista sketsivideoistaan tunnettu tubettaja Korpedictus on tavattavissa kello 15.
Perheen pienimmät pääsevät tapaamaan joulupukkia, askartelemaan joulukortteja ja koristautumaan kasvomaalauksilla. Päivän aikana voi myös bongata Plazan oman Sopu Siilin sekä nauttia glögitarjoilusta. Lauantaina järjestetään myös vuoden ensimmäiset joulumyyjäiset.
Plazan joulunavaus järjestetään nyt toistamiseen lauantaina perjantai-illan sijaan.
– Lauantain joulunavaustapahtuma on otettu ilolla vastaan. Koko päivän kestävä tapahtuma tarjoaa monipuolista ohjelmaa, jolloin aikaa jää myös jouluostosten tekemiseen ja herkkuhetkiin Plazan kahviloissa ja ravintoloissa, Kitula sanoo.
– Plazan joulunavaus tuo valoa ja iloa Salon sydämeen!
Kauppakeskus Plazan joulunavaus lauantaina 15. marraskuuta kello 10-16.






