
Laura Leivo
Salolaisen Kristiina Holmbergin kerrostalokodissa on levollinen tunnelma ja asukas itse näyttää kauniilta ja tyylikkäältä huolitellussa ulkoasussaan. Kristiinan vuosi on kuitenkin ollut kaikkine tapahtumineen hyvin raskas.
– Toivon, että ei näin raskasta vuotta olisi enää tulossa. Vuosi alkaa onneksi jo olla takanapäin.
30 vuotta muodin parissa toiminut Kristiina on monelle tuttu naistenvaate- ja asusteliike Muotiperhon yrittäjänä.
– Yrittäjänä ehdin olla 12 vuotta ja nähdä Salon liike-elämän monet muutokset Nokian huippuvuosista taantumaan, Kristiina kertoo.
Viime maaliskuussa Kristiina palasi myöhään yöllä kahdeksan päivän matkalta Englannista. Matka ulkomailla opiskelevan tyttären luo oli huoleton ja täynnä mukavia hetkiä. Kotona odotti matkan aikana kasaantunut posti ja niiden mukana Terveystalon kirje. Matkasta ja valvomisesta väsynyt Kristiina sai kutsun jatkotutkimuksiin rutiinimammografiatutkimuksissa löytyneiden muutosten takia. Aika Turkuun oli varattu jo seuraavaksi päiväksi.
– Se yö meni valvoessa odotellessa aamua ja lähtöä tutkimuksiin. Huoli ja monet kysymykset painoivat mieltä, Kristiina kertaa.
Kristiinan rinta ultrattiin ja siitä otettiin useita koepaloja. Lääkärin vastaus tuli nopeasti ja oli musertava, valitettavasti kyseessä oli syöpä.
– Käyn rutiinitarkastuksissa kahden vuoden välein, ja kasvain oli niitä pienimpiä mahdollisia mitkä ovat havaittavissa. Tämä tieto antoi minulle voimaa ja yhden bussimatkan itkettyäni päätin, että tästä tulen selviämään ja yritän olla liikoja murehtimatta.
Kolmen viikon päästä kutsun lukemisesta Kristiina oli jo leikkauspöydällä ja kotiutuminen tapahtui vielä samana päivänä.
– Neljän tunnin kuluttua leikkauksesta olin fysioterapeutin opissa keppijumppaamassa. Pidinkin tarkasti huolta, että jumppasin ja kuntoutin itseäni säännöllisesti ja tarpeeksi pitkään.
Koko prosessin ajan Kristiina tunsi olevansa hyvissä turvallisissa käsissä ja saavansa tarpeeksi tietoa.
– Joka kahdeksas suomalaisnainen sairastuu rintasyöpään ja minäkin olen saanut tukea samaa kokeneilta. Minua ei pelottanut, koska halusin luottaa siihen, että hyvin tässä käy ja selviän.
Kristiina kertoo olleensa aina positiivinen luonteeltaan.
-Koin, etten voi sairaudelle mitään, joten sitä on turha harmitella alkushokkia enempää. Olen saanut paljon apua ja tukea ystäviltäni jotka ovat kyselleet vointini perään ja vieneet minua ulos tuulettumaan oloni parannuttua. Iso kiitos kuuluu myös työntelijöilleni, jotka joustivat ja tukivat koko sairastumiseni ajan, Kristiina kiittelee läheisiä ja ystäviä ympärillään.
Palovamma kaurapussista
Kristiina on käsityöihminen, joka kutoo muun muassa taidokkaita villasukkia.
– Käsitöiden tekemiseen tuli pakollinen tauko sairastumisen ja sen hoidon ajaksi, mutta parantelemisen lomassa aloin pikkuhiljaa neulomaan. Aloitin epäonnisesti paksusta trikookuteesta kunnes työ sai tottumattomat hartiani täysin jumiin, ja hoidoksi keksin iholle painettavan lämpimän kaurapussin.
