Martina Vara
Kirjakkalan kesäasukas Kirsten Larros, kahden lapsen ja neljän lapsenlapsen mumma muistelee menneitä äitienpäiviä ja kertoo tämän päivän traditioista perheessään.
Traditiot muuttuvat ajan saatossa, mutta jotkut perinteet säilyvät sukupolvelta toiselle. Kirstenin omien vanhempien Kirjakkalan merenrantatalossa vietettiin äitienpäivää parhaimmillaan neljän sukupolven kanssa. Juhlaan osallistui myös siskon perhe lapsineen ja myöhemmin lapsenlapsineen. Menu oli aina sama, itse tehdyt kaalikääryleet, lihapullat perunoiden ja kastikkeen kanssa sekä salaatti. Jälkiruoaksi mansikkakakku, tietysti sekin myös itse tehty, kahvit ja halukkaille konjakit. Sää oli aina aurinkoinen ja lämmin. Pitkä pöytä lasikuistilla oli kauniisti katettu ja pöytää koristivat lasten keräämät valkovuokot ja äitienpäiväkortit sekä ruusut. Samppanjan kuplat tanssivat kevätauringon valon läpäistessä lasit. Juhlittiin äitejä ja isoäitiä. Oli äitienpäiviä, jolloin ei vielä ollut lastenlapsia ja äitienpäiviä kun joku odotti uutta perheenjäsentä. Äitienpäiviä, jolloin vauvoja vaihdeltiin sylistä syliin ja äitienpäiviä kun joku puuttui joukosta.
– Lapsena teimme aina siskoni kanssa äidillemme aamupalan äitienpäivänä. Minä keräsin kimpun sinivuokkoja jo edellisenä iltana. Kun omat lapseni vielä asuivat kotona, sain aina äitienpäiväaamuna aamupalan sänkyyn. Kauhea tohina ja kolina kävi keittiössä ja minun piti tietysti esittää nukkuvaa ja olla yllättynyt kun lapset intoa ja jännitystä täynnä tulivat sängyn viereen aamupalatarjottimen kanssa, nauraa Kirsten ja lisää että nykyään äitienpäiväaamu alkaa sillä että oma mies laulaa aamulla onnittelulaulun.
Päivä jatkuu yhteisellä äitienpäivälounaalla jossain ravintolassa pääkaupunkiseudulla, pojan ja hänen perheensä kanssa. Mukana on myös miehen nyt jo kunnioitettavat sata vuotta täyttänyt äiti. Oman äidin sekä äidin suvun haudoilla käynti kuuluu myös äitienpäivään. Sinne viedään ruusuistutukset ja katsotaan että haudat ovat kunnossa.
Tytär perheineen asuu ulkomailla, joten äitienpäivää harvemmin voidaan viettää yhdessä, mutta videopuhelun kautta onnitellaan, päivitetään kuulumiset ja lähetellään suukot ranskalaiseen tapaan.
Lapsenlapset muistavat mummaa itsetehdyin kortein ja lahjoin.
– Olen saanut muun muassa kangaskassin ja avaimenperän. Koen äitiyden olleen minulle kyllä maailman paras asia mitä elämässäni on tapahtunut. Se tuo niin paljon iloa ja sisältöä elämääni. Tapaan lapsenlapsiani lähes päivittäin. Haen heitä koulusta ja vien harrastuksiin. Autan myös muissa asioissa kun apua tarvitaan. Nyt pojantyttäreni Julian piti lukea kahdeksan ranskankielistä kirjaa etäkoulun aikana ja tehdä siihen liittyvät tehtävät. Minulla on kopiot kirjoista ja luemme kirjat sitten yhdessä puhelimen kautta. Ranskankielen taitoisena minun on helppo auttaa vaikeiden lauseiden ja sanojen kohdalla. Tällainen luo sitä läheisyyttä kun selvitään yhdessä vaikeuksista ja haasteista. Syntyy me-henki.
– Mikään ei voisi ilahduttaa enempää kun puhelimensoitto ja iloinen ääni joka kysyy: ”Mitä kuuluu Mumma?” silloin sydämeni sulaa, toteaa Kirsten.