Lämpö tuntui Kristiinan kireässä hartiassa hyvältä ja hän painoi kuumaa kaurapussia tervettä rintakehänpuolta vasten harmittavin seurauksin.
– Aamulla suihkuun mennessäni huomasin kauhukseni, että olin aikaan saanut palovammat, jotka muuttuivat sormenpäänkokoisiksi vesikelloiksi. Hakeuduin hoidattamaan vammaa eivätkä hoitajatkaan tunnustaneet törmänneensä vastaavaan aikaisemmin, Kristiina kertoo näyttäen paloarpien läikittämää olkapäätään.
Kristiina toteaa ironisesti olevan onni, että palovammat osuivat terveelle puolelle kehoa niin että syöpäleikkauksesta toipuva rinta jäi rauhaan.
Juhannuksena alkoivat Turussa annetut sädehoidot, joissa Kristiina kävi päivittäin Salosta käsin.
– Lääkäri kertoi hoitojen väsyttävän ja kehotti lepäämään. Samaan aikaan painoin hommia kahta kovempaa hoitaessani Muotiperho-liikkeeni konkurssiloppuunmyyntiä. Loppuunmyynti sai naiset liikkeelle ja liike tyhjeni reilussa viikossa kunnes tuli aika sulkea Muotiperhon ovet, Kristiina kertaa.
Loppuunmyynnin päätyttyä Kristiina hellitti ja antoi väsymyksen tulla.
– Vasta jälkeenpäin tajusin, kuinka väsynyt olin ollut ja ensimmäiset päivät työttömänä työnhakijana kuluivat pitkien päiväunien tahdittamana.
Nyt vuoden käydessä loppua kohden Kristiinan kunto on hyvä ja haavat ovat parantuneet hienosti.
Suurin menetys
– Olin positiivisella mielellä ja toiveikas parantumiseni suhteen koko syöpähoitojen ajan. Vanhempani ja kaksi tytärtäni olivat tukenani ja erityisesti äitini huolehti sairaudesta ja loppuunmyynnistä tietämättä omasta vakavasta sairaudestaan.
Äidin pelko oli, että tytär vain esittää reipasta ja totuus kotona on itkuinen ja tressiä täynnä. Totuus on, että Kristiina oli helpottunut asioiden selviämisestä ja otti asian niin hyvin kuin läheisilleen antoi ymmärtää.
– Äidin sairastuminen tuli yllätyksenä. Äidin kovat selkäsäryt johtivat sairaalahoitoon elokuussa. Pikkuhiljaa selvisi, että äidillä oli laajalle levinnyt syöpä ja mitään ei ollut tehtävissä. Ikinä ei voinut arvata, että äiti ei enää pääsisikään kotiin ja hän menehtyi syyskuun lopussa. Äidin kuolema on ehdottomasti raskain kaikista vuoden mittaan kokemastani vastoinkäymisistäni. Ikävä on suunnattoman suuri, Kristiina huokaa.
Vaikka kyyneleet nousevat äitiä ajatellessa edelleen silmiin, Kristiinan katse on jo tulevassa. Suhde lähellä asuvaan isään on tiivis ja lapset soittelevat kauempaa kuulumiset.
– Olen katsellut muodin alalta töitä Salosta ja Turusta. Vielä haluaisin käyttää taitojani hyödykseni ja palata työelämään. Moni on kysellyt myös uuden liikkeen perään eikä sekään ajatus ole täysin poissuljettu, Kristiina miettii.
Sairaus ja muut vastoinkäymiset opettivat Kristiinalle kiitollisuutta läheisistä ja terveistä päivistä.
– Ystävien tuki on ollut todella tärkeää niin sairauden kuin äidin poismenon aikaan. Olen todella oppinut arvostamaan terveyttä. Tunnen, että vastoinkäymiset kasvattivat minua ihmisenä ja haluankin uskoa, että vaikka tilanne näyttäisi kuinka kurjalta, aina on toivoa.